Porissa on esillä maalauksia, jotka saavat sydämen lyömään tiheämmin

Galleria Ars Porin ensimmäinen näyttely on kuin maailmanlopun kauneutta ja kauheuksia tulvivat teekutsut. Nämä populaarifeministiset teokset vetävät silmämunia puoleensa kuin magneetti.

Maija Kivi: Garden of Hesperides (spraymaali, akryyli ja öljy kankaalle, 2018).

15.2. 17:54

Pandoran lipasto. Noora Nouku, Maija Kivi, Jelina Rahikainen ja Hanna Nauska Galleria Ars Pori, Iso Karhu 4.3. saakka.

Kun onnistunut taide tekee taikojaan, mielen mannerlaatat siirtyvät asemiltaan ja syke tihentyy rintalastan alla. Aivokuoressa kuplii ja reseptoreissa resonoi, roihun keskellä tuntee olevansa kuin voimansa palossa. Tällaisen houkutuksen tarjoilee Ison Karhun Kaupunkiolohuoneen kupeessa sijaitsevan Galleria Ars Porin ensimmäinen näyttely.

Myyttisen Pandoran salaisuuksia raottavat teoksillaan Noora Nouku, Maija Kivi, Jelina Rahikainen ja Hanna Nauska. Tilaan saavuttuaan tulee kutsutuksi mukaan maailmalopun kauneutta ja kauheuksia tulviviin teekutsuihin. Katsomiskokemuksesta ei selviä ilman suurieleistä söpöstelyä, glitterinsäihkettä silmäkulmassa tahi yhtään yksisarvista bongaamatta — aivan kuin selaisi hapossa liotettuja kiiltokuvia. Taustalla väreilee samalla lähestyvän vaaran tuntu.

Maija Kivi: End of the World Tea Party 2021 (öljy, spraymaali ja glitter kankaalle)

On ihme, elleivät nämä kuvat saa someajan nuorisoa intoutumaan kuvataiteesta.

UUSsurrealistisesta ylistimulaatiosta viis, nämä populaarifeministiset teokset vetävät silmämunia puoleensa kuin magneetti. Lipastosta levinnyttä provosoivaa aineistoa on pakko katsoa.

Jokainen suurikokoinen maalaus on kuin moniaistisesti kiusoitteleva televisiosarja. Suoratoisto ei syrjäyttänyt maalauksen magiaa, siitä tuli yksi leikkiväline taiteen temmellyskentälle lisää. On väkivaltaa, kuolemankuvia, alastomuutta, päihteitä, mahdollisia hallusinogeenejä, ronskia rietastelua ja muutama pudonnut rinkeli.

Neljän naisen esiin loihtima dekadenssi on sadunomaisen kuorensa alta kipunoivaa keskustelua naiseudesta. Aihe levittäytyy moninaisuudessaan teoksiin, joiden keskellä on koeteltu, vähätelty ja välineellistetty nainen. Neitsyt, äiti, langennut, sidottu kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti, niin jälkikasvuunsa, kissoihinsa kuin yhteiskunnan normeihin. Jelina Rahikaisen Mother on kuin 2020-luvun Huuto, mutta tuoreempi ja puhuttelevampi.

Pandoran lipasto on uuden Galleria Ars Porin ensimmäinen näyttely. Etualalla Noora Nouku: Kaakinpuuhun tuomittu (öljy, akryyli, hiili, lyijykynä vanerille) 2016–2017. Taaempana Noora Noukun Kaiken päättävä elin (Suomi-neito 100) öljy, hiili, lyijykynä vanerille 2015–2016.

Vastapainona sokerihuurteelle nähdään Noora Noukun taiteeseensa vahvasti latautunutta symboliikkaa uudelleentulkitun Suomineidon muodossa. Hanna Nauskan teos pureutuu naisaiheeseen fiktiivisen dokumentin keinoin. Perinteistä naiskuvaa haastaa myös Maija Kiven maalaus, jonka puumajassa istuu tyttönero tietokoneensa kanssa.

Rahikaisen poikabändimäinen mieskuvaus Enchanted Hunters’ Hotel solmii säikeitään vampyyrisarjojen kohtalokkaisiin hurmureihin. On ihme, elleivät nämä kuvat saa someajan nuorisoa intoutumaan kuvataiteesta.

Lopulta löytyy yhtymäkohta alkuperäiseen assosiaatiooni teosten televisuaalisesta luonteesta: Maija Kiven Sakura Clowncore Slut Coven -teoksensa nurkkaan maalaama televisio, kaiken populaarin audiovisuaalisen tarinoinnin alku- ja päätöspiste. Tiedostan, että näyttelyn käymä keskustelu on tarinoiden sijaan totisinta totta – fiktion ja fantasian polttoaine on tosielämästä ammennettu.

Sanotaan, että helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan. Pandoran taas kerrotaan vapauttaneen lippaastaan toivon. Työsarkaa misogynian purkamiseksi riittää: Pandoran lipastossa riittää vuosiksi materiaalia taiteilijattarien käsiteltäväksi. Noora Noukun Armoa, saatana! teoksen sanoma kohdistuukin kaikille: Naisvihaa lieventämään tarvitaan panostusta sukupuoleen katsomatta.

Kurkistus lipaston arvoituksiin on osaltani ohi ja ajattelen sen Hanna Nauskan tavoin edustavan enemmän toivoa kuin toivon pettämistä. Toivo — mikä rakentava ajatus se onkaan ennakoimaan maaliskuun naistenpäivää.

Astun kaupunkiolohuoneesta ulos uudistuneena kuin tripinomaiselta retriitiltä tullut, vetreänä, sydän ja voima kehossa sykkien. Olen nähnyt maalauksia, jotka saavat sydämen lyömään tiheämmin. Eläköön naiset. Kauan eläköön kahlitsematon mielikuvitus ja mielen kuvitus!

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut