Tämä kuva näkyy kirjapäivillä ja t-paidoissa tulevana kesänä – Muistatko vielä nämä menneiden vuosien julisteet?

Vanhan kirjallisuuden päivien toiminnanjohtaja Päivi Mäki-Kerttula kertoo, missä on isoin työ nyt, kun suuri yleisötapahtuma on poikkeuksellisesti Vexve-areenalla.

Teemakuvassa on kirjoista rakentunut palkintoruusuke.

12.1. 21:00

Sastamala

Tulevan kesän kirjapäiviä vietetään kilpailuhengessä ja siitä kertoo myös tällä viikolla julkistettu tapahtuman teemakuva.

Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelman teemana on tänä vuonna Jalo kilpa. Teemakuvassa on kirjoista rakentunut palkintoruusuke.

Vuoden 2023 teemakuvan on suunnitellut viime vuoden tapaan sastamalalainen graafikko, kuvittaja Kari Jokinen. Tapahtuman vaihtuva teemakuva tilataan vuosittain erikseen.

Kirjapäivien toiminnanjohtaja Päivi Mäki-Kerttula sanoo, että kuva tulee perinteiseen tapaan näkymään julisteissa ja ilmoituksissa, minkä lisäksi siitä teetetään t-paitoja ja postikortteja.

Suurin työ uudessa paikassa

Tapahtuman ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan huhtikuussa 2023. Ohjelman valmistelee ohjelmavaliokunta ohjelmajohtaja Touko Siltalan johdolla.

Mäki-Kerttulan mukaan ohjelmaa ja tapahtumaa kaikkineen on alettu rakentaa ja siinä on päästy alkuun.

”Osa ohjelmaosioista on valmiina. Ohjelma etenee omalla painollaan, mutta isompi jumppaaminen on näytteilleasettajien sijoittelussa, liikenteenohjauksessa ja parkkeerauksessa”, Mäki-Kerttula toteaa.

Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti Sastamalan urheilutapahtumien keskittymässä Vexve-areenalla ja lähiympäristössä legendaarisen tapahtumapaikan Sylvään koulun ollessa remontissa.

Onko nimiesiintyjiä jo kiinnitetty?

Vanhan kirjallisuuden päivät ovat järjestyksessään jo 39:nnet. Tapahtumassa on totuttu näkemään vuosien varrella teemaan liittyviä tunnettuja esiintyjiä ja puhujia. Onko tämän vuoden kirjapäiville jo kiinnitetty niin sanottuja isoja nimiä?

”Ei ole sellaisia vielä lyöty lukkoon”, Mäki-Kerttula vastaa.

Hän lisää, että tämän vuoden ohjelmassa käsitellään kilpailua niin urheilun kuin myös kirjallisuuden saralla. ”Myös kirjallisuudessa on paljon kilpailua, muun muassa Finlandia-palkinnot.”

Uusi tuottaja mukana

Vanhan kirjallisuuden päiviä valmistelee nyt Sastamalassa myös uusi tuottaja. Tytti Meriluoto aloitti tehtävässä 1. tammikuuta ja tekee puoliksi sekä kirjapäivien että kaupungin kulttuuripalveluiden tuottajan töitä.

Vuoden 2023 kirjapäivät järjestetään Sastamalassa juhannuksen jälkeen perjantaina ja lauantaina 30. kesäkuuta – 1. heinäkuuta. Tapahtuman järjestää Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry. Yhdistys on perustettu Vammalassa 8.12.1986.

Tapahtuma on pääsymaksuton ja se kerää vuosittain yli 10 000 kävijää.

Tällaisia teemakuvia kirjapäivillä on nähty aiemmin:

Vuosi 2011.

Vuosi 2019.

Vuosi 2012.

Vuosi 1986.

Vuosi 2018.

Vuonna 2021 teemana oli Vale ja kirjapäivien sijaan pidettiin näyttely Jaatsilla.

Ensimmäiset kirjapäivät vuonna 1985.

Vuosi 2017.

Vuonna 2016 teemana oli koulu ja ”Lukkarin penkiltä Tylypahkaan”.

Vuosi 2015.

Vuosi 2009.

Vuosi 2007.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut