Uutinen herätti samanaikaisia innostuksen ja pelon väreitä: Frasier palaa uusilla jaksoilla. Ihanaa! Ja toisaalta: Apua.
Kuinkahan tässä käy?
Vuodesta 1993 vuoteen 2004 pyörinyt Frasier on heittämällä yksi 1990-luvun ja kaikkien muidenkin vuosikymmenten taidokkaimpia televisiokomedioita. Se oli kriitikoiden suosikki, ja palkintogaaloissa se pyyhki pöytiä monilla suositummilla sarjoilla.
Sarjan keskushenkilöinä toilailevat neuroottiset ja hienostelevat psykiatriveljekset Frasier Crane (Kelsey Grammer) ja Niles Crane (David Hyde Pierce), vastinparinaan – ja terveen järjen äänenä – duunari-isä Martin (John Mahoney) ja tämän taloudenhoitaja Daphne (Jane Leeves).
Frasier-sarjan havainnot luokasta, perhesuhteista ja sosiaalisista säännöistä olivat ja ovat edelleen nokkelia tavalla, joka saa katsojan tuntemaan itsensä sivistyneeksi.
Samaan aikaan monet muut 1990-luvun komediat ovat vanhentuneet rajusti. Niiden vitsit noudattavat koulunpihan kovisten logiikkaa, ja katse naisiin ja vähemmistöihin on alentuva. Lastenelokuvissa nauretaan, kun lihavalle pojalle käy huonosti. Aikuisille vitsiksi riittää, että heteromiestä luullaan homoksi.
Erityisesti Frendit on viime vuosina saanut osakseen kriittisiä katseita. Silloin aikanaan se oli jotain uutta, nyt sen vitsit tuntuvat vähän… tunkkaisilta.
Mutta Frasier – olen katsonut sen alusta loppuun uudestaan ja uudestaan vuosien ajan, eikä se vanhene. Miksi?
Pyydän käsikirjoittaja Atte Järvisen kahville. Hän ymmärtää työnsä puolesta komedian lait ja on myös suuri americanan ystävä.
Nyt Järvinen saa selittää, miksi Frasier on parempi kuin muut!
”No, Frasier on kyllä todella älykkäästi, nokkelasti kirjoitettu. Käsikirjoitus on hyvä, näyttelijät ovat hyviä…” Järvinen aloittaa.
Mutta sitten hän puhuu pitkään Frendeistä, jota hänen mielestään suomitaan turhan kovalla kädellä.
”Frendit on sukupolvikokemus: sen katsojat olivat samanikäisiä kuin päähenkilöt ja halusivat samastua näihin. Siksi siihen kohdistuu paljon kriittisempi katse.”
Järvinen sanoo, että Frasieria suojelee ajan hampaalta se, että Cranen veljesten ei koskaan kuulunutkaan olla cooleja, toisin kuin Frendien ystäväporukan. Frasierin maailma voi olla ajattomampi, koska keskushenkilöt ovat tippuneet ”nykyajasta” jo alkuunsa.
”Frasier ja Niles ovat lähtökohtaisesti ulkopuolisia. Ja jos verrataan näitä mieshahmoja, niin Frendien miehet yrittävät olla hirveän maskuliinisia, kun taas Frasier ja Niles sen sijaan ovat ylpeästi sellaisia, että eivät pärjää urheilussa ja maistelevat viinejä. Se kulma, josta huumoria lähdetään repimään, on vähän eri.”
Näkökulmaero näkyy vaikkapa siinä, miten seksuaalisuutta käsitellään. Jos Frendeissä nauretaan sille, että heteromiehet pelkäävät homoksi leimaantumista, niin Frasierissa komiikka syntyy yrityksestä miellyttää. Frasier ei esimerkiksi tohdi myöntää heterouttaan homoseksuaalille oopperaohjaajalle (Patrick Stewart), koska haluaisi niin kovasti hengata tämän kanssa.
”Ja jos ajatellaan, että komedian pitäisi lyödä ylöspäin, niin Frasier on juuri sitä. Päähenkilöt ovat varakkaita, arvostettuja alallaan. Heillä on kaikki hyvin, mutta he häpeävät tavallista isäänsä. Sarjassa nauretaan elitismille, ja siitähän kaikki tykkäävät: elitismiä paheksuvat ihmiset nauravat sille, mutta myös elitistit nauravat, että nuo ovat tuollaisia, minä en.”
Frasier on hahmona ”loputtoman vilpitön hurskastelija”, Järvinen kuvaa.
”Kyynisten komedia-hahmojen seassa sellainen tuntuu herttaiselta. Frasier käy ihan omaa taisteluaan: häntä ajaa pyrkimys toimia tilanteissa äärimmäisen oikein – ja aina uudestaan hän päätyy toimimaan väärin ja itsekeskeisesti.”
Frasier-sarjaa suojelee ajan hampaalta se, että Cranen veljesten (David Hyde Pierce ja Kelsey Grammer) ei koskaan kuulunutkaan olla cooleja, Atte Järvinen sanoo.
On kyllä ymmärrettävää, että 1990-luvun sarjoja halutaan tuoda takaisin: yleisöt olivat uskollisia ja suosio suurta. Usein riskit vain näyttävät ylittävän mahdollisuudet. Sinkkuelämää yritti palata uutena ”nykyaikaistettuna” versiona, jossa väännettiin intersektionaalista feminismiä rautalangasta vanhuksille. Se oli hirvittävän vaivaannuttavaa.
Frendien tähdet taas kokoontuivat erikoisjaksoon, jossa muisteltiin vanhoja. Siitä tuli väsynyt ja apea olo, sellainen, että aika pianhan me tässä kaikki kuolemme.
Frasier on kestänyt aikaa, mutta voiko sitäkään uusia?
Järvinen sanoo, että hän ei odota uutta kautta kovin optimistisena.
”Ennen kaikkea, koska Niles ei ole mukana, ja Nilesin hahmo on tämän sarjan komiikan kannalta niin keskeinen.”
Noin ylipäänsä komedian vanheneminen käsiin tietysti mietityttää komediakirjoittajaa. Mistä voi tietää, mikä tässä ajassa näyttää kymmenen vuoden kuluttua kulahtaneelta?
”Ainakaan en jaa sitä pelkoa, joka joillakin ihmisillä on, että kohta millekään ei saa nauraa”, Järvinen sanoo. ”Kyse on aina nyansseista.”
Mutta komedia kyllä vanhenee väistämättä, jos ei muuten niin silkan toiston vuoksi.
”Ensin jokin juttu on huikeasti aikaansa edellä, sitten kaikki muut alkavat ottaa siitä vaikutteita, ja lopulta se alkuperäinen ei enää vaikutakaan niin nokkelalta”, Järvinen sanoo.
”Rakastan itse Marxin veljeksiä, enkä tiedä onko mikään tai kukaan muu vienyt komediaa yhtä paljon eteenpäin ja kohti sitä, missä ollaan nyt... Silti se näyttäytyy nykyajan ihmisille ennalta-arvattavana puujalkahuumorina. Monty Python taas on kestänyt aikaa hirveän hyvin, mutta kun sitä näyttää parikymppisille, he kokevat sen hitaaksi.”
Katsojatkin ovat aikasidonnaisia, Järvinen muistuttaa.
Hän kertoo näyttäneensä joskus käsikirjoittajaopiskelijoille Frasierin jakson, jossa vessanpöntön korjaaja osoittautuu Nilesin vanhaksi koulukiusaajaksi.
”Se on kirjoitettu aikana, jolloin koulukiusaamiseen suhtauduttiin asiana, jota vain tapahtuu. Kun Niles kertoo tavoista, joilla häntä kiusattiin, yleisö nauraa. Jakson loputtua muutama nuorempi oppilas oli aidosti järkyttynyt. Heidän mielestään siinä naurettiin kiusaamiselle, ja vaikka jakso oli kiusattujen veljesten puolella, vaikea siihen oli sanoa vastaan.”
”Maailma oli ennen julmempi paikka, ja siksi osa minkä tahansa vuosikymmeniä vanhan komedian vitseistä kuulostaa väistämättä vanhentuneilta – vaikka niiden kirjoittajat olivat aikanaan pääsääntöisesti avarakatseista sakkia.”
Järvinen sanoo, että kirjoittajaa aina vähän kirpaisee, kun joku mätkii 1990-luvun sarjoja vuonna 2023.
”Koen, että fiktio kertoo enemmän ajasta kuin tekijöistä. Se on ikään kuin helppo keino aikamatkata sinne nyt.”
Frasier, Sky Showtime ja Elisa Viihde Viaplay.
Frasierin uudet jaksot alkavat tiettävästi Sky Showtime -palvelussa vuoden 2023 loppupuolella.