Kun urkujenrakentaja Helmuth Gripentrogilta kysyy syitä poikkeukselliseen uravalintaan, vastaus saattaa yllättää: ”Jon Lord, Keith Emerson…”
Siis legendaaristen progebändien vielä legendaarisempia kosketinsoittajia?
”Olen hippiaikakauden nuori”, Gripentrog huomauttaa.
1960-luvun lopun progemusiikki iski aikoinaan niin kovaa, ettei siitä ole vieläkään saanut kyllikseen.
”Aina, kun bändit tulevat Suomeen, menen katsomaan. Mutta olen suuri musiikin ihailija, käyn mahdollisimman paljon erilaisissa konserteissa. ”
Entä miten progressiivinen rock ja kirkkojen jylhät urut liittyvät toisiinsa?
Asia on yksinkertainen. Nuorena progediggarina Gripentrogin korvaa miellyttivät erityisesti bändien suosimat hammond-urut.
”Mutta huomasin, että Keith Emerson käytti myös pilliurkuja, joiden sointi oli hyvin erilainen. Se johdatti minut pilliurkujen pariin.”
Gripentrog on alkujaan kotoisin saksalaisesta Oldenburgin kaupungista, mutta sittemmin suomalaistunut.
”Saksassa on kaksi Oldenburgia, tämä on se Bremenin lähellä oleva”, hän täsmentää.
Isä oli seurakunnan kuoronjohtaja, ja poika istui usein urkulehterillä seuraamassa urkujensoittajaa työssään. ”Se käsien ja jalkojen liike kiinnosti minua.”
Gripentrog lauloi itsekin kuorossa ja kävi pianotunneilla.
”Meillä oli tapana juoda kahvit aina tunnin jälkeen. Kerran sitten opettajani, joka oli kirkkomuusikko, sanoi, että minun pitäisi alkaa urkujenrakentajaksi ja erikoistua urkujen äänitykseen. Niin siitä tuli päämääräni.”
Saksassa urkujen rakentamisella on pitkät perinteet. Tarvittiin kuitenkin reissu Suomeen, jotta Gripentrog pääsi alalle sisään.
”Tulin Suomeen vuonna 1974 ja työskentelin vuoden ajan ruotsinkielisen metodistiseurakunnan vanhainkodissa Helsingin Apollonkadulla.”
Kotiinpaluun lähestyessä hänelle tarjoutui tilaisuus lähteä Sibelius-Akatemian järjestämälle urkuretkelle Pohjois-Saksaan, ryhmässä kun oli vielä vapaita paikkoja. Retkellä oli mukana myös Gripentrogin tuleva vaimo, urkuri Sirkka-Liisa Jussila, jonka konsertteja Gripentrogkin oli käynyt kuuntelemassa.
”Meille syntyi sillä matkalla romanssi”, Gripentrog myhäilee.
Retken jälkeen hän palasi vielä Saksaan, mutta asettui Suomeen vuonna 1976.
”Halusin opiskella taloustiedettä mutta tarvitsin väliaikaisen työn. Sirkka-Liisa järjesti minulle paikan Virtasen urkurakentamossa Espoossa. Sille tielle jäin.”
Gripentrog sanoo oppineensa ammattinsa työtä tekemällä.
”Suomessa ei ole alan koulutusta. Jos työ kiinnostaa, siitä on otettava itse selvää.”
Virtasella Gripentrog tutustui Kalevi Mäkiseen, jonka kanssa on sittemmin muodostanut tiiviin työparin.
”Meillä on ollut pitkään jo omat firmat, mutta olemme tehneet paljon yhteistyötä.”
Kaksikko on kiertänyt rakentamassa ja ennen kaikkea äänittämässä urkuja ympäri Suomea: merkittävimpiin työprojekteihin lukeutuvat esimerkiksi Kallion kirkon lehteri- ja kuoriurut ja Keski-Porin kirkon urut. Äänityksellä tarkoitetaan urkujen soinnillista viimeistelyä. Sanotaan, että vasta äänittäjä saa urkupillit soimaan.
1990-luvulla Gripentrog työskenteli erityisesti Ruotsissa, kun maassa ryhdyttiin restauroimaan vanhoja urkuja.
”Tärkein oli Leufsta brukin kirkossa oleva Cahmanin laatusoitin vuodelta 1728. Ruotsissa suojeltiin urkuja paljon paremmin kuin Suomessa, ja siksi niitä on myös säästynyt.”
Ruotsissa vierähti pitkiä aikoja matkatyössä. Onneksi vaimo on ymmärtänyt, mitä työ vaatii, Gripentrog kiittelee.
”Nuorempi tyttärenikin sanoi lapsena, että isi on se, jolla on parta ja joka on aina Ruotsissa.”
Viimeisin Gripentrogin työkeikka Ruotsissa oli viime vuonna. Tarkoituksena oli palauttaa Uppsalan tuomiokirkon historialliset, vuonna 1871 rakennetut urut mahdollisimman pitkälle alkuperäistä vastaavaksi.
Vanhojen urkujen restauroinnissa pitää oppia alkuperäisrakentajan tavat, käydä tutkimassa muita soittimia samalta tekijältä tai siltä ajalta, ja selvittää, miten soitin on rakennettu, mitä on vuosien aikana muutettu, Gripentrog listaa.
Tämän kaiken lisäksi on otettava huomioon vielä ajan tuoma patina.
”Restaurointityö on urkujenrakentajalle fantastinen tilaisuus. Ja siitä työstä vielä maksetaan!”
70-vuotispäiviään Gripentrog juhlistaa poikkeuksellisella, joskin urkuammattilaiselle sopivalla tavalla.
Keski-Porin kirkossa järjestetään 18. helmikuuta konsertti, jossa huippu-urkuri Ilpo Laspas esittää pyynnöstä oman sovituksensa uruille Richard Wagnerin Nibelungin sormus -tetralogiasta.
Neljästä oopperasta koostuva yli viisitoistatuntinen kokonaisuus tiivistyy konsertissa reiluun tuntiin. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
”Soitin ja kirkon akustiikka ovat juuri sopivia sinfoniseen urkumusiikkiin, ja Ilpo tuntee paikan ja soittimen hyvin. Siellä on hyvät mahdollisuudet herkutella sointiväreillä.”
Kuka?
Helmuth Gripentrog
Syntyi Oldenburgissa, Saksassa 1953. Asunut Suomessa 1970-luvulta lähtien.
Työskennellyt urkujenrakentamisen parissa vuodesta 1976 mm. Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Erikoistunut äänittämiseen. Ollut luomassa sointia mm. Keski-Porin, Naantalin ja Kallion kirkon molempiin urkuihin.
Restauroinut useita historiallisia urkuja työparinsa Kalevi Mäkisen kanssa, mm. Uppsalan tuomiokirkon ja Leufsta brukin kirkon urut.
Intohimoinen kaikenlaisen musiikin harrastaja oopperasta urkumusiikkiin ja progressiiviseen rockiin. Muita kiinnostuksen kohteita mm. matkustaminen, valokuvaus, formulat, höyryjunat, hiihto, maailmanpolitiikka.
Asuu Helsingissä. Perheeseen kuuluu vaimo, urkuri Sirkka-Liisa Jussila-Gripentrog, kaksi lasta ja kaksi lastenlasta.
Täytti 70 vuotta keskiviikkona 15. helmikuuta.