Taistelua kattilasta perinnönjaon pyörteissä

Perinnönjakajat sai ensi-iltansa Rauman teatterissa 29. lokakuuta 2022. Kriitikko Tommi Virhiä on sitä mieltä, että näytelmän parasta antia ovat poskettomat perustelut.

Leena (Mona Lehtola) seuraa kun sisarukset Riikka (Helena Puska) ja Rauno (Timo Julkunen) jakavat perintöesineitä.

30.10. 18:15

Perinnönjako kulminoituu sisarusten väliseen kiivaaseen taisteluun kattilasta, jossa voisi vaikka keittää mökillä rapuja, jos olisi rapuja tai olisi mökki. Mutta miehen siskollahan on mökki Kustavissa, vaan voiko merestä saada rapuja. Entä miten lonkkavaivainen perheenjäsen Aada-koira tähän liittyy.

Kaikki perustelut käyvät aseeksi puolesta ja vastaan kun perinnönjakotaistelu yltyy. Tällaisissa hetkissä näytelmän huumori on parhaimmillaan.

Kokenut kaarti, Reidar Palmgren ja Tapio Liinoja käsikirjoittajina ja Tero Heinämäki ohjaajana, ovat tuoneet Rauman teatteriin komedian perinnönjaon kiemuroista. Näytelmä sai kantaesityksensä vuosi sitten Mikkelin teatterissa.

Näytelmässä huiskitaan sinne tänne, yritystä naurattamiseen on moneen suuntaan. On sanallista kikkailua, on puheiden väärinymmärrystä, on naureskelua juomisesta ja karvaperseäijien asenteista, on hieman hölmöjä tyyppejä, on kummittelevia lavasteita, on melkoisia juonenkäänteitä. Mutta on myös inhimillistä lämpöä, ja tarjoillaanpa ohessa myös elämänohjeita vaikkapa hampaiden hoidosta ettei mitään jäisi hampaankoloon.

Omaa kriitikonhammastani jäi kalvamaan toteutuksessa harmillinen jankkaavuus ja hidastelu. Komediassa on toki tärkeää tarjota katsojalle vihje hieman ennen kuin roolihenkilö sen oivaltaa. Se toimii naurulähteenä, mutta tässä liian usein jäädään koukkujen päälle makaamaan. Vitsi laimenee nopeasti, kun roolihenkilö jää sitä kovin pitkäksi aikaa alleviivaamaan. Parhaiten sanallinen ilotulitus toimi mielestäni silloin, kun ei yhtään jääty jarruttelemaan.

Leena Salonen nousi pienessä ilkeydessäänkin symppikseksi yli muiden. Hänen kauttaan saatiin oivaltaa ne näytelmän tärkeimmät opetukset vanhusten tapaamisesta ja heidän mieltymystensä ymmärtämisestä, ja hahmon huumori toimi parhaiten. Eheä roolityö Mona Lehtolalta. Isoäidin osuus tarinassa oli käsikirjoittajilta nerokas rakenne.

Nuorison edustaja Konsta Salonen taas oli rooli, jolle ei oltu annettu lainkaan särmää. Noin kilttiä ja sopeutuvaista henkilöä harvoin tapaa, mutta Emppu Jurvanen sai hahmonsa elämään. Helena Puska energisenä tyttärenä, Juha Kulmala hänen hieman hölmönä miehenään, Timo Julkunen eroaan puivana vainajan poikana sekä Raisa Sorri kodinhoitajana tekivät roolitöissään sen mihin käsikirjoitus myöten antoi. Ninni Kekki oli saanut hieman epäkiitollisen tehtävän puheissaan ajatuksensa alituiseen unohtavana asianajajana. Vanhemman miehen rooliominaisuudeksi ajateltu hajamielisyys nuorella naisella jätti hämmennyksen valtaan, kun hahmo sinänsä oli herkullinen. Olisiko tässäkin ohjauksen kannattanut hidastelun sijaan pistää repliikkeihin vauhtia?

Timantiksi en kehtaa tätä komediaa arvostaa, mutta kyllä tällä parituntisen saa viihdyttävästi teatterin tuolilla kulumaan. Mukana on kaikenlaista ainesta kuin jaettavassa pesässä tavaraa konsanaan. Se antaa hyvät eväät katsojan poimia sortimentista ne itseään eniten huvittavat käänteet ja kommervenkit.

käsikirjoitus: Reidar Palmgren ja Tapio Liinoja, ohjaus: Tero Heinämäki, lavastus: Oskari Löytönen, pukusuunnittelu: Elina Vättö, kampaukset, maskeeraus ja peruukit: Tuula Kupiainen-Koivisto, valosuunnittelu: Hannu Naamanka, äänisuunnittelu: Panu Raatikainen, musiikkitehosteet: Perttu Suominen, rooleissa: Mona Lehtola, Timo Julkunen, Emppu Jurvanen, Helena Puska, Juha Kulmala, Raisa Sorri ja Ninni Kekki

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut