Lukijaa voi koukuttaa, ei kouluttaa

Nykypäivän kirjailija ei pysty kouluttamaan tai ohjaamaan ostajia, käskyttämisestä puhumattakaan. Mutta koukuttamista voi kyllä edelleen yrittää.

1.8. 20:42

Oletko koskaan unelmoinut romaanin kirjoittamisesta? Minä olen, varsinkin nuorempana.

Kolmen tietokirjan jälkeen kokeilin viime keväänä tehdä vaihteeksi romaanikäsikirjoituksen. Romaanin kirjoittaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Tekstiä syntyi hitaammin kuin tietokirjaan, ja kirjoitusprosessi oli muutenkin raskaampi.

Mieltäni painoi tietoisuus, ettei romaania välttämättä julkaista. Eksakti tietokirjahan menee kaupaksi paljon paremmin tai helpommin kuin epämääräiseen suuntaan tähyävä kaunokirja. Siksi sille löytyy helpommin myös kustantaja.

Toimittaja Elina Lappalainen nosti kolumnissaan Helsingin Sanomissa 30.7 kiintoisia huomioita suomalaislukijoiden tavasta valikoida kirjoja, joita ostavat kirjakaupasta. Aikuinen on huolissaan monesti läheisten nuoriensa lukemisesta, mutta ”huoli” ei muutu ostoteoiksi. Nuorten kirjat eivät myy, koska aikuiset eivät osta niitä lapsille ja nuorille.

Esimerkiksi kirjasta, jolle olisi suonut enemmän lukijoita, Lappalainen nosti Magdalena Hain avaruusnoitaromaanin Isetin solmu (2021). Se on suoraan jatkoa maskulaiskirjailijan menestyksekkäälle nuortenromanille Kolmas sisar (2018), joka sai muun muassa Runeberg- ja Finlandia junior -ehdokkuudet.

Aiempi palkintomenestys ei taannut Isetin solmulle mainittavaa myyntimenestystä. Ensipainoksesta myytiin viime kevääseen mennessä vajaat 900 kappaletta, jossa on myös mukana kirjastojen ostot. Otava oli todennäköisesti varautunut paljon suurempaan myyntiin.

Kysyin Magdalena Hailta heinäkuussa Finnconissa, montako osaa tulee tähän menestyksellä alkaneeseen avaruussaagaan. Kirjailija toi julki realiteetin, että vaikka sarjan ensimmäisille osille tulisi kuinka menestystä, kustantaja tarkastelee jokaista osan myyntiä erikseen.

”Jos yksittäisen osan myynti sakkaa, koko sarja voidaan lopettaa kesken kaiken. Itse kirjoittaisin sarjaan mielelläni vaikka kuinka monta osaa”, hän kommentoi.

Lappalaisen latomat karut totuudet ovat todellisia. Hyvin kirjoitettuja ja huolellisesti kohdennettuja nuortenkirjoja ei huomioida mediassa, lastenkirjoista puhumattakaan. Arvostelut kohdentuvat yleensä aikuiskirjoihin.

Nykypäivän kirjailija ei pysty kouluttamaan tai ohjaamaan ostajia, käskyttämisestä puhumattakaan. Mutta koukuttamista voi kyllä edelleen yrittää. Näille heikoille jäille aion itsekin uskaltautua.

Suomen oloissa jo tuhat myytyä kappaletta on muuten jo aika hyvä myynti uutuuskirjalle. Kirjoja painetaan nykyään niin paljon, ettei kaikille yksinkertaisesti riitä isoja lukijajoukkoja.

Kirjoittaja on ulvilalainen opettaja, kulttuuritoimittaja ja tietokirjailija.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut