Tapio Koivukari loi nuoruutensa satamajätkille monimuotoisen muistomerkin

Sataman laulu kasvaa henkilöhistoriaa suuremmaksi kertomukseksi.

Sataman laulu -romaani tuo raumalaiskirjailija Tapio Koivukarista esiin uuden puolen.

31.8. 16:44

Tapio Koivukari: Sataman laulu. Johnny Kniga 2022. 427 s.

”Astelimme ramppia pitkin laivan uumeniin nyt jo pääkannen vetoja surraamaan ja kun niistä viimeiset saatiin paikalleen ja kettingit vedettyä, laiva tärisi pääkoneiden nostaessa kierroksia, meklari tuli salkkuineen kipparin puheelta ja tulli samaten omilta kierroksiltaan. Laiva oli lähdössä ulos, veimme spaakit takaisin terminaaliin ja työnjohtaja merkkasi listaan tehdyt tunnit, kaikki olivat olleet keikan loppuun asti.” (s. 49)

Raumalaiskirjailija Tapio Koivukarin (s. 1959) uutuusromaanin Sataman laulu minäkertoja Ismo Kivimaa on nuori, satakuntalaislähtöinen teologian opiskelija, joka rahapulassa lähtee ahtausporukan jäseneksi Helsinkiin.

Jätkäsaaren lastauslaitureilla ja laivojen ruumissa nuorukainen näkee monta kuolemantapausta ja onnettomuutta. Hän syö säännöllisesti Jätkän Puukengässä ja opettelee muutenkin käyttäytymään satamajätkien tavoin.

1980-luvun Jätkäsaari on täynnä eri puolilta Suomea tulleita ahtaajia. On kiville laskettu laituri, punatiilisiä makasiineja ja korkealle kurottavia nostokurkia. Koivukari kuvaa antaumuksella eksoottista satamamiljöötä ja Ismoa vastaan käveleviä persoonallisuuksia.

Naisjutut ovat oma lukunsa. Ahtaushomma on Ismolle helpompaa kuin tyttöjen kanssa oleilu.

Nuori mies tutustuu lopulta Terhiin, jonka kanssa suhde muuttuu nopeasti vakavammaksi. Afrodite, tuo vaahdosta syntynyt oikukas rakkauden jumalatar, saa romaanissa loppua kohti ison merkityksen.

Ismoa puhutellaan satamassa Pastoriksi. Hänen satakuntalainen äitinsä ei tykkää pojan hanttihommista, kun tämän vaatteet tuoksuvat dieseliltä.

Lisäksi äiti muistaa, että Ismolla on kuuden ällän ylioppilaspaperit. Onneksi poika hakeutuu lopulta opettajan töihin.

Monimuotoinen Sataman laulu kasvaa henkilöhistoriaa suuremmaksi kertomukseksi. Makrokuvaus laajenee ansiokkaasti satamatyön historialliseen kontekstiin. Romaanikertoja miettii muun muassa työläisten osuuskuntia sekä aikoja, jolloin työ otettiin omiin käsiin. Joskus lakkoiltiin, mistä seurasi monenlaista harmia.

Romaanissa on mukana paljon omaelämäkerrallista ainesta. 63-vuotias Koivukari on itse tehnyt ahtaajan töitä Helsingissä ja Raumalla 1980-luvulla. Romaanin alter ego löytää itsestään papin sijasta kirjailijan. Sataman laulun lopussa Ismo on saanut valmiiksi esikoisteoksensa raakileen.

Aistin kerronnassa aimo annoksen samanlaista omakohtaista kiitollisuutta perisuomalaista jätkäkulttuuria kohtaan kuin tulee vastaan esimerkiksi Kalle Päätalon Nuoruuden savotat -romaanissa (1975).

Satamajätkien mutkaton esimerkki tekee Ismoon lähtemättömän vaikutuksen. Hän oppii Jätkäsaaressa muun muassa sen, että suomalainen metsien mies on tottunut jonottamaan omalla paikallaan ja voi sietää mitä tahansa, kunhan ei aiheuta toisille ylimääräistä vaivaa.

Tapio Koivukari julkaisi ensimmäisen romaaninsa Saariston samurait 1988. Sen jälkeen häneltä on ilmestynyt yksitoista romaania, kolme novellikokoelmaa ja yksi runokokoelma. Kirjailija voitti romaanistaan Unissasaarnaaja (2016) Runeberg-palkinnon.

Jätkäkulttuuria korostava avainromaani tuo kirjailijasta esille jälleen uuden, tuoreen ominaisuuden.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut