Emily näyttää, kuinka syrjään­vetäytyvä papintytär kirjoitti intohimoisen Humisevan harjun

Näyttelijä-ohjaaja Frances O’Connorin Emily on verevä tulkinta Emily Brontën elämästä.

Brittiläis-ranskalainen Emma Mackay tulee täydellisesti omilleen Emily Brontën roolissa.

24.11. 18:00

Draama

Emily. Ohjaus Frances O’Connor. 130 min. K12. ★★★★

Englantilainen kirjailija Emily Brontë kuoli 19. joulukuuta 1848 vain 30-vuotiaana. Hän jätti jälkeensä joukon runoja ja yhden romaanin, synkänromanttisen Humisevan harjun, josta on tullut kirjallisuuden klassikko.

Brontën kirjailijasisaruksista on tehty vuosikymmenien varrella muutama elokuva, mutta paremmin näyttelijänä tunnettu Frances O’Connor on valinnut esikoisohjauksensa aiheeksi nimenomaan Emilyn. O’Connorin elokuva ei ole varsinainen elämäkerta, vaan yhden taiteilijan tulkinta toisen taiteilijan elämästä.

Myöskin elokuvansa käsikirjoittajana toiminut O’Connor poimii joitakin tunnettuja Emily Brontën elämän vaiheita ja sekoittaa niitä fiktiiviseen aineistoon. Usein tällaisesta on seurauksena silkkaa teennäistä roskaa, mutta nyt kyseessä on oikea tulkinta, yritys ymmärtää, kuinka nummella elänyt syrjäänvetäytyvä papintytär saattoi kirjoittaa niin hurjan ja intohimoisen kertomuksen kuin Humiseva harju.

”Tässä on jotain”, mutisee Emilyn kuolinvuoteella Charlotte-sisar, Kotiopettajattaren romaanin kirjoittaja, kun Emily ei suostu paljastamaan miten romaaninsa kirjoitti. Samaa mieltä on O’Connor. Niinpä hän antaa Emilylle kokemuspohjaa: lyhyen, mutta intohimoisen suhteen nuoreen pappismieheen sekä kapinoivan asenteen aikakauden tukahduttavaa, naiset tiettyyn muottiin pakottavaa normimaailmaa kohtaan.

Emily Brontëa on pidetty syrjäänvetäytyvänä, itsepäisenä ja itsenäisenä naisena, joka rakasti nummilla vaeltelua ja eläimiä. Eläimet O’Connor on häivyttänyt elokuvastaan kokonaan, jopa Emilyn rakkaan Keeper-koirankin, mutta sitäkin enemmän hän on keskittynyt Emilyyn itseensä. Emily on mukana lähes jokaisessa elokuvan kohtauksessa ja kaikki nähdään hänen tunneskaalansa lävitse.

Moinen vaatii näyttelijältä paljon. Meillä viimeksi elokuvissa Kuolema Niilillä ja Eiffel sekä Netflixin Sex Education -sarjassa nähty brittiläis-ranskalainen Emma Mackay tulee täydellisesti omilleen Emilyn roolissa. Hän näyttelee taitavasti silmillään ja pienillä ilmeillä tuodakseen esiin Emilyn tarpeen pysytellä syrjässä, tahdonvoiman, itsenäisyyden ja intohimon.

O’Connorin ja Mackayn luonnehtimana Emily Brontë on edellä aikaansa oleva kapinallinen, tavallaan aikakautensa ja sen moraalikäsitysten uhri, mutta silti niiden yläpuolelle nouseva uuden ajan airut.

Ehkä näin ei aivan ollut, mutta, kuten sanottua, tämä on vapaa tulkinta Emilystä ja sellaisena varsin kiintoisa ja omaa aikaamme puhutteleva.

Esikoisohjaukseksi Emily on hyvin varmaotteinen teos. O’Connor ei ole lähtenyt tekemään siististi pätevää ensimmäistä elokuvaa, vaan antaa Nanu Segalin kameran, Abel Korzeniowskin musiikin ja Sam Sneaden leikkauksen elää rohkeasti, välillä hieman yltiöpäisestikin, tarinan mukana. Eikä Emily liioin ole sievistelevä pukudraama, sillä sen juuret ovat vahvasti realismissa.

Oliver Jackson-Cohen tulkitsee hyvin pastori William Weigthmanin kujanjuoksun seksuaalisen halun ja tiukan kristillisen moraalin välillä ja Alexandra Dowlingin Charlotte on vakuuttava sekoitus sisarellista rakkautta ja mustaa kateutta. Sivustatukea nuorille näyttelijöille antavat konkarit Adrian Dunbar sisarusten isänä ja Gemma Jones näiden tätinä.

Käsikirjoitus Frances O’Connor, tuottajat David Barron, Robert Connolly, Robert Patterson, Piers Tempest ja Brett Wilson, pääosissa Emma Mackay, Fionn Whitehead, Oliver Jackson-Cohen, Alexandra Dowling.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut