Yksi Eeva Levosen suurista haaveista kävi toteen työuran jäädessä taakse – Pitkään harrastuksekseen maalannut nainen pitää nyt ensimmäistä näyttelyään

Harrastelijoita tukeva galleria mahdollisti Eeva Levoselle elämänsä ensimmäisen näyttelyn pitämisen. Se herätti taiteilijassa monenlaisia tunteita.

Harrastelijataiteilija Eeva Levonen kertoo, että ensimmäinen oma näyttely oli monen ihmisen tuen ja kannustuksen lopputulos.

20.9. 19:14

Pori

”Vaikka olen maalannut pitkään, teosten esille laittamiseen oli aika iso kynnys”, sanoo Eeva Levonen, jonka ensimmäinen näyttely on tällä hetkellä meneillään Porin galleria Saskiassa.

Levonen kertoo hakeneensa vuosia sitten Ateneumiin opiskelemaan. Hän jäi tuolloin niukasti valittujen ulkopuolelle. Maalaaminen pysyi kuitenkin läpi vuosien mukana elämässä. Se on ollut hänelle keino käsitellä niin vaikeita kuin iloisiakin tunteita.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut