Erinomaiset esseet raskaimman sarjan mammutti­romaaneista muistuttavat, että on palkitsevaa lukea vaikeita teoksia

Ei tarvitse olla lukenut tai edes tietää Ville-Juhani Sutisen kaikkia käsittelemiä teoksia voidakseen nauttia hänen teksteistään.

Ville­-Juhani Sutinen kertoo muuttaneensa mielipidettään esimerkiksi romaanista Kadonnutta aikaa etsimässä.

8.11. 10:40

Esseet

Ville-Juhani Sutinen: Vaivan arvoista. Avain. 319 s.

Kun koronavirus sulki yhteiskunnan, sisäiset maailmat aukesivat. Oli aikaa uppoutua tv-sarjojen katseluun, luonnossa kulkemiseen tai verkossa raivoamiseen.

Kirjailija, esseisti ja kääntäjä Ville-Juhani Sutinen ryhtyi lukemaan paksuja romaaneja, mutta ei scifiä tai fantasiaa, vaan raskaimman sarjan korkeakirjallisuutta. Havainnoistaan ja kokemuksistaan hän kirjoittaa esseekirjassa Vaivan arvoista.

Kirjan nimi kiteyttää sen sanoman: on palkitsevaa lukea vaikeita ja monimutkaisia teoksia, jotka eivät tarjoa välitöntä tyydytystä, vaan vaativat syventymistä ja keskittymistä.

Sutinen on oivallinen hitaan lukemisen puolestapuhuja, koska ei sorru paasaukseen tai hehkutukseen. Hän lähestyy tuhatsivuisia modernismin monumentteja ja postmodernismin toteemeja uteliaasti ja arvostavasti mutta terveen kriittisesti.

Paikka tiiliskivien kaanonissa ei ole automaattinen palvonnan peruste.

Sutinen tunnustaa pitäneensä nuorena Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjaa suuren kirjailijan voimannäyttönä, mutta muuttaneensa mielipidettään, kun kypsyi lukijana niin, että pystyi ymmärtämään lukemaansa.

Proustin kerronta tuntuu Sutisesta ”pseudofilosofisia syvällisyyksiä droppailevalta itsetietoisen sentimentaaliselta nostalgiatripiltä”.

Verkossa käytävä kirjallisuuskeskustelu tuo usein mieleen päivänpolitiikan poteroituneet vastakkainasettelut. Yhdet ylistävät tarinavetoista koko kansan kirjallisuutta, toiset tinkimätöntä taideproosaa.

Vaikka kirjallisen maailman populistit ja elitistit edustavat vastakkaisia leirejä, he muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Molemmat heittelevät ahdaskatseisia näkemyksiä ja ovat tietävinään millaista kirjallisuuden kuuluu olla.

Tunnetuista nykykirjailijoista Jonathan Franzen on kulkenut populistien leirissä. Vuosituhannen alussa julkaisemassaan esseessä Mr. Difficult hän paheksui itsetarkoituksellisen vaikeata proosaa ja ylisti lukijaystävällisiä romaaneja.

”Franzenin helppoutta puolustava essee on huvittavaa kyllä kiinnostava juuri siksi, että se on niin pitkä ja vaikea. Ne tavalliset lukijat, joiden kanssa hän halusi kommunikoida, eivät lue sellaisia esseitä”, Sutinen huomauttaa.

Vaikeina pidettyjen mammuttiromaanien leimaaminen maailmasta vieraantuneiksi on perusteeton syytös, koska ne tekevät samaa kuin muu kertomakirjallisuus eli luovat omat maailmansa, joissa on omat sääntönsä. Ne vain käyttävät siihen eri keinoja kuin valtavirtaromaanit.

Sutinen kutsuu kirjansa kolmessatoista esseessä käsittelemiään teoksia poikkeuskirjallisuudeksi. Suuren sivumäärän lisäksi niitä yhdistää klassisen realismin perinnöstä irtautuva kirjallinen estetiikka.

Ainoana suomalaisena romaanina Sutisen käsittelyyn pääsee Irmari Rantamalan eli Algot Untolan vuonna 1909 julkaisema Harhama. Vuosikymmenten saatossa se on saanut kirjallisissa piireissä suorastaan legendaarisen maineen.

Esimerkkinä Harhaman hohteesta Sutinen mainitsee Aamulehden viimevuotisen ylistyskritiikin Miki Liukkosen tiiliskivestä Elämä: esipuhe.

Lehden kriitikko ei varsinaisesti rinnastanut romaaneja toisiinsa, vaan tyytyi vertaamaan Liukkosen teoksen herättämää mielikuvaa Harhaman herättämään mielikuvaan. Tämä kuvastaa sitä, kuinka mammuttiromaanien ympärille rakentuva pöhinä toisinaan kasvaa suuremmaksi kuin itse teos.

Sutisen mielestä Harhama ei ole kirjallisilta ansioiltaan läheskään maineensa veroinen, vaan lähinnä näyttävä epäonnistuminen. James Joycen esteettisesti hallitun Ulysseksen rinnalla se kutistuu ”teinianarkistiseksi protestiksi”.

Sutisen käsittelemästä ulkomaisesta poikkeuskirjallisuudesta suomeksi ovat ilmestyneet vain Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljekset ja Ilja Ehrenburgin Ihmisiä, vuosia, elämää. Lisäksi hän ruotii yhden esseen sisällä vanhaa Eurooppaa kuvaavia Joseph Rothin Radetzky-marssia, Bruno Schulzin Kanelipuoteja, Samuel Agnonin Yövierasta ja Stefan Zweigin Eilispäivän maailmaa.

Valtaosa kirjan esseistä keskittyy englannin- ja saksankieliseen proosaan. Sutisen valinnat eivät ole ilmeisimpiä, sillä ulkopuolelle rajautuvat James Joycen ja Robert Musilin kaltaiset modernistit sekä Thomas Pynchonin ja David Foster Wallacen kaltaiset postmodernistit.

Sutinen nostaa tarkasteluun Dorothy Richardsonin, Marguerite Youngin ja Rebecca Westin kaltaisia syyttä suotta vähemmälle huomiolle jääneitä tekijöitä. ”Kirjallisuushistorian kaanonissa tiiliskivet ovat miesten juttu”, hän perustelee valintojaan.

Kirjan kiehtovimpia esseitä on syväluotaus saksalaisen postmodernistin Arno Schmidtin Zettel’s Traumista, todellisesta alluusioiden aarreaitasta, joka pöyhii kielen ja tajunnan syviä kerrostumia.

En ehkä koskaan tartu Schmidtin romaaniin, mutta Sutisen analyysi on itsessään kutkuttavaa luettavaa. Hyvän esseistin tavoin Sutinen liikkuu luontevasti yksityisestä yleiseen, mammuttiromaanien lähiluennasta laajempiin kirjallisiin ja kulttuurisiin sfääreihin.

Ei tarvitse olla lukenut tai edes tietää Sutisen kaikkia käsittelemiä teoksia voidakseen nauttia kirjan teksteistä. Minulle Vaivan arvoista teki sellaisen taikatempun, että viritti kiinnostuksen Henry Jamesiin, jota olen pitänyt haukotusten tonavana.

Vaikka Sutinen välttää jyrkkien hierarkioiden luomista, hän tekee selväksi, että saa poikkeuskirjallisuudesta enemmän kuin perusromaaneista. Vaiva maksaa itsensä ruhtinaallisesti takaisin.

Pitkissä ja vaikeissa kirjoissa Sutinen näkee eetosta, joka on käynyt mukavuudenhaluisessa maailmassa uhanalaiseksi ja jota on syytä puolustaa: ”Kulttuuri antaa nykyään oikeuden päästä helpolla ja jopa kruunaa helpolla pääsemisen tekaistuilla arvoilla.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut