Porissa nähdään trans-aiheinen ooppera, joka on kerännyt paljon kiitosta Yhdysvalloissa

Porilaislähtöinen tenori Ville Salonen opetteli itse toisen rooleista lyhyellä varoitusajalla.

Satakunnan musiikkijuhlat tuo Poriin oopperan As One. Siinä esiintyy muun muassa mezzosopraano Melis Jaatinen.

19.10. 12:30

Pori

Satakunnan Musiikkijuhlat tuo Poriin oopperan As One. Yhdysvalloissa suureen suosioon noussut ooppera kertoo sukupuolensa korjaavan Hannahin tarinan. Kamariooppera on kirjoitettu kahdelle äänelle: Hannah ennen (baritoni) ja Hannah jälkeen (mezzosopraano).

Ooppera perustuu käsikirjoittaja-videotaiteilija Kimberly Reedin omakohtaisiin kokemuksiin. Porissa Hannahin rooleissa nähdään porilaislähtöinen tenori Ville Salonen sekä mezzosopraano Melis Jaatinen. Salonen myös ohjaa esityksen.

Hannah ennen -rooliin oli kiinnitetty laulajaksi transnainen, mutta sairastapauksen vuoksi Salonen laulaa roolin itse. Rooleja suositellaan tarjottavaksi ensisijassa transihmisille, mutta käytännössä niitä ovat esittäneet Yhdysvalloissakin monenlaiset laulajat.

”Näyttelijänä ja ohjaajana olen sitä mieltä, että näyttelijä saa esittää mitä tahansa roolia. Näyttelijä näyttelee, ei oikeasti ole roolinsa. Pitää vain ottaa huomioon, että on perehtynyt aiheeseen, eikä tee sitä loukkaavasti”, Salonen kommentoi.

Myös huumoria mukana

Laura Kaminskyn säveltämä ooppera sai kantaesityksensä vuonna 2014, ja sen jälkeen se on ollut Yhdysvalloissa yksi eniten tuotantoja saaneista nykyoopperoista.

Teos on nykymusiikkia ja musiikillisesti vaikeaa niin soittaa kuin laulaa. Laulut on kuitenkin luotu teksti ja tarina edellä. Salonen kuvailee lauluja melko melodisiksi. Hahmon henkisiä vaikeuksia kuvaillessaan musiikki on raakaa ja repivää.

”Mezzosopraanolle on paljon laulettavaa, mikä on erittäin positiivista. Hyviä mezzorooleja ei ole niin paljon. Tämä on äänelle hyvin kirjoitettu”, Melis Jaatinen sanoo.

Salonen kehuu Reedin omakohtaista käsikirjoitusta, joka sisältää erilaisia puolia ihmisen kehityksestä lapsuudesta aikuisikään. Hän vertaa oopperaa Schubertin Winterreiseen. Tässäkin kyse on ihmisen matkasta omaan sisimpäänsä.

”Pidän paljon siitä, että aiheesta on osattu tehdä myös huumoria. On harvinaista, että nykymusiikissa on myös koomisia elementtejä”, Salonen sanoo.

”Tällaista roolia en ole ennen tehnyt, jossa on periaatteessa peili. Molemmat näyttelemme samaa ihmistä ja olemme lavalla yhtä aikaa samanlaisissa vaatteissa. Kyse on vähän kuin vuoropuhelusta, jossa hahmo keskustelee ja laulaa itsensä kanssa. Toinen edustaa vanhaa ja toinen uutta minää, mutta ydin on sama koko ajan”, hän jatkaa.

Teos esitetään Porin näytöksen jälkeen Helsingissä Aleksanterin teatterissa. Salonen kertoo, että kamarioopperasta on tullut paljon kyselyitä, ja sen kanssa on tarkoitus kiertää myöhemmin festivaaleilla Euroopassa ja mahdollisesti tehdä myös lisäesityksiä Suomessa. Ooppera on englanninkielinen mutta tekstitetään suomeksi.

As one -ooppera 25.10 Porissa Anniksella klo 20.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut