Nuoret laulajat tähdittivät ja paikallisvitsit maustoivat Sataoopperan Lepakkoa

Nuorten esiintyjien taso oli kautta linja korkea erityisesti laulajina, mutta myös näytteleminen sujui.

Sataoopperan Lepakossa Johannes Pessin esittämä Eisenstein joutuu käytännön pilan kohteeksi. Juonessa on mukana Johanna Takalon esittämä Adele.

20.10. 19:55

Lepakko. Sataooppera. Ensi-ilta Promenadisalissa ke 19.10. klo 19. Anu Hälvä, ohjaus, Aku Sorensen, kapellimestari, Sataoopperan kuoro, Pori Sinfonietta.

Tässä maailmantilanteessa kaivataan vastapainoksi kepeyttä. Sitä tarjosi Sataooppera juhlien juhlista kertovalla Straussin Lepakko-klassikolla.

Solistikaarti koostui pääosin vastavalmistuneista tai vielä opiskelevista laulajista. Kautta linjan taso oli korkea erityisesti laulun osalta ja erittäin sujuvaa myös hienovaraisia komediataitoja vaativan näyttelijäntyön osalta, mikä tämän operetin tapauksessa on olennaista.

Keskeisissä rooleissa rikasäänisen, karismaattisen Heta Sammaliston (Rosalinde) ja rooliinsa kokonaisvaltaisesti heittäytyneen, vahvaäänisen Johannes Pessin (Eisenstein) kemia oli yksi esityksen kantavia voimia. Johanna Takalon (Adele) heleä koloratuurisopraano oli teknisestikin vaikuttava erityisesti korkeassa rekisterissä. Myös esimerkiksi Satu Yli-Suutalan (Orlofsky) ytimekäs ja kantava mezzosopraano jäi mieleen.

Anu Hälvän ohjaus ja libreton suomennos oli ansiokas ja nykyaikaistus toimiva: osuvista yksityiskohdista rakentui uskottava, paikallismausteinen kokonaisuus. Komedialliset elementit olivat oivaltavia.

Juonen käänteet ovat vivahteikkaat, sillä operetti rakentuu käytännön pilalle, joka selitetään auki vasta loppumetreillä. Draaman kaari on kuitenkin ytimekäs ja ajaton: juhlien odotus, juhlat ja niiden jälkeinen tuskainen dagen-efter.

Tässä Lepakossa toisen näytöksen juhlat jäivät kuitenkin verrattain maltillisiksi: musiikin tanssillinen luonnekin huomioiden tanssia tai ylipäänsä liikettä ja räväkkää energiaa näyttämöllä – spektaakkelimaisuutta – olisi odottanut lisää.

Libretossa oli otettu eniten vapauksia kolmannen näytöksen alussa, jossa vanginvartija Froschin (loistava Anne Rinnetmäki) roolihahmon osuus oli tehty stand up -komiikkamaiseksi kohtaukseksi. Tässä katsojia puhuteltiin suoraan niin sanotulla neljännen seinän rikkomisella. Ajankohtaiset ja paikalliset vitsit upposivat yleisöön.

Metatasona itseironiaakin oli otettu mukaan, mutta tämä oman tekemisen kotikutoisuuden korostaminen tuntui nyt hivenen tarpeettomalta – kenties kyseessä oli paikallishengen alleviivaaminen ja porilaisyleisöön vetoaminen.

Kapellimestariksi lyhyellä varoajalla saatu Aku Sorensen piti kokonaisuuden erittäin hyvin kasassa. Yhteistyö ja ajoitus laulajien kanssa oli pääosin sujuvaa. Kenties lyhyt varoaika teki esityksestä musiikillisesti jonkin verran varman päälle ottamista. Esimerkiksi alkusoitossa tempollista joustoa, rubatoja ja rohkeutta olisi voinut olla vielä lisää – sitä todennäköisesti tuleekin esityskertojen myötä. Kuoron osuudet toivat komeita forte-nostatuksia.

Anita Pessin puvustus ankkuroi esityksen nykyhetkeen ja loi kaivattua irrottelun tunnelmaa glittereineen, neonvärisine peruukkeineen ja juhlijoiden aurinkolaseineen. Anna Peson lavastukselle laittoivat varmaankin rajoituksia Promenadi-salin realiteetit, mutta yksinkertaisilla elementeillä oli saatu luotua kolmen hyvin erilaisen miljöön tunnelmat. Tekstitykseen olisi kaivannut selkeyttä ja tarkkuutta sekä puhtaasti sen erottumisen osalta, että ajoituksen suhteen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut