Roope Lipasti: Porakonekirjoittaja. Atena 2023. 234 s.
Lietolaiskirjailija Roope Lipastin (s. 1970) autofiktiivinen romaani Porakonekirjoittaja kuvaa kirjailijan alter egon vauhdikasta ja moneen suuntaan pyrkivää elämänmenoa reilun parinsadan sivun verran.
Loppua kohti koskettavaksi ja elämänfilosofiseksi kehittyvä romaani kertoo havainnollisesti, mitä suomalaiskirjailija nykypäivänä tekee. Eihän romaani silti totta liene, mutta lähelle liippaa.
Porakonekirjoittajan minäkertoja on Lipastin itsensä näköinen kirjailija, joka vierailee ahkerasti kouluissa, kirjamessuilla, kirjastoissa ja mihin ikinä pyydetäänkään. Lisäksi hän viihtyy perheensä kanssa, josta ei monta kielteistä sanaa tule. Kun aika antaa myöten, kirjailija kirjoittaa näppäimistö helisten kirjoja lapsille ja aikuisille sekä lehtijuttuja.
Turun seudulla majailevan kirjailijan naapurissa asuu eläkeikäinen hammaslääkäri, joka pyrkii eduskuntaan. Kun kirjailija menee vastaanotolle, lääkäri käyttää koko vastaanottoajan puhuen siitä, kuinka asiat on kaupungissa hoidettu väärin. Kirjailija kuuntelee tämän hammasporatarinat ja päättää yhdistää ne kirjoituskoneeseensa. Mitä siitä sitten syntyykään?
Kirjan lyhyet luvut ovat esseistisiä ja tiiviskielisiä tapauskuvauksia. Näyttämö ja miljöö vaihtuu säännöllisesti.
Teoksen alussa ihmetellään useampi sivu suomalaisessa koulumaailmassa opettajien jaksamista ja rehtoreiden päättäväisyyttä, oppilaiden hyvästä käytöksestä puhumattakaan. Kertoja jännittää varsinkin yläkoulukeikkoja, koska hänen tuotantonsa on joko ala-asteikäisille lapsille tai aikuisille. Miten puhua nuorille, joille ei kirjoita?
Lipasti virkistää tekstiään monenlaisilla hauskoilla kommenteilla ja anekdooteilla. Hullunkuriset tilanteet seuraavat toistaan.
Ihmiset muun muassa kääntyvät hänen puoleensa mitä kummallisimpien asioiden kanssa, kun huomaavat toisen olevan aito kirjailija. Maailmanparantajan viitta kuitenkin istuu huonosti juuri hänen päälleen.
”Unikoulun, leikkikoulun, esikoulun, alakoulun, yläkoulun, autokoulun, keskiasteen ja korkeakoulun jälkeen ihminen on yleensä vihdoin valmis ja pääsee pois koulusta. Poikkeuksena ovat opettajat sekä lastenkirjailijat.” (s. 5)
Porakonekirjoittaja on sisällöltään varsin sirpaleinen kattaus. Kieli kuitenkin toimii hyvin, ja viihdyttävä lukukokemus on tarjolla. Varsinkin, jos kirjailijan arjen kuvaus sattuu lukijaa kiinnostamaan.
Kirjailijan ydinperhe saa loppua kohti yhä enemmän kuvausta. Vaimo vaikuttaa osaansa hyvin tyytyväiseltä; hän on ilmeisesti sopeutunut mainiosti kirjailijan puolisoksi.
Omat tuntonsa rouvaa kohtaan kertoja huomaa sanoa teoksen lopussa jopa päälauseessa, kun auto kolhaisee pyöräilevän vaimon tajuttomaksi katuojaan. Rouva toipuu ennalleen kohtuullisen nopeasti. Kirjailija taas huomaa, kuinka pienestä on moni tärkeä asia kiinni.