Suudelmat ovat täyttäneet valkokankaat vuosikymmenestä toiseen.

Pussss!

Elokuvasuudelmaan tiivistyy kaikki. Suudelma herättää Ruususen unesta ja Lumikin kuolleista, se voi saatella roolihenkilöt tuhoon tai pelastukseen. Elokuvan ammattilaiset kertovat, miksi suudelma on elokuvissa niin olennainen.


6.8. 15:22

Muiskaus, pusu, kielari, suukko, muisku, turparalli, suutelo.

Tyylejä on monia, mutta kaikki eri huulikosketuksen variaatiot kantavat mukanaan monisyisiä merkityksiä. Ehkä siksi suudelma on myös elokuvassa niin monin tavoin käytetty ja rakastettu kerronnan keino.

Miksi juuri suudelma vuosikymmenestä toiseen täyttää valkokankaat ja saa taustalleen tunteen pauhusta väpättävän musiikin? Lähikuvat, hidastukset, rankkasateen, peruuttamattomat katseet.

Perinteisesti elokuvasuudelma ratkaisee asioita, paljastaa totuuksia, syöksee tuhoon tai pelastukseen. Se muuttaa kaiken.

Ensimmäinen suudelma valkokankaalla nähtiin jo aivan elokuvan alkuaikoina vuonna 1896.

William Heissen ohjaama The Kiss kestää noin 18 sekuntia. Siinä pariskunta suutelee The Widow Jones -musikaalissa nähtyä suutelukohtausta mukaillen. Heisse ohjasi filmin Thomas Edisonin studiolle, joka oli Yhdysvaltain ensimmäinen ja pitkään vaikutusvaltaisin elokuvastudio.

Tekijät tiesivät pätkän aiheuttavan yleisössä kuohuntaa, sillä elokuvaa markkinoitiin teatterisuudelmien jo ennestään aiheuttaman paheksunnan varjolla, nykyajan klikkiotsikoiden tyyliin.

Sokeeraaminen kannatti. Filmiä myytiin levittäjille 7,5 dollarilla, eli nykyrahassa noin 232 dollarilla (227 eurolla), ja vuoden 1896 syksyyn mennessä moni teatteri esitti sitä aina elokuvanäytösten lopussa.

Lyhyt teos on yhä kiehtova, sillä siinä nousevat esiin kaikki onnistuneen elokuvasuudelman elementit. Pari vaikuttaa rakastuneelta ja istuu kujeilevasti lähekkäin. Täydellistä suudelmaa edeltää suusta suuhun kuiskittu keskustelu, jota ei mykkäfilmissä kuulla. Jännite paisuu avoimen eroottiseksi. Juuri ennen suudelmaan antautumista mies suoristaa viiksensä – hupaisa ja inhimillinen yksityiskohta, joka tasapainottaa kohtauksen taitavasti satumaisen ja arkisen väliin.

Elokuvan alkuaika oli leikkiä vapaudella. Liikkuvan kuvan maailmassa käytettiin groteskia trikkikuvaa ja fantasiaa, ristiinpukeutumista, pikkutuhmaa vihjailua ja pilailua sukupuolistereotypioilla. Esimerkiksi alan naispioneeri Alice Guy-Blachén Feminismin seuraukset (1906) nauraa yhteiskunnan jäykille sukupuolirooleille kääntämällä pariskunnan sukupuolet taikaiskusta toisinpäin. Myös seksuaalinen jännite oli avoimesti esillä, ja suudelmat intohimoisia.

Usein femme fatale -tyyppiset, röyhkeän viekkaat naispäähenkilöt huiputtivat pahaa-aavistamattomia miehiä. Tällainen elokuva on myös vuonna 1922 julkaistu Manslaughter, jossa nähtiin valkokankaan ensimmäinen homoseksuaalinen suudelma.

Vapauden huumaa kesti vuoteen 1934 asti. Silloin kiristynyt moraalinen ilmapiiri saavutti pisteen, jossa Yhdysvaltoihin vastikään perustettu elokuva-alan itsesäätelyelin, MPPDA, asetti elokuvantekijöille niin sanotun Haysin ohjeiston. Jotkin osavaltiot olivat jo säätäneet sensuurilakeja, joten alan tuottajat yrittivät omalla säännöstöllään pelastaa maineeltaan ryvettyneen elinkeinonsa.

Vuosina 1934–1968 Haysin ohjeisto kielsi elokuvissa muun muassa alastomuuden, seksuaalissävytteisen tanssin, etnisyydeltään eroavien ihmisten romanttiset suhteet ja kaikenlaiset vihjeet seksiin. Epävirallisen säännön mukaan suudelma sai kestää vain kolme sekuntia. Mies ja nainen eivät saaneet istua samalla sängyllä ilman, että vähintään naisen toinen jalka osui maahan. Seksitauteihin ei ollut lupa viitata edes epäsuorasti, sillä elokuva ei saanut ”alentaa katsojansa moraalisia standardeja”.

Tietenkin elokuvantekijät kehittivät mitä mielikuvituksellisimpia keinoja kiertää sääntöjä. Yksi elokuvahistorian mieleenpainuvimmista suutelukohtauksista nähdään Alfred Hitchcockin elokuvassa Kohtalon avain (1946). Parin suudelma kestää yhteensä 2,5 minuuttia, mutta se on jaettu kolmen sekunnin kiihkeisiin pätkiin. Välissä puhutaan illan suunnitelmista, soitetaan puhelimella ja riennetään paikasta toiseen. Lopulta kohtaus on eroottisempi kuin useimmat nykypäivän kiihkeistä kielisuudelmista.

Kun näyttelijä Tommi Korpelalta utelee säväyttävintä elokuvasuudelmaa, myös hän mainitsee Hitchcockin. Usein maailman parhaaksi elokuvaksi arvioidussa Vertigossa (1958) on rantakohtaus, jossa meren aalto lyö kallioon traagisen pääparin huulten koskettaessa toisiaan.

”Siihen aikaan ei käytetty digitaalisia tehosteita, joten kohtaus on täytynyt ajoittaa tarkkaan”, Korpela sanoo. Hänestä hetki on juuri oikealla tavalla korni ja koskettava.

Korpelasta elokuvasuudelma pitää pintansa, koska siihen on latautunut elokuvan kielessä niin suuri täyttymys ja ratkaisun hetki. Romanttista elokuvaa rakennetaan alusta asti kohti suurta suudelmaa, joka vapauttaa parin kamppailuistaan.

”Se on ollut mummoille elokuvateatterissa merkki, että kohta loppuu ja pääsee kotiin”, Korpela sanoo.

Hän muistaa myös oman ensimmäisen elokuvasuudelmansa hyvin. Peter Lindholmin rikoselokuvan Isältä pojalle (1996) kuvauksissa ensimmäisen elokuvapääroolinsa tekevää näyttelijää jännitti – ja hävetti.

”Parransänkeni oli niin kovaa, että näytti kuin vastanäyttelijäni Marika Parkkomäen naamaa olisi pyyhitty karkealla hiekkapaperilla. Pyysin anteeksi suudelmaa, ja maskeeraaja mulkaisi vihaisesti”, Korpela maalailee.

Tommi Korpela Isältä pojalle -elokuvassa vuonna 1996.

Mystifioitu ensisuudelma on tosiaan vanha keksintö. Se herättää Lumikin kuolleista ja Ruususen satavuotisesta unesta. Suudelmalla voidaan kuitenkin kuvata myös jotain aivan päinvastaista.

Korpela kertoo äskettäin näkemästään elokuvasta Bad Roads (2020), jonka on ohjannut ukrainalainen Natalya Vorozhbit. Siinä sodassa seksiorjaksi vangittu nuori nainen suutelee kiduttajaansa juuri ennen kuin tappaa tämän. Suudelma on kylmä ja julma, iloton kurotus kohti vapautta. Venäjän hyökkäyssodan riehuessa Ukrainassa suudelmasta tulee kivuliaan todellinen.

Monesti vaikuttavimmat elokuvasuudelmat ovat ristiriitaisia. Intiimi, tiivistynyt hetki kahden henkilön välillä paljastaa tappajasta herkkyyttä, viettelijästä epävarmuutta ja kömpelöstä altavastaajasta rohkeutta.

Netin elokuvasivustoilla juuri ristiriitaisimmat suudelmat saavat eniten ylistystä. Nicolas Winding Refnin Drivessa (2011) kylmäverinen väkivaltarikollinen (Ryan Gosling) suutelee rakastettuaan (Carey Mulligan) intohimoisesti hississä. Samassa hississä matkaa myös uhkaava, asetta kantava mies. Vain hetki hidastetusta, hekumallisesta suudelmasta Goslingin hahmo murskaa toisen miehen kallon. Herkkä suudelma ja silmitön väkivallanteko asettuvat toisiaan vasten kudokseksi, jossa on tilaa katsojan omille assosiaatioille moraalista, rakkaudesta ja vallasta.

Myös Sofia Coppolan Lost in Translation (2003) saa mainintoja. Loppukohtaus, jossa epätodennäköinen pari hyvästelee Tokion ruuhkassa, tiivistää haikean irrallisuuden tunteen muutamaan sekuntiin. Bill Murrayn hahmon kuulumaton kuiskaus Scarlet Johanssonin hahmon korvaan on poikinut faneissa loputonta, melko tuloksetonta salapoliisityötä. Myös kyyneleen suuteleminen pois kasvoilta kiteyttää jaetun surun. Hetki on yksityinen, vaikka sen näkevät miljoonat katsojat.

Kenties elokuvasuudelmassa viehättääkin sen yhtä aikaa yksityinen ja universaali luonne.

Se voi kuvata ujon teinipojan seksuaalisuuden heräämistä vanhempaa miestä kohtaan, kuten elokuvassa Call Me By Your Name (2017). Tai se voi näkyä kahden avaruusroskaa keräävän robotin välisenä herkkänä sähköiskuna, kuten animaatioelokuvassa Wall-E (2008).

Ikonisimpia suudelmia, kuten Täältä ikuisuuteen -elokuvan (1953) kiihkeää rantahiekkasuudelmaa, versioidaan pop-kulttuurissa loputtomasti. Se nähdään esimerkiksi intertekstuaalisista viittauksistaan kuuluisan Shrek 2 -elokuvan alussa humoristisena uudelleentulkintana, samoin kuin Hämähäkkimies-elokuvasta (2002) kuuluisa ylösalainen suukko.

Vaikka suudelmia on nähty elokuvissa aina, moni asia kuvaustilanteissa on muuttunut. Tuotantoihin palkataan myös Suomessa yhä enemmän intiimikoordinaattoreita, joiden tehtävänä on auttaa intiimikohtausten toteuttamisessa turvallisesti ja hallitusti. Intiimikoordinaattorin läsnäolo vähentää tilanteessa tarpeetonta mystiikkaa. Kun suudelman koreografian ja tarinallisen merkityksen keskustelee läpi, näyttelijä saa tehdä työnsä ja keskittyä halutun tunnelman välittämiseen.

Kun näyttelijä Saara Kotkaniemi tajusi, miten paljon elokuva- ja tv-alalla on intiimikohtauksiin liittyvää epäselvyyttä, hän käynnisti selvitystyön. Työhön hän haastatteli 40 näyttelijää ja 20 ohjaajaa. Suomen elokuvasäätiö julkaisi yli 200-sivuisen selvityksen ja sen pohjalta kootut ohjeet intiimikohtausten toteuttamiseen syksyllä 2020.

”Omat varhaiset kokemukseni intiimikohtauksista kameratyössä olivat tosi ikäviä, ja ymmärsin, ettei alalla ole niihin yhteisiä pelisääntöjä. Asiat opittiin kantapään kautta”, hän sanoo nyt. ”Kun metoo-liike käynnistyi, ajattelin, että yksittäisten nimien esiin nostamisen sijaan on ehkä hedelmällisempää tutkia ja yrittää korjata alan rakenteita.”

Selvityksestä kootuissa ohjeissa annetaan konkreettisia neuvoja. Kaikesta kohtauksen sisällössä pitää pystyä puhumaan – mutta näyttelijöiden omia seksuaalisia mieltymyksiä tai kokemuksia ei pidä udella. Työryhmän luomalla ilmapiirillä on merkitystä, eli kiusaantunutta hyssyttelyä tulee välttää. Näyttelijöille pitää tarjota tarvittavat välineet, kuten intiimisuojat seksikohtauksessa, sekä kaikki tekemiseen vaikuttava tieto. Intiimikohtaukset eivät kuulu koekuvauksiin. Tärkeintä on avoimuus, luottamuksen rakentaminen ja turvallisuus.

Selvitykseen haastatelluista näyttelijöistä suurin osa piti suutelemista luontevana osana työtä. Silti 12,5 prosenttia koki suutelukohtausten tekemisen seksikohtauksia intiimimpänä, koska seksin näytteleminen on usein teknisempää. Eniten vastauksissa toistuivat kirjoittamattomat säännöt: osan mielestä kielisuudelmat ovat okei, toisten ajattelussa kieli ei koskaan kuulu näyteltyyn suudelmaan.

Ohjaaja Selma Vilhunen korostaa suutelukohtauksiin liittyvän harjoittelun, keskustelun ja tutustumisen tärkeyttä. Hänestä paljon puhuttu näyttelijöiden välinen kemia on mystinen käsite. Tärkeämpää on, että tarina suudelman ympärillä toimii ja näyttelijöillä on riittävästi työkaluja. Suudelma säväyttää vain osana laajempaa draamallista kokonaisuutta.

”Joskus koomisenkin tarkka teknisyys auttaa. Voidaan puhua senttimetreistä tai harjoitella haluttua liikelaatua vaikka tyynyn kanssa.”

Suudelmasta on hyvä puhua etu- ja jälkikäteen. Koekuvauksissa näyttelijöitä ei ole mikään pakko asettaa intiimiin kontaktiin keskenään, sillä jo yhdessä improvisoinnin energiasta huomaa, jos he saavat toisensa syttymään eloon.

Niin Korpela, Kotkaniemi kuin Vilhunenkin korostavat, ettei onnistunutta kohtausta saavuteta kuvaustilannetta mystifioimalla.

Taika syntyy, jos sillä on tilaa tapahtua.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut