Kristiina Kalleinen: Valtioaamun aika. Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1863. Gaudeamus 2023. 352 sivua.
Suomen historian asiantuntijana tunnettu dosentti Kristiina Kalleinen pyrkii uudessa kirjassaan osoittamaan, ettei Suomen liittämistä 1800-luvun alussa suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan seurannut tapahtumaköyhä "valtioyö". Moninaista kehitystä tapahtui. Kalleinen katsoo, että aikakaudesta, jonka huipentumana oli valtiopäivätyön alkaminen 1863, voidaan puhua "valtioaamuna".
Tunnettua on, että Porvoossa keväällä 1809 kokoontuneet Suomen säädyt vannoivat uskollisuudenvalan Aleksanteri I:lle, joka puolestaan vakuutti pitävänsä voimassa Suomen lait ja muutakin. Kalleinen tähdentää, ettei Porvoossa syntynyt mitään valtiota eikä kaksinpuolista sitovaa sopimustakaan. On syytä puhua Porvoon maapäivistä eikä Porvoon valtiopäivistä niin kuin usein aiemmin tapahtui.
Kalleinen korostaa myös sitä, että keisari jo 1.12.1808 oli määrännyt, että Suomea koskevat asiat oli esiteltävä suoraan hänelle. Tämä merkitsi Suomen itsehallinnollisen aseman syntyä. Tätä oli edeltänyt vapaaherra C. E. Mannerheimin (marsalkan esi-isä) johtaman, eri säädyistä koostuneen lähetyskunnan käynti Pietarissa keisarin puheilla. C. E. Mannerheimilla tuli olemaan keskeinen rooli Suomen hallinnossa, samoin kuin mukana olleella, vielä nuorella lakimiehellä R. H. Rehbinderillä.
Porvoon kokoontumisen jälkeen maapäivät eivät kokoontuneet vuosikymmeniin, vaikka sitä aika ajoin pyrittiin virittelemään. Vuonna 1827 keisari Nikolai I määräsi, että ortodoksit saattoivat päästä Suomessa virkoihin pahoitellen samalla, että oikeastaan asia olisi pitänyt päättää maapäivillä.
Suomen pinta-ala laajeni pian Venäjään liittämisen jälkeen (1812), kun Aleksanteri I yhdisti ns. Vanhan Suomen (Viipurin lääni) suuriruhtinaskuntaan.
Oivaltavasti Kalleinen käsittelee 1800-luvun alkupuolen suomalaisen yhteiskunnan ongelmia, sen todellisia ja kuviteltuja uhkia, katovuosia, tiedettä, taloutta yhteiskunnallisten uudistusten veturina sekä vapaata kansalaistoimintaa (missä yhteydessä pilkahtaa Porin vapaapalokuntakin yhtenä lajinsa ensimmäisistä). Kalleisen analyysi Euroopan murroskausien heijastumisesta Suomessa on mielenkiintoinen.
Kalleisen kirjan lukijaystävällisyys tulee esille hänen kuvauksissaan ajan kulttuuri- ja poliittisista vaikuttajista. Edellä jo viitattiin C. E. Mannerheimiin ja R. H. Rehbinderiin . Muita olivat esimerkiksi Jaakko Juteini, Elias Lönnrot, J. W. Snellman ja monet muut, eikä Kalleinen unohda kuvata heidän inhimillisiäkään piirteitä, kuten Snellmanin äreyttä.
Kirjaa voi mielihyvin suositella kaikille Suomen historian ystäville. Kirja on todiste ammattitaidosta historian alalla ja kyvystä kirjoittaa hyvää ja selkeää suomea. Se myös käsittelee harvemmin esillä ollutta teemaa.