Koirat tuovat kaksi yksinäistä yhteen sympaattisessa suhde­tarinassa

Menneisyys tuo painolastia elämää nähneiden aikuisten uuteen suhteeseen elokuvassa 23 Walks.

Dave (Dave Johns) ja Fern (Alison Steadman) kohtaavat ulkoiluttaessaan koiriaan.

17.11. 16:54

Draama

23 Walks – Vielä kerran (23 Walks), ohjaus Paul Morrison. 102 min. K 12. ★★★

Suomalaiskatsojille lukuisista tv-sarjoista tutut brittinäyttelijät Claire Rushbrook, Lesley Manville ja Alison Steadman ovat viime aikoina kannatelleet kiitettävästi myös muutamaa pitkää elokuvaa.

Rushbrook nähtiin Alissa & Avassa, Manville Mrs Harris Goes to Paris –elokuvan nimiroolissa ja nyt Steadman esittää toista pääroolia Paul Morrisonin ohjaustyössä 23 Walks – Vielä kerran. Kaikki kolme on nähty myös Mike Leighin hienoissa elokuvissa.

Ohjaaja Morrison (s. 1944) aloitti uransa 1980-luvun lopulla dokumentaristina, mutta on vuosikymmenten mittaan ohjannut myös muutaman draamaelokuvan, joista 2020 valmistunut 23 Walks on viimeisin.

Se muistuttaa aiheeltaan sekä Alia & Avaa että Klaus Härön tuoreinta ohjaustyötä Rakkaani merikapteeni. On siis kyse jo elämää nähneiden, hieman ikääntyneimpien ihmisten suhteista, joihin menneisyys ja perheet tuovat oman painolastinsa.

Fern (Steadman) ja Dave (Dave Johns) kohtaavat, kun he ovat ulkoiluttamassa koiriaan. Aluksi Fern pahastuu Daven pitäessä isoa Tillie-koiraansa vapaana, mutta ajan mittaan he alkavat yhdessä ulkoiluttaa koiriaan ja tutustua toisiinsa.

Fernin toinen aviomies on jättänyt hänet nuoremman naisen vuoksi. Dave taas kertoo Fernille olevansa leski, mikä ei aivan pidä paikkaansa. Monenlaista muutakin kantoa suhteen polulle ilmaantuu, osin Fernin varovaisuuden takia, mutta myös siksi, ettei kumpikaan uskalla olla toiselle täysin rehellinen. Daven tytär Donnakaan (Natalie Simpson) ei suvaitse isänsä uutta suhdetta.

Fernin ja Daven suhteen lisäksi elokuvan myös käsikirjoittanut Morrison kuvaa ikääntyvien yksinäisyyttä ja eri seikoista johtuvia toimeentulo-ongelmia. Tarina kiertyy syksystä kevääseen ja 23:een koirien ulkoilutuskertaan ennen kuin kaikki on selvää.

Alison Steadman ja Dave Johns ovat 23 Walks -elokuvan pääosissa.

23 Walks on hyvin sympaattinen elokuva olematta silti ylettömän sentimentaalinen. Steadman ja Johns pitävät henkilöhahmonsa maanläheisinä ja vakuuttavina. Mitään erityisempää ei Morrison viime aikoina siis aika usein kuvattuun ikääntyvien romanssiin tuo, mutta hienot näyttelijät (ja ihanat koirat) pitävät tarinan vakaassa kurssissa. David Katznelsonin kuvaus viipyilee tunnelmallisissa vuodenaikanäkymissä.

Elokuva on omistettu Benji-koiran muistolle. Liekö ollut ohjaaja-käsikirjoittaja Morrisonin oma hauva.

Käsikirjoitus Paul Morrison, tuottajat Stewart Le Marechal, Anna Mohr-Pietsch, Maggie Monteith, pääosissa Alison Steadman, Dave Johns, Natalie Simpson.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut