Vaikka George Miller on huippuluokan ohjaaja, jää sadunomainen draama hajanaiseksi yritelmäksi

Kolmen tuhannen vuoden kaipuu on Mad Max -ohjaaja George Millerin pitkään valkokankaille suunnittelema unelmaprojekti.

Tilda Swinton ja Idris Elba ovat Kolmen tuhannen vuoden kaipuun pääosapari, tutkija ja henkiolento.

16.9. 17:02

Draama, fantasia

Kolmen tuhannen vuoden kaipuu. Ohjaus George Miller. 108 min. K12. ★★

Australialaisen George Millerin ohjaajanura on monipuolinen. Hänet tunnetaan tietysti parhaiten Mad Max -toimintaelokuvista, mutta muuhun filmografiaan kuuluu esimerkiksi pienimuotoinen draama Lorenzon öljy (1992) sekä lastenelokuvia, Babe – urhea possu (1995) ja Happy Feet (2006) jatko-osineen.

Kolmen tuhannen vuoden kaipuu on taas vähän uudenlaista Milleriä. Arvostetun brittikirjailijan A.S. Byattin novelliin The Djinn in Nightingale’s Eye perustuva elokuva on sadunomainen draama. Siinä Tilda Swintonin esittämä tutkija kohtaa toiveita toteuttavan hengen, jinnin. Arabialaisen taruston jinni eli djinn on se olento, johon kaikki länsimaistenkin tarinoiden lampun henget perustuvat.

Millerin elokuva ei kuitenkaan ole Disneyn Aladdinin tapaan lastensatu, vaan aikuisille tarkoitettu pohdiskeleva teos. Sen ydinteemaa ovat tarinat, niiden merkitys ihmisille ja ihmisluonteelle… Kai?

En ole varma, koska ainakaan minulle ei välity kunnolla, mitä Miller ja toinen käsikirjoittaja Augusta Gore haluavat sillä sanoa. Kolmen tuhannen vuoden kaipuu on teos, jossa kokenutkin elokuvantekijä haukkaa ison palan. Se pursuilee ajatuksia ja laajoja teemoja, yrittää olla elokuva (Douglas Adamsia mukaillen) elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta.

Mutta Miller ei saa tarinan lankoja järjestykseen. Kaikki jää levälleen, kokonaisuus ei ole tasapainoinen eikä tunnu hallitulta. Osa episodimaisen juonen osista toimii paremmin, osa huonommin. Dialogin moninaiset viittaukset ovat varmastikin Millerille ja Gorelle olleet tarkoituksellisia, mutta lopputuloksessa irrallisen oloisia.

Elokuva tuntuu kaikkiaan hakevan rytmiään ja merkitystään ensimmäisestä näytöksestä aivan viime metreille asti.

Myös elokuvan kertojana toimiva Swinton on Alithea Binnie, narratologi eli tarinoiden tutkija. Hän matkustaa Istanbuliin luennoimaan, mutta alkaa nähdä heti lentokentälle saavuttuaan näkyjä taruolentoja muistuttavista hahmoista.

Materialistiseen maailmankuvaan uskova tieteilijä kuittaa ne ylikuumentuneen mielikuvituksen tuotoksiksi. Siihen asti, kun Alithea putsaa hotellihuoneessaan antiikkiliikkeestä hankkimaansa pulloa ja sieltä tupsahtaa esiin jinni (Idris Elba).

Jinni kertoo Alithealle – joka sopeutuu yliluonnolliseen tilanteeseen aika nopeasti – sääntönsä. Alithea esittää kolme toivetta, ja jinni toteuttaa ne. Kolmannen jälkeen kuolematon henkiolento myös pääsee itse lopulliseen vapauteen.

Ongelma vain on, ettei Alithea keksi mitään toivottavaa. Hän epäröi myös siksi, koska tuntee tarinat huijari-jinneistä, jotka yrittävät saava toiveiden esittäjät ojasta allikkoon.

Niinpä jinni istuttaa Alithean alas ja kertoo hänelle vastineeksi kolme tarinaa menneiltä ajoilta: mitä tapahtui hänet aiemmin löytäneille ihmisille ja kuinka myös hän toivoisi tuhansien vuosien vankeutensa vihdoin loppuvan.

Vaikka Kolmen tuhannen vuoden kaipuu ei tyydytä, ei se ole huonokaan. Se ei ole tylsä, koska siinä ei osaa ainakaan arvata mitään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Puhtaasti ohjaajana Miller on taituri, ja kuten koko 2000-luvun paras toimintaelokuva Mad Max: Fury Road osoitti, tässä vaiheessa uraansa myös huippuvedossa.

Kolmen tuhannen vuoden kaipuussa on upeita kamera-ajoja ja tenhoavia kuvia. Visuaaliset tehosteet ovat 60 miljoonan dollarin budjettiin nähden hieman köpöjä, mutta koska elokuva ei pyri minkäänlaiseen realismiin, se ei häiritse liikaa.

Swinton on hurmaava, kuten aina. Niin on myös Idris Elba, joka osoittaa jinnin roolissa taas muuntautumiskykynsä. Nämä kaksi pääosaparina tekisivät melkeinpä mistä vain elokuvasta katsomisen arvoisen.

Kolmen tuhannen vuoden kaipuu on Millerin pitkään valkokankaille suunnittelema unelmaprojekti, ja tuntuukin tärkeältä ennen muuta tekijälleen. Katsojalle se jää etäiseksi, lähinnä hyvänä yritykseksi. Se on kuin itse nikkaroitu koriste-esine, joka on periaatteessa nätti, mutta myös vähän vänkyrä ja epäsymmetrinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut