Kukkakimppu piikkilankaa – vastakohdista syntyi Juniperin käsittelyssä uljasta suomalaista jazzia

Linda Fredriksson ja Juniper esiintyivät Lokkilavalla lauantaina.

Tuomo Prättälä, Linda Fredriksson ja Mikael Saastamoinen ovat 3/4 Juniperista. Rumpali Olavi Louhivuori panee omiaan kuvan ulkopuolella.

16.7. 18:25

Englannin katajaa tarkoittava juniper on kiva sana. Se soi kauniisti ja tuo suomalaisittain mieleen katajaisuuden. Rantakallioilla merituuli voi koetella katajaa, joka taipuu mutta ei katkea.

Saksofonisti Linda Fredrikssonin Juniper on saamaa maata. Se on sekä tekijänsä luonnonläheinen ja luonnonmukaisesti syntynyt debyyttialbumi että otsikko, jonka alla Mopo-triosta tuttu Fredriksson luo soolouraa.

Vastaanotto on ollut häkellyttävä. Juniper on kerännyt monenlaisia meriittejä, myynyt mainiosti ja houkutellut uusia nuoria faneja jazzin äärelle. Viime viikonloppuna Fredrikssonin kokoonpano esiintyi Rotterdamissa Euroopan suurimmassa jazztapahtumassa North Sea Jazzissa.

Linda Fredrikssonilla on paljon faneja. Lokkilavan penkeillä oli muutenkin täyttä varsinkin perjantaina ja lauantaina.

Suosiota ja suitsutusta on helppoa ymmärtää. Siinä nyt vain oli taikaa, kun Fredrikssonin mummilleen omistama Nana – Tepalle lähti erkaantumaan Kirjurinluodon tihkusateeseen.

Linjakkaita melodiakaaria ja esteettistä kauneutta riitti, mutta niin riitti myös risuaitaa ja piikkilankaa sekä välillä kunnon ryminääkin. Lehmät tuntuivat päässeen kevätlaitumelle.

Loppupuolella käytiin myös pajalla, jossa kylän nikkari nikkaroi ihmejuttujaan. Niissä askareissa kunnostautui rumpali Olavi Louhivuori. Rumpusoolon aikana Fredriksson, basisti Mikael Saastamoinen ja kosketinsoittaja Tuomo Prättälä seurasivat Louhivuoren touhuja tyyliin ”mitähän se nyt keksii.”

Aivan lopuksi Juniper lähti nimikkobiisillään lentoon kuin vesitaso Kokemäenjoelta. Huimaa!

Saksofonisti Linda Fredriksson on hurmannut jo monta yleisöä. Nyt oli vuorossa Pori Jazz.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut