Porin Juhlaviikkojen laajassa näyttelyssä näkee kotien seinien läpi – Asukkaiden vointia katsotaan samaistuttavasti ja tuomitsematta

Alisa Javitsin elokuvateoksessa korostuu nuorten sumea, eriytynyt maailma, jossa arkea ovat paniikkikohtaukset ja maksuhäiriöt.

Alisa Javitsin elokuvateoksen nuoret ovat ehkä neuvottomia mutta eivät välinpitämättömiä. Kohtauksesta välittyy lempeys. Alisa Javits: Dialogues, rooleissa Lucie L’Heryenat ja Grégoire Veyret, kertoja Andrew Colbert, musiikki Jaaku ja Adhil Moorish, miksaus Svante Colerus, Super 8 mm, HD, yksikanavainen projisointi, kesto, 15:58 min.

12.9. 21:00

Porin Juhlaviikot. Näyttelyiden taiteilijat: Jukka Siikala, SCHMUCK, Atte Sakari Penttinen, Utu-Tuuli Jussila, Fainomenon Collective, Katariina Rantala, Vappu Jalonen, Alisa Javits, Veera Kaamos Pitkänen 18.9. saakka. Galleria 3h+k ja Citykäytävän liiketilat, Yrjönkatu 4, Pori, avoinna ke-pe 11–18, la-su 12–16. Lisäksi näyttelyt ovat avoinna pe-la Porin Juhlaviikkojen iltatapahtumissa.

NYTE ry:n poikkitaiteellinen festivaali järjestetään jo kahdennentoista kerran. Näyttelyt levittäytyvät Galleria 3h+k:sta laajemminkin Citykäytävään. Lisäksi Porin Juhlaviikot tarjoavat viikonloppuisin musiikkia ja performanssia.

Näyttelykokonaisuus tuntuu rosoiselta paluulta alakulttuuriseen menneeseen. Muistan ihka ensimmäisen taidekritiikkini Galleria 3h+k:sta vuodelta 2013. Se käsitteli näyttelyä, jossa oli läträtty vehnäjauhoilla ja kananmunilla.

SCHMUCK: Bearnaise, 2022, osa tilateoksesta.

Katriina Rantala: Tuheroita, 2022, osa veistossarjasta, taustalla Atte Sakari Penttisen videoteos Kädet 2.

Taiteilijaryhmä SCHMUCKin tilateoksessa ketsuppi lentää, seksinuket rypistyvät, ja kyllä, jauhojakin nakellaan. Bearnaise-teos on täynnä liikejälkiä kuin sekopäinen maalaus, johon voi astua sisään. Hauskaa on varmasti ollut, kuten paremmissakin jauhobileissä.

Muistakin teoksista löytyy yhteyksiä toisiin, ihan viime aikojen näyttelyihin. Utu-Tuuli Jussilan (s. 1985) valokuvissa valvontakamera tarkkailee isoäidin pihaa samaan tapaan kuin Atte Sakari Penttisen (s. 1991) Reino-teos keväällä Poriginalissa. Minulle kuvat maaseudun toimeliaista, mutta yksinäisistä vanhuksista puhuvat sodan läheisyydestä sekä omien isovanhempien että nykyajan ukrainalaisten elämässä.

Poriginalissa nähtiin äskettäin myös ötökkäaiheita. Nyt Fainomenon-kollektiivi on luonut monimediaisen tilateoksen, jossa pikkueliöt vilistävät.

Teos tavoittelee syleilevää kokemuksellisuutta, mutta monimediaisten teknisten ja sisällöllisten osien väliin jää rakoja. Tarkoitan videoita, joiden visuaalisuus ei limity, hetkiä, jolloin Artivive-sovellus jumittaa ja väliverhoa, joka lepattaa levottomasti. Näiden keskellä lasipurkin asukkaat tarrautuvat immersiivisen vankilansa kansiritilään hakien ulospääsyä.

Fainomenon Collective: Fainomenon, 2022, tilateos, johon kuuluu mm. lisätyn todellisuuden kuvia, videoprojisointeja, tekstejä, tuuletin ja hyönteisterrario. Kuvataiteilija Saara Nurmi, valokuvaaja-elokuvantekijä Vesa Loikas, koreografi-tansija Marja Nurmela, säveltäjä-sopraano Jane Sheldon. Kuvakaappaus videomateriaalista.

Seinien sisään ja asukkaiden olotiloihin uppoudutaan syvimmin Vappu Jalosen ja Alisa Javitsin teoksissa. Jalosen (s. 1979) ääniteos kertoo asukkaasta, joka pääsee ehkä aamuisin liikkeelle, mutta muuten häntä vaivaa jokin. Asukkaalla on omistusasunto ja tammiparketti, tai sitten ei ole. Hän vanhenee, mutta ei aikuistu täysimääräisesti. Elämästä puuttuvat puoliso, vakityö, lapset ja se oma koti kullan kallis.

Omistusasunto on vahva suomalainen olettama, jota ääniteos purkaa tarkkanäköisesti. Asukas selailee myynti-ilmoituksia: “Alueen asunnoissa on ajatus tietynlaisesta ruumiista, tietynkokoisesta, esimerkiksi, jolla on tietty määrä rahaa, joka tekee tietynlaisia asioita. Jos asukas on hyvä alueelle, alue suojelee asukasta.”

Alisa Javitsin (s. 1984) elokuvateoksessa ollaan sellimäisen selkeässä tilassa. Vuoteilla istuu kaksi nuorta. Javitsin taiteelle ominainen popahtavuus ei estä vaativien aiheiden käsittelyä. Pehmeäpiirtoiselle filmille kuvatussa kohtauksessa keskustellaan jo teini-iässä alkaneista paniikkikohtauksista, lääkityksistä, maksuhäiriöistä, masennuksesta ja itsetuhoisuudesta.

Terävät ulkonäkymät korostavat nuorten sumeaa, eriytynyttä maailmaa. Silti kohtauksesta välittyy lempeys. Ihmiset ovat ehkä neuvottomia, mutta eivät välinpitämättömiä, saati arvottomia. Teos nostaa pintaan äidillisen yhteiskuntahuolen. Osaavatko nuoret hakea apua, annetaanko sitä?

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut