Karmarock julkaisee esiintyjiä videoilla – tammikuun julkaisussa kaksi uutta nimeä

Ensi heinäkuussa järjestetään 31. Karmarock.

21.1. 16:39

Karmarock julkaisee esiintyjiään tänä vuonna videoitse. Tuorein video julkaistiin tällä viikolla.

”Tammikuun mainoksessa Karmarockin Tuikivirallinen Sikamaskotti on pukeutunut oikein pukuun. Tyyppi pyörii vähän siistimmässä ympäristössä, heiluttelee setelinippua ja kerjää rahaa Karmarockille ennakkolippujen ja kannatusjäsenyyksien muodossa. Siinä sivussa mainituksi tulee pari esiintyjääkin”, kuvaillaan festivaalia järjestävän Karmarock ry:n tiedotteessa.

Tänä vuonna järjestetään järjestyksessään 31. Karmarock. Tähän mennessä julkistettuja esiintyjiä ovat Xysma, Litku Klemetti, Aavikko, Kissa ja Eläkeläiset.

"Voisimme toki päästää itsemme helpommallakin. Kiinnittäisimme samat esiintyjät kuin kaikkialla muuallakin ja sitten somettaisimme hammashoitojemme tuloksista. Mutta miksi ihmeessä niin tekisimme”, perustelee festivaalijohtaja Häiriö festivaalin markkinointistrategiaa.

”Täten vahva suositus elokuviemme katsomiseen, muuten et tule mistään mitään tietämän.”

Karmarock järjestetään Harjavallassa 29. heinäkuuta. Ennakkoliput ovat nyt myynnissä tapahtuman verkkosivuilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut