Joulun ajan suuri Netflix-hitti näyttää, kuinka Daniel Craig jatkaa uraansa James Bondin jälkeen

Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri on ensimmäinen Daniel Craigin elokuva viimeisen James Bondin jälkeen. Hänellä on ollut työn alla Shakespearea ja ”queereja” hahmoja, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Tero Kartastenpää.

Daniel Craig (kesk.) ratkoo murhaa etsivä Benoit Blancina elokuvassa Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri.

30.12.2022 11:11

Bond-näyttelijä ei pidättele itseään ensimmäisessä agenttiuran jälkeisessä elokuvassa.

”Tämä on päivänselvää”, Daniel Craig sanoo etsivä Benoit Blancina.

”Selitä meille, etsivä”, yksi epäillyistä pyytää.

Hän selittää kymmenen minuutin ajan sitä, miten hämmentävän yksinkertainen tapaus oli ratkottavana nimihirviöelokuvassa Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri.

”Odotin nimittäin mutkikkuutta. Odotin älykkyyttä. Arvoitusta. Peliä. Siitä ei kuitenkaan ole kyse”, Blanc lämmittelee.

Craig halusi kuvauksissa lukea pitkät selitystekstit kokonaisuudessaan ja tehdä sitä, mikä näyttelijän työssä on hänestä tärkeintä ja vaikeinta: roolisanojen opettelu.

Hänellä on toinen käsi taskussa, kun hän paasaa kuin etelävaltiolainen tilanomistaja. Aksentti on liioiteltu, mutta niin ovat kaikki osa-alueet Netflix-menestyksessä.

Glass Onion on vain leikkiä. Siitä elokuvan luoja tunnetaan.

Rian Johnson teki ohjaaja-käsikirjoittajana läpimurron tieteiselokuva Looperilla, jossa juuri ketään ei tuntunut haittaavan, että Joseph Gordon-Levitt ei vaikuta yhtään nuorelta Bruce Willisiltä. Aikahyppely on liian hauskaa hommaa tuhlattavaksi yksityiskohtiin.

Jo Jonsonin ensimmäisessä Veitset esiin -dekkarissa Daniel Craig esitti elävää Cluedo-pelinappulaa. Pöhinäyrittämistä satirisoivassa jatko-osassa Craig ottaa käyttöön Komediateatteri Arena -näyttelytyylin.

Netflix osti Daniel Craigin eli Benoit Blancin ruutukasvokseen.

Netflix panosti lähes puoli miljardia euroa, että sai kahden murhamysteerin jatko-osan oikeudet sekä Craigin osaksi diiliä. Ensimmäinen elokuva oli menestys elokuvateattereissa vuonna 2019, mutta nyt näppärä metadekkari muutettiinkin suoratoiston sisäänheittäjäksi.

Onneksi etelävaltiolaisen hahmon ihmettelyn eleet erottuvat jopa kännykän ruudulta.

Daniel Wroughton Craig, 54, on jälleen päätynyt naamaksi, jota massat haluavat katsella elokuvasarjoittain.

On syynsä, miksi James Bondin roolista kieltäydytään. Katsojat näkevät näyttelijätaiteilijan enää Bond-lasien läpi. Näyttelijästä tulee tuotemerkin edustaja, suihkuseurapiirien mannekiini.

Craigin yli 15 vuotta kestäneet velvollisuudet päättyivät viime vuoden lokakuussa ensi-illan saaneeseen No Time to Diehen.

Craig päätti agenttihommat elokuvaan No Time to Die vuonna 2021.

Hän ei ole viime vuosina täyttänyt kalenteriaan muilla rooleilla.

Craig on tehnyt urallaan paljon sivuosia, mutta Veitset esiin tuntuu olevan ensimmäinen rooli, jossa hän onnistuu ravistelemaan Bondia päältään.

Craigille oli jo viritteillä pakotie Bondista renttuna ruotsalaisena Mikael Blomkvistina vuonna 2011, mutta Millennium-dekkarien filmatisointi jäi yhteen elokuvaan The Girl with the Dragon Tattoo.

Kliseisin tapa haalia taiteellista uskottavuutta on hankkia päärooleja Shakespearen näytelmien sovituksista. Mel Gibson karisteli Tappavia aseita vuoden 1990 Hamlet-elokuvalla, Denzel Washington rakensi omaa mahtavan tulkitsijan monumenttiaan viime vuoden The Tragedy of Macbethissa.

Daniel Craig on tehnyt homman ”aidommin”. Hänen Macbethinsa astui ihan oikealle lavalle New Yorkin Longacre Theatressa keväällä.

”Halusin auttaa Broadwayta nousemaan taas jaloilleen”, hän sanoi The Late Night with Stephen Colbertissa helmikuussa.

Arvioiden mukaan hän pysyi ihan itsekin pystyssä. The New York Timesin kriitikon mukaan Craig oli parhaimmillaan Macbethin fyysisissä muutoksissa. Guardian kuvasi ”vantteran” Craigin olevan ”toiminnan mies ja sotilas, jopa silkkisessä kylpytakissa”.

Maailman menestyneimmät toimintaelokuvat tehnyt näyttelijä ei silti näytä kaipaavan muskelisankareiden rooleja.

Viihdesivusto Collider kysyi, minkä unohtuneen elokuvan Craig toivoisi ihmisten näkevän omasta tuotannostaan. Hän vastasi: Love Is the Devil: Study for a Portrait of Francis Bacon.

Craig esitti BBC:n vuoden 1998 televisioelokuvassa maalari Francis Baconin rakastajaa George Dyeria.

”Elokuvien pitäisi haastaa ja niiden pitäisi saada aikaan epämukava olo, ja tämä tekee molempia”, hän sanoi.

Äiti rohkaisi Craigia näyttelemään jo lapsena. Nuorisoteatterin jälkeen hän opiskeli arvostetussa Guildhall School of Music and Drama -koulussa Lontoossa. Siellä hän teki ensimmäisen Macbethinsä.

”Me tarvitsemme näyttelijöitä, että he potkaisivat yhteiskuntaa naamaan silloin tällöin”, Craig sanoi Ellelle vuonna 2008.

Francis Bacon (Derek Jacobi) nukkuu rakastajansa George Dyerin (Daniel Craig) kanssa elokuvassa Love Is the Devil.

Perinteistä maskuliinisuutta viime vuodet näkyvästi edustanut Craig ei näytä potevan heteromiehen kriisejä.

Huhujen mukaan Craig näyttelee Call Me By Your Namen ohjaajan Luca Guadagninon elokuvassa Queer. Se perustuu William S. Burroughsin 1950-luvun alussa kirjoitettuun homoseksuaaliseen kirjaan, joka voitiin teemojen takia julkaista vasta vuonna 1985. Suomeksi teos julkaistiin nimellä Hämy vuonna 2004.

Rian Johnsonin mukaan myös Benoit Blanc on ”queer” hahmo. Glass Onionissa hän asuu erään kuuluisan näyttelijän esittämän miehen kanssa.

Suhde jää täkyksi, odotuksiksi syvemmästä kuvauksesta tulevassa kolmannessa elokuvassa.

Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri, Netflix

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut