Avatar: The Way of Waterin sankarit kuuluvat kaukaisen Pandora-planeetan na’vi-kansaan.

Ennennäkemätön

James Cameronin Avatarin (2009) jatko-osa näki vihdoin päivänvalon. Se näyttää, että teknisesti Cameron on yhä edellä aivan kaikkia muita elokuvantekijöitä.


17.12.2022 19:04

Scifi, seikkailu

Avatar: The Way of Water. Ohjaus James Cameron. 192 min. K12. ★★★

Kuten moni muukin, ennen Avatar: The Way of Waterin näkemistä pohdin, että 13 vuotta ykkösosan jälkeen julkaistava elokuva taitaa olla auttamatta myöhässä.

Kuten moni muukin, mietin, onko Avatar 2:lle edes tilausta. Medioissa on jo vuosien ajan kirjoitettu ensimmäisestäkin Avatarista (2009) pilkalliseen sävyyn, unohdettuna blockbuster-hittinä. Vaikka Avatar on edelleen kaikkien aikojen katsotuin elokuva, se ei tunnu jättäneen popkulttuuriin mitään perintöä, mitään kulttuurillista jalanjälkeä.

Hollywood-spektaakkelien maailma on muutenkin muuttunut 13 vuodessa. Vuonna 2009 Marvel vasta hitaasti käynnisteli elokuvauniversumiaan. Nykyään se hallitsee blockbuster-markkinoita. Kilpailija DC laittaa välillä kampoihin omilla supersankarielokuvillaan. Tähtien sotien ja Jurassic Parkien taustalla ovat vuosikymmeniä vanhat ja tutut hitti-franchiset. Näiden rinnalla James Cameronin yksin ideoima ja kehittelemä Avatar tuntuu oudolta poikkeamalta.

No, kun lopulta näin Avatar: The Way of Waterin IMAX-jättikankaalta 3d-lasit päässä, tajusin. Tätä pitikin odottaa. Ensimmäinen Avatar oli vuonna 2009 teknisesti rajoja rikkova, Avatar: The Way of Water on sitä taas.

Avatar: The Way of Water määrittelee aivan uudet rajat sille, miten käsittämättömän hienosti digitaalisia tehosteita, motion capture -teknologiaa tai 3d:tä voi käyttää.

Itselleni mikään Marvel- tai DC-supersankarifilmi ei oikeastaan ole vuosiin onnistunut tekemään vaikutusta efektiensä osalta. Ne näyttävät aina samoilta. Nyt, Avatar 2:n jälkeen, ne näyttävät säälittävältä sutulta. Tämä on jotain ennennäkemätöntä. Mikäli suuren luokan visuaalinen tehosteviihde yhtään kiinnostaa, ei uutta Avataria voi jättää näkemättä.

Samalla on entistä selvempää, mikä on James Cameronin (s. 1954) ykköstavoite elokuvantekijänä. Hän haluaa olla ennen muuta teknisesti aivan kaikkia muita edellä. Siinä Cameron on myös onnistunut, mutta hieman harmi, että se on tapahtunut tarinankerronnan kustannuksella.

Na’vi-kansaan liiittynyt Jake Sully (Sam Worthington) on kakkos-Avatarissa tullut isäksi.

Mikäli kuulut niihin miljooniin katsojiin, jotka ovat autuaasti unohtaneet ykkös-Avatarin bulkkijuonen, niin tässä kertaus. Kaukana tulevaisuudessa ihmiskunta on levittäytynyt kaukaisiin galakseihin, etsimään resursseja ja rikkauksia muilta planeetoilta. Pandora-planeetta kiinnostaa ihmisiä erityisesti. Se on täynnä koskematonta, paratiisimaista luontoa ja äärimmäisen arvokasta ”unobtainium”-mineraalia.

Tiellä ovat Pandoran alkuperäisasukkaat, siniset na’vit. Ne ovat ihmismäisiä ja älykkäitä, mutta eivät käytä korkeaa teknologiaa vaan elävät sopusoinnussa luonnon kanssa. Avatar-ohjelman avulla ihmiset kykenevät siirtämään tietoisuutensa na’vi-kehoihin.

Rampa sotilas Jake Sully (Sam Worthington) lähetettiin Avatarina Pandoralle liittymään na’vien metsäheimoon, jotta hän voisi myöhemmin neuvotella heimon siirtymään tiehensä suuren mineraaliesiintymän päältä. Jake oppi na’vien tavoille, rakastui naissoturi Neytiriin (Zoë Saldaña) ja hänet hyväksyttiin osaksi yhteisöä. Kun kolonialisti-ihmiset kyllästyivät odotteluun ja lähtivät ajamaan na’veja pois sotakonein, ryhtyi Jake taistelemaan heitä vastaan na’vien puolella.

Avatar: The Way of Waterissa na’vit ovat saaneet elää muutaman vuoden rauhassa. ”Taivaskansa” eli ihmiset ajettiin suuren taistelun jälkeen takaisin kotiinsa. Jake on hylännyt ihmiskehonsa kokonaan ja elää täyttä na’vi-elämää Neytirin ja muun heimon kanssa. Ihmisistä planeetalle on jäänyt vain pieni na’vien kanssa ystävystynyt tutkijaryhmä, sekä Spideriksi nimetty pieni orpopoika.

Jake ja Neytiri ovat saaneet kolme lasta. Lisäksi he ovat adoptoineet Kirin, joka syntyi ykkösosassa kuolleen tutkija Gracen (Sigourney Weaver) Avatar-kehosta tämän kuoltua. Vuonna 1948 syntynyt Weaver on siis mallinnettu elokuvassa teini-ikäiseksi na’vi-tytöksi.

Sitten taivaskansa palaa takaisin Pandoralle, entistä kovemmalla voimalla. Nyt ihmiset eivät ole pelkästään mineraalien perässä – he haluavat vallata pikkuhiljaa koko planeetan itselleen, sillä Maapallo on kulutettu loppuun.

Avatar: The Way of Waterin maailma on lähes täysin digitaalisesti luotu.

Ihmisten sotajoukkojen johtajana palaa myös edellisen osan pääpahis, julma eversti Quaritch (Stephen Lang), vaikka Jake ja Neytiri tappoivat hänet ykkös-Avatarin lopussa. Mutta nyt hän onkin na’vi-kehossa. Elokuvan mukaan hänestä ja muista häijyistä kovissotilaista luotiin edellisosan aikaan varmuuskopiot, jotka on nyt herätetty eroon Avatar-tekniikalla.

Vuotta myöhemmin Pandoran kolonisointi on täydessä vauhdissa ja na’vit käyvät ihmisiä vastaan tiukkaa sissisotaa. Taisteluita johtavat Jake ja Neytiri tekevät raskaan päätöksen siirtää perheensä turvaan, kun Quaritch onnistuu jäljittämään heidät. Sullyjen perhe matkaa kauas na’vien meriheimon maille hakemaan heiltä turvapaikkaa.

Meri-na’vien tavat ovat erilaiset, eivätkä he suhtaudu tulijoihin täysin suopeasti. Pikkuhiljaa Sullyt oppivat sukeltamaan ja elämään vedenelävien parissa kuin kotonaan. Mutta loputtomiin tämäkään rauha ei tietysti kestä. Ihmiset levittäytyvät Pandoran merille, eikä Quaritch lepää ennen kuin on saanut henkilökohtaisen kostonsa.

James Cameron on ollut luomassa Pandoran maailmaa pakkomielteisen tarkasti.

James Cameron on ensimmäisestä Terminatorista lähtien myös käsikirjoittanut ohjaamansa elokuvat, usein vieläpä aivan yksin. Hän on auteur, joka tekee viihdettä suurelle yleisölle, ja sellaisena maailman huippua.

Tai oli vielä kahden ensimmäisen Terminatorin (1984, 1991) sekä oman Cameron-suosikkini, elokuvan Aliens – paluu (1986) aikaan. Nuo elokuvat ovat täydellistä selkäydinviihdettä, joissa on myös särmää, tunnetta, rohkeutta.

Avatar-elokuvien perusteella Cameron on tarinankertojana oikeastaan taantunut. Ensimmäisen Avatarin viehätys oli pelkästään sen teknisessä loistossa. Jos sen riisui pois, jäljelle jäi ikivanha ja alusta loppuun arvattava tarina. Sama kuin vaikka Tanssii susien kanssa -elokuvassa tai missä hyvänsä 1980-luvun b-toimintafilmissä, jossa sotilas lähetetään tappamaan kapinallisia, mutta joka tajuaakin taistelleensa aiemmin väärällä puolella.

Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja-leikkaaja James Cameron, 68, on ideoinut Avatar-elokuviin lähes kaiken itse, Pandora-planeetan kasveja ja eläimiä myöten.

Avatar: The Way of Water ei ole kummempi. Cameron on ollut pakkomielteisen tarkasti luomassa Pandoran maailmaa, kasveista eläimiin, ja valvomassa suurin piirtein jokaista visuaalista tehosteotosta. Hänet on jopa kreditoitu yhdeksi elokuvan neljästä leikkaajasta. Mutta käsikirjoitus on selvästi se, mihin hän on vähiten kiinnittänyt huomiota. Se haittaa elokuvakokemusta.

Elokuva on 95-prosenttisesti animaatio, muttei tunnu hetkeäkään animaatiolta.

Visuaalisuuden aikaansaama vau-efekti kantaa elokuvaa poikkeuksellisen pitkälle, yli puoleenväliin saakka. Sitten pökkelö dialogi ja umpitavanomainen draama alkaa uuvuttaa, etenkin kun elokuva on yli kolme tuntia pitkä. Jake ja Neytiri kiistelevät kasvatusmetodeista, meri-na’vien teinit kiusaavat heidän lapsiaan, yksi teineistä rakastuu… Tiedätte tai arvaatte kyllä. Tunteelliseksi tarkoitettu na’vien ”minä näen sinut” -toteamus saa pyörittelemään silmiä, kun se toistuu kymmenennettä kertaa orkesterimusiikin velloessa taustalla.

Tällainen saa kiinnittämään huomiota loogisiin aukkoihin, esimerkiksi tarinan epäselvään ajankulkuun. Tai huvittavuuksiin: kuten vaikka siihen, kuinka na’veilla on nähtävästi pukeutumisessaan samat konservatiiviset siveyssäännöt kuin ihmisillä.

Toki mukana on myös tärkeä ekologinen teema. Sympatiaa ei heru ihmiskunnalle, joka on ahneuttaan tuhonnut oman planeettansa, eikä ole oppinut siitäkään mitään. Cameronin ihmiskuvassa tutkijat ja tieteilijät edustavat harvalukuista järjen ääntä, kapitalismi ja militarismi taas lyhytnäköistä typeryyttä ja suoranaista pahuutta. Hyvä sanoma, näinä aikoina, kun luonnon kunnioittamistakin pidetään yhä laajemmin ”woke-aatteena”.

Taustalle tämäkin silti jää. Avatar 2 luottaa pelkkään spektaakkeliin.

Avatar: The Way of Water on ensimmäinen elokuva, jossa näyttelijöitä on kuvattu motion capture -tekniikalla onnistuneesti veden alla.

Mutta, kuten todettua, vielä tällä kertaa se riittää.

Cameron tiimeineen kehitti elokuvaa varten esimerkiksi liiketunnistuskamerat, jotka toimivat vedessä. Näyttelijät on siis kuvattu motion capture -puvuissa oikeasti veden alla. Sen huomaa lopputuloksesta. On kaikkiaan vaikea edes kuvailla, kuinka upeilta vedenalaiset maisemat elokuvassa näyttävät.

Elokuvan 3d-tekniikka on aivan oma lukunsa. Ensimmäinen Avatar edusti ilmestyessään silloisen 3d-elokuvamuodin huippua. Muutamaa vuotta myöhemmin koko trendi hiipui pois, kun katsojat eivät pitäneet enää muita elokuvia sen väärteinä, että olisivat jaksaneet pitää katsomossa kömpelöitä muovilaseja ja maksaa siitä vielä lisähintaa.

On vaikea edes kuvailla, kuinka upeilta vedenalaiset maisemat näyttävät.

Avatar: The Way of Water on ensimmäinen elokuva, jossa 3d-efekti toimii aidosti ja upeasti – ja oikeasti tehostaa kokemusta. Elokuvassa on kaiken lisäksi käytetty poikkeuksellisen korkeaa kuvataajuutta. Kuvataajuus tarkoittaa käytännössä sitä, millaisella nopeudella elokuva kuvataan ja esitetään. Perinteisesti elokuvissa kankaalla pyörii 24 kuvaa sekunnissa, mutta Avatar 2:ssa pyörii 48 kuvaa sekunnissa. Tällöin kuva on häiriötön ja terävä.

Aiemmissa elokuvakokeiluissa 48 kuvan taajuus on näyttänyt oudolta ja kiinnittänyt huomiota teknisiin virheisiin. Avatar 2:ssa se näyttää vain upealta. Virheitä ei näy tai niitä ei ole.

Sigourney Weaver esittää elokuvassa tohtori Grace Augustinea sekä (digitaalisesti mallinnettuna) tämän tytärtä Kiriä.

Elokuvan lopputaistelu on sellaista huikeutta, jota varten IMAX-kankaat ja 3d-teknologia on tehty. Vähän väliä joutuu muistuttelemaan, että käytännössä kaikki kankaalla näkyvä – merimaisemat, na’vit, alien-eläimet, futuristiset taistelulaivat, räjähdykset, kaikki – on luotu digitaalisesti. Uskomatonta. Elokuva on 95-prosenttisesti animaatio, muttei tunnu hetkeäkään animaatiolta.

Luulen, että tällaisesta teknisestä loistosta ei tule jatkossakaan elokuvissa yleistä. Avatar 2 vaati myös ennennäkemättömän budjetin, jota ei ole paljastettu, mutta arvioita on esitetty 350–400 miljoonasta dollarista. Lisäksi se vaati James Cameronin kaltaisen tekijän, jolle edes Disneyn kaltainen jättistudio ei uskalla sanoa vastaan. Seuraavan kerran vastaavaa nähtäneen vasta Avatar 3:ssa.

Mielellään menen senkin katsomaan, mutta silloin ei enää riitä pelkkä kolmituntinen huvipuistoajelu. Sillä juuri mitään muuta Avatar: The Way of Water ei ole.

Käsikirjoitus James Cameron, Rick Jaffa, Amanda Silver. Tuottajat James Cameron, Jon Landau. Pääosissa Sam Worthington, Zoe Saldaña, Stephen Lang, Sigourney Weaver, Kate Winslet, Cliff Curtis, Jamie Flatters, Britain Dalton, Bailey Bass, Trinity Jo-Bliss, Jack Champion, Edie Falco, Brendan Cowell.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut