Hiottua Beethovenia, hehkuvaa Dvorákia

Porin päivän kamarikonsertissa musisoivat Arttu Ollikainen, Ion Buinovschi, Margarethe Breit ja Sakari Kivinen.

25.9. 16:44

Porin päivän porilaiset. Pori Sinfoniettan kamarikonsertti 24.9.2022 Porin raatihuoneen salissa. Arttu Ollikainen, piano vier. Ion Buinovschi, viulu, Margarethe Breit, alttoviulu ja Sakari Kivinen, sello.

Arttu Ollikainen aloittaa Beethovenin Pianosonaatin nro 30 op. 109 ensiosan nopean teeman kauniin ilmeikkäästi. Säveltäjän kolmanneksi viimeinen sonaatti on luonteeltaan lyyrinen ja helmeilevyys pyrkii esiin, vaikka Porin raatihuoneen salin akustiikka on hivenen kova, ja flyygeli ei ole aivan huippuluokkaa.

Sonaatin rakenne on poikkeuksellinen. Viimeinen osa on hidas ja syntyaikanaan, vuonna 1820, hidas muunnelmaosa lopuksi oli erikoisuudessaan käänteentekevä.

Sonaatin sävellajia E-duuri luonnehditaan kirkkaaksi ja säteileväksi ja e-mollia (toisen osan Prestissimon sävellaji) surulliseksi ja valittavaksi. Molempia kuultiin. Näiden yhteisvaikutuksen sanotaan lieventävän musiikin valoa ja pimeyttä. Mollisävellaji ei ollut este, vaan Prestissimo-osan melodia on yksi säveltäjän myrskyisimmistä teemoista. Arttu Ollikainen antoi palaa.

Päätösosan kuudessa muunnelmassa herkisteltiin sitten laulavasti, leikkisästi ja tunteella. Ensimmäinen muunnelma kulki juhlallisen valssin tahtiin. Viides, koraalityyppinen fuuga soi jykevästi. Kolmas, nopea muunnelma tasajakoisena rytmiltään, eteni Bachin invention tyyliin barokin tarkkojen äänenkuljetussääntöjen raamittamana selkeästi ja ainoana muunnelmana päättyi voimakkaaseen forteen.

Beethovenissa pianon sointuisuus ei vielä aivan puhjennut kukkaan. Antonin Dvorákin Pianokvartetossa no 2 op. 87 Es-duuri Arttu Ollikainen näytti koko muusikkoutensa parhaat puolet. Yhtyesoitossa Ollikainen kuunteli herkällä korvalla Pori Sinfoniettan muusikoiden, Ion Buinovschi (viulu), Margarethe Breit (alttoviulu) ja Sakari Kivinen (sello) musisointia, niin sooloissa kuin triona.

Ollikainen aloitti kansanmusiikinomaisella teemalla ja trio lainehti koko Dvorákin musiikin rehevyydellä mukaan yhteissoittoon. Hidas osa selloteeman aloittamana sisälsi nasevaa vuoropuhelua ja osan viisi teemaa kehkeytyivät koskettavaksi tunnetilojen runsaudeksi.

Kolmannen osan böömiläinen Ländler (valssin edeltäjä) rytmikkyydessään kirpaisi melodian puolisävelaskel-kuluissa.

Dvorák on täynnä toistoja. Dumky-pianotriossa niitä on 2000-lukulaisen kuulijan mielestä liikaakin. Esityksessä yksi kertaus oli unohtua. Onneksi pianisti osasi stemmaa ulkoa ja käänsi nuoteista oikean kohdan musiikin keskeytymättä.

Alttoviulu myötäili pianon melodiaa iskevästi ja finaali oli yhtä soinnin riemujuhlaa. Kepeät ylösmenot primaksen johdolla hurmasivat. Dvorákin musiikin hehkutus oli aitoa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut