Draama
Kutsumus (Vanskabte land), ohjaus Hlynur Pàlmason, 143 min, K12. ★★
Hlynur Pàlmasonin islantilaiseepos tuo mieleen monia aiempia teoksia, muun muassa Jan Troellin Vilhelm Moberg -filmatisoinnit, Keve Hjelmin 1970-luvun lopun tv-sarjan Hyvää yötä, maa sekä Terrence Malickin elokuvat. Kaikissa niissä on kyse ihmisistä kamppailussa luonnon kanssa, joka näyttäytyy sekä majesteetillisen kauniina että välinpitämättömänä.
Malickin useissa elokuvissa kantava teema on ihminen erottamattomana osana luontoa, hyvässä ja pahassa, ja juuri tähän Pàlmasonkin tähtää kirjoittamassaan ja ohjaamassaan elokuvassa Kutsumus.
Elokuva on saanut inspiraationsa muutamista Islannista löytyneistä valokuvista, jotka tanskalainen pappi oli ottanut 1800-luvun lopulla, jolloin Islanti kuului vielä Tanskalle.
Nuori tanskalainen pappi Lucas (Elliot Crosset Hove) lähetetään 1890-luvulla pastoriksi pienelle tanskalaisseurakunnalle Islannin takamailla. Valokuvauksesta innostunut pappi ei arvaa, kuinka rankalle matkalle on lähtenyt halutessaan matkata seurakunnan luo mieluummin maitse kuin meritse. Reissu tekee hänestä melkein selvää.
Papille alkaa myös selvitä, että Islannissa todellinen jumala on luonto. Jos ei sitä ymmärrä, kunnioita tai osaa elää sen kanssa, se tappaa.
Kun tanskalaisten johtaja Carl (Jacob Hauberg Lohmann) varoittaa tytärtään Annaa (Vic Carmen Sonne) alkamasta kulkea papin kanssa romanttisissa aikeissa, hän sanoo syyksi sen, ettei Lucasin tapaisia miehiä seudulla kaivata. Se sinetöi sekä Lucasin pysyvän ulkopuolisuuden että yhteisön suhtautumisen uskoon ja ympäröivään luontoon, joka on uskoa vahvempi ja aina huomioon otettava elementti.
Kutsumus muistuttaa myös kerronnaltaan Terrence Malickin elokuvia. Se on verkkainen, maalaileva ja lähes maalauksellisia asetelmia hyödyntävä. Ikävä kyllä, nämä piirteet osoittautuvat myös lähes kaksi ja puoli tuntia kestävän elokuvan heikkouksiksi.
Kun Pàlmason on tehnyt selväksi, ettei tanskalaispappi pysty henkisesti asemoitumaan uuteen ympäristöönsä vaan alkaa rappeutua uskoltaan ja moraaliltaan, ei hänellä ole oikein enää muuta sanottavaa. Elokuva vanuu päättymättömältä tuntuvaksi tunnelmoinniksi ja sellaiseksi upeiden maisemien esittelemiseksi, jolla ei enää ole kerronallista tai ajatuksellista pohjaa.
Myös Lucasin hahmo on varsin hennosti luonnosteltu. Hänestä ja hänessä tapahtuvista muutoksista on hiukan vaikea saada otetta, vaikka Pálmason luokin hänelle vastaparin, paikallisen oppaan Ragnarin (Ingvar Sigurdsson), jolla on kosolti tietoa Islannin luonnosta, mutta pää täynnä kysymyksiä uskosta.
Lähes Ingmar Bergmanin epäilevien pappien tapaan Lucas ei pysty vastaamaan Ragnarin kysymyksiin kuin tyhjillä fraaseilla. Ragnaria hän tuntuu inhoavan vain, koska tämä on niin kotonaan maailmassa, jota Lucas ei ymmärrä.
Maria von Hauswolffin upean kuvauksen ansiosta Kutsumus soljuu eteenpäin vaivattomasti, mutta jää lopulta kauniita käärepapereitaan valjummaksi.
Käsikirjoitus Hlynur Pálmason, tuottajat Eva Jakobsen,Mikkel Jersin, Katrin Pors,Anton Máni Svansson, näyttelijät Elliot Crosset Hove, Vic Carmen Sonne, Hilmar Guðjónsson, Ingvar, Sigurdsson, Jacob Lohmann.