Suunnitelma Valimon remontoimisesta etenee, mutta tilaa ei saada käyttöön vielä vuosiin

Valimosta kaavaillaan kulttuuri- ja musiikkitilaa yhteiskäyttöön.

Valimo on ollut aiemmin muun muassa Palmgren-konservatorion käytössä. Vuonna 2016 opiskelijat harjoittelivat Valimo-salissa Heikki Salon tuotantoon perustuvaa konserttia varten.

21.11. 17:30

Pori

Suunnitelmat Valimo-rakennuksen remontoimisesta Porin kaupungin kulttuuritilaksi etenevät.

Rautatienpuistokadulla sijaitseva rakennus on tarkoitus kunnostaa monipuoliseen kulttuurikäyttöön. Porin kaupunginhallitus on hyväksynyt tilasta tehdyn uuden tarveselvityksen, ja hankesuunnittelun on tarkoitus alkaa Domus Arctopolis -kiinteistöyhtiössä ensi vuoden alussa.

Tarveselvityksessä ilmeni, että tilalle olisi useita käyttäjiä: Palmgren-konservatorio, Lastenkulttuurikeskus Kruunupää, Pori Sinfonietta, Porin lukio ja Cygnaeuksen koulun musiikki- ja kuvataideluokat. Lisäksi tilaa voisivat käyttää kolmannen sektorin toimijat, kuten PTS Puhallinorkesteri ja Pori Big Band sekä taiteilijayhdistykset.

Selvityksessä korostui tarve suurelle monitoimitilalle: esitys- ja kokoustilalle, jossa voidaan järjestää koulutuksia ja tapahtumia 100–250 henkilölle. Valimo-sali palvelisi tässä käytössä.

Lisäksi Valimoon on tarkoitus tulla avoimia treeniluokkia lasten ja nuorten bänditoimintaa varten, työskentelytila esimerkiksi metalli- ja puutöiden tekemistä varten, avoin kulttuuri- ja oppimistila sekä varastotilaa.

Tilalle on tullut tarveselvityksessä ilmi niin paljon tarpeita, että herää kysymys, riittääkö yksi talo tähän kaikkeen.

”Alustavan tilankäyttösuunnitelman mukaan riittää kyllä. Tarpeita on paljon, mutta ne eivät ole kokoaikaisia. Esimerkiksi lukion ilmaisutaidon kurssit eivät pyöri läpi vuoden. Palmgrenilla ammattiopintoihin liittyvät kurssit eivät myöskään tarvitse tilaa joka päivä koko aikaa”, vastaa Porin kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin.

Hänen mukaansa Valimo-rakennuksen pahimmat ongelmakohdat liittyvät ilmanvaihdon riittämättömyyteen ja sähköön. Rakenteissa ei ole perustavia ongelmia.

Nopeaa ratkaisua kulttuuritoimijoiden tilatarpeisiin Valimo ei lupaa. Seuraavaksi tehdään hankesuunnitelma, ja se käydään läpi kaupungin päättävissä elimissä. Optimistisimman skenaarionkin mukaan remontoidut tilat saataisiin käyttöön vasta alkuvuodesta 2026.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut