Juha Seppälän testamentillinen romaani vie eläkeläisiä meren ääreen

Porilainen kirjailija Juha Seppälä käsittelee uutuusromaanissaan kuoleman läheisyyttä, uskonnollisia kysymyksiä, kirjallisuuden ja kielen kuolemaa sekä parisuhteen vaikeuksia.

Juha Seppälän uutuusromaani Merille haastaa mietiskelemään tekstiä ja henkilöitä pintaa syvemmältä.

23.1. 10:46

Juha Seppälä: Merille. Siltala. 213 s.

Porilaiskirjailija Juha Seppälän (s. 1956) uutuusteoksen nimetön ja eläkeikäinen päähenkilö on tehnyt työuransa kirjojen äärellä ja yrittää päästä eroon isosta kirjakokoelmastaan. Hänen rinnallaan on toinen urbaani eläkeläinen, taiteilija Boman, jonka merenrantamökillä vierähtää tovi jos toinenkin.

Veneen mukaan nimetty Merille on romaani vanhuudesta. Testamentillinen sävy on vahva. Yli seitsemänkymppiset miehet miettivät tosissaan, kuka jää heitä kaipaamaan, kun aika jättää.

Kuolema on läsnä lähipiirissä jatkuvasti. Oikeitakin testamentteja joudutaan käsittelemään tämän tästä.

Vanhuuden yksinäisyydessä on myönteinenkin puoli: koska kukaan ei ole kiinnostunut, on tavallaan turvassa näkymättömänä. Ja kun viimein häipyy olemattomiin, ei hylkää ketään.

Kirjat ovat olleet hieman neuroottisen minäkertojan arkea vuosikymmeniä. Mies on ryhtynyt erilaisten kirjallisten hanttihommien jälkeen oikeaksi kirjailijaksi.

Hän on kirjoittanut neljänkymmenen vuoden aikana kymmenen tietokirjaa, jotka eivät tuottaneet mitään taloudellista hyötyä. Vanhana miehenä hän ihmettelee, että jokainen niistä ylipäänsä painettiin. Samaa hän pohtii kirjakokoelmastaan:

"Seitsemänkymmenen neliön asunnossani oli viisituhatta kirjaa. Halusin jättää sata. Aution saaren lukemiston. Mutta en halunnut niitä mihinkään rekisteriin. En halunnut jäljittäjiä kotiini." (s. 23)

Kertoja unelmoi edelleen romaanin kirjoittamisesta. Hän on aloittanut useita kertoja, mutta yleensä romaanin kirjoittaminen on pysähtynyt kymmenen sivun jälkeen. Hän ei uskalla syöksyä romaanin sisältöön niin pitkälle kuin pitäisi.

Vanhoista ihmisistä ei romaanikertojan mukaan kirjoiteta kirjoja, koska kukaan ei halua lukea vanhuudesta. Siksi harva siitä kirjoittaa. Seppälä loikkaa tässä aidan ylitse.

Seppälä kauhoo lukijan eteen raskaita aiheita: kuoleman läheisyyttä, elämän rajallisuutta, uskonnollisia kysymyksiä, kirjallisuuden ja kielen kuolemaa, parisuhteen vaikeuksia.

Romaanin antisankari on elänyt kolmen naisen kanssa. Kaikki naissuhteet ovat päättyneet joko leskeytymiseen tai eroon.

Viidenkymmenen sivun jälkeen Bomanin naapurimökin laiturille kävelee vanhempi nainen. Proviisori Anneli Eerola tuo romaaniin luonnolliset jännitteensä. Pakkohan häneen on tutustua lähemmin, pettymyksenkin uhalla.

Merillen hämmentävän pitkän epilogin lopputulema ei ole kovin toiveikas. Kohtalonvoimien äärellä ihminen on kuin lastu laineilla. Oman onnensa seppiä ei ole oikeassa elämässä.

Kirjailija ei edelleenkään ole tavoitellut suuria lukijajoukkoja viihteellisellä lukuromaanilla. Merille haastaa mietiskelemään tekstiä ja henkilöitä pintaa syvemmältä.

Näennäisesti hajanaiset ajatukset sinkoilevat. Läpinäkymätön ja lakoninen ilmaisu on tyylikästä ja loppuun asti harkittua. Huumoriakin on, paljon.

Merillen sisäisen runousopin mukaisesti Juha Seppälä on kirjoittanut itsensä sisälle romaaniin tavalla, jonka vain hän osaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut