Heli Laaksosen persoonallinen luonto-opas esittelee valloittavasti luonnonilmiöitä

Luonnos sisältää hauskoja heittoja ja yksityiskohtia, joita ei ole tullut koskaan ajatelleeksi.

Heli Laaksosen ”Luonnos” sisältää havaintoja niin sateesta, linnun ideasta, maksalaatikosta, hyasintista kuin kardemummasta.

18.10. 11:54

Heli Laaksonen: Luonnos. Eräänlaisia esitelmiä. Tekijän kuvittama. Otava 2022. 222 s.

Heli Laaksosen (s. 1972) uutuusteos Luonnos tähyää kiintoisasti tieto- ja kaunokirjallisuuden rajamaastoon. Kirjailija on lähtenyt tällä kertaa monipuolisen luonto-oppaan rooliin, joka laittaa teoksensa lyhyissä luontoesitelmissä kielen moneen solmuun.

Luonnos antaa ensi alkuun varsin erilaisen kuvan kirjailijasta kuin hänen tähän mennessä suureen suosioon yltäneet runokokoelmansa. Paitsi kirja luonnosta, Luonnos on rivejä ja kuvia sisältävä luonnos kirjaksi.

Suuntaa antavassa luonto-opissa tulee vastaan eläimiä, kasveja, luonnonlakeja, jopa ruokalajeja. Koko kansan hurmannut murrekirjailijakin tulee esiin yhtä valloittavana kuin aiemminkin. Kirjailija keittelee iloisesti sekaisin ikivanhoja uskomuksia, kansan suussa viihtyneitä sukkeluuksia, Wikipedian asiatietoa ja omia havaintojaan.

Laaksonen on hiljattain valmistunut Piikkiön Tuorlasta luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Luonnos on syntynyt näiden opintojen ”sivutuotteena”. Luonto esittäytyy Laaksosen kirjassa kuin uppo-outona ilmiönä, jossa riittää kummasteltavaa.

Suurin osa sadasta esitelmästä käsittelee jotain eläin- tai kasvilajia. Aurinkoa ja ravintoketjua käsittelevien tekstien väliin mahtuu tulkintoja sateesta, linnun ideasta, maksalaatikosta, hyasintista, kardemummasta ja niin edelleen.

Välillä huomio kohdistuu erittäin pieneen kuten planktoniin. Runoilija kurkistaa syvälle tuttujen eliöiden taakse ja valottaa kiitettävästi myös sanojen etymologioita. Uuden oppimista tulee lähes joka sivulla.

Tiesitkö muuten, mikä on vilukko? Aivan lopussa selviää, että vilukko on Parnassos-vuoren mukaan nimetty kukka (Parnassia palustris).

”Vilukot,/ nuo varsankavionkukat, routakukat, vilukukat,/ himmertävät kesäyössä kuin kuolema,/ saartavat Lemminkäisen äitiä/ tuonen virran rannalla.” (s. 215)

Luonnos sisältää luontoon liittyen paljon hauskoja heittoja ja yksityiskohtia, joita ei ole tullut koskaan ajatelleeksi. Myös sanasto lyö ällikällä. Laaksonen nimeää esimerkiksi ajukopaksi päänupin, jossa sutkauksia hiotaan ja loukkauksia haudotaan.

Kirjailijan itse tekemät eläin- ja kasvikuvat ovat alkeellisia mutta tyylikkäitä. Laaksonen on typistänyt niihin jotain olennaista kyseisen lajin tunnuspiirteistä.

On pakko myöntää, että kirjalliseksi turhakkeeksi ensin luulemani teos paljastui persoonalliseksi luonto-oppaaksi. Tätähän luki ihan mielellään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut