Elokuva Elviksen elämästä rauhoittuu energisen alun jälkeen tavanomaiseksi elämäkertaelokuvaksi, jota Austin Butlerin roolityö kannattelee

Baz Luhrmann kuvaa Elvis Presleyn elämää tämän managerin kautta hieman kaksijakoiseksi jäävässä elokuvassa.

Austin Butler näyttelee Elvis Presleyä antaumuksella.

29.6. 9:34

Draama

Elvis, ohjaus Baz Luhrmann, 159 min. K7. ★★★

Elvis Presleyn elämä oli sekä suuri amerikkalainen menestystarina että ehkä vielä suurempi amerikkalainen tragedia. Kirjoja ja dokumenttielokuvia Elviksestä piisaa, mutta draamalliset esitykset hänen elämästään ovat harvemmassa. Mieleen tulevat lähinnä John Carpenterin tv-elokuva vuodelta 1979 sekä tv-sarja Elvis (2005). Australialaisohjaaja Baz Luhrmannin uusi elokuva tuo korjausta tähän.

Luhrmann on nykyelokuvan värikäs sirkustirehtööri, joka ei kaihda heittämästä elokuviinsa kaikkea mahdollista sähäkkää, sopii se niihin tai ei. Elviskin alkaa aitoon Luhrmann-tyyliin Elviksen managerin Eversti Tom Parkerin huuruisista kuolinhoureista, joissa tämä muistelee aikaansa suojattinsa kanssa – ja yrittää selittää pois syntejään katsojalle.

Erinomaisen energisen ensimmäisen puolituntisen jälkeen Elvis tasaantuu tavanomaisemmaksi elämäkertaelokuvaksi, mutta ei menetä energiaansa täysin. Se on sekä Luhrmannin että antaumuksellisesti Elvistä esittävän Austin Butlerin ansiota.

Butler on näytellyt tv-sarjoissa ja elokuvissa vuodesta 2006, mutta vasta nyt hän pääsee kunnolla valokeilaan.

Butler on opetellut tarkkaan Elviksen eleet ja maneerit, ja hän onnistuu naulitsemaan osuvasti etenkin nuoren Elviksen pidäkkeettömän energian, mutta myös keski-ikäisen, jo hieman luovuttaneen tähden melankolian.

Ongelma elokuvassa on Andreas Cornelis van Kuijk (1909–1997) eli Eversti Tom Parker, Hollannissa syntynyt ja Yhdysvaltoihin laittomasti muuttanut onnenonkija, joka aloitti uransa tivolien sisäänheittäjänä ja nousi manageribisneksen huipulle Elviksen managerina.

Parkerista on tehty elokuvan kertoja, joka aika ajoin kertoo kuvien takana omaa versiotaan tapahtumista. Hänet esitetään ikään kuin kulman takana kärkkyvänä piruna, joka vain odottaa tilaisuutta nielaista viattoman uhrinsa. Vaikutelmaa korostaa Tom Hanksin ylinäyttelyn rajoilla liikkuva, Parkerin irvokkaita puolia korostava roolityö.

Olihan Parker toki ristiriitainen hahmo. Ei voi kieltää, etteikö juuri Parker olisi tehnyt Elviksestä maailmanluokan tähden, mutta ei liioin sitä, etteikö hän olisi käärinyt taskuihinsa mittavaa osaa tähden tuloista ja ohjaillut tämän uraa ei aina niin järkevään suuntaan. Elokuvassa hänet kuitenkin demonisoidaan aika karkein keinoin.

“Show business is snow business”, Parker heittää Elvikselle eräässä elokuvan kohtauksessa. Tällä viitataan verbin “to snow” vanhaan slangimerkitykseen, joka tarkoittaa härskiä manipulointia ja suostuttelua. Ja manipuloidahan Parker kyllä osasi, siihen pisteeseen, ettei Elvis taloudellisesti enää pystynyt irtautumaan manageristaan, vaikka olisi halunnutkin.

Elviksen alkupuolen jaksot nuoren Elviksen rakkaudesta mustaan musiikkiin ja siitä ammentavaan tulkintatyyliin käydään läpi hienosti, mutta tähden elämän loppupuoli nopeammin ja viitteellisemmin, enemmän perinteisen pintapuolisen elämäkertaelokuvan tapaan.

Emme esimerkiksi saa koskaan oikein tietää, mikä Elviksen ajoi ylensyöntiin (jota elokuvassa ei edes mainita) ja ylettömään pillereiden nappailuun. Moinen elämäntyyli johti kuitenkin Presleyn kuolemaan 42-vuotiaana elokuussa 1977.

Myöskään Elviksestä ihmisenä elokuva ei onnistu antamaan kovin selkeää kuvaa.

Lopussa Parkerille on kirjoitettu repliikki, jossa hän sanoo, että Elviksen tappoi rakkaus omaan yleisöönsä. Tässä Parker taas ravistelee syyllisyyttä omilta hartioiltaan, mutta on osin oikeassakin. Elviksen kiertuemuusikothan ovat kertoneet, ettei tähti pystynyt lopettamaan alituista kiertämistä eikä lepäämään ennen kuin oli liian myöhäistä.

Elvis on siis hieman kaksijakoinen elokuva. Hienoa alkuosaa seuraa haparoivampi ja tavanomaisempi toinen puoli. Eversti Parkerin käyttäminen kirjallisuudesta tuttuna klassisena “epäluotettavana kertojana” on ehkä näyttänyt hyvältä idealta, mutta ei oikein toimi. Sen sijaan on hienoa, että Luhrmann ja kumppanit näyttävät selvästi sen Yhdysvaltojen mustien kulttuurisen taustan, jolta Elvis Presley ponnisti ja jota hän ei koskaan unohtanut.

Käsikirjoitus Baz Luhrmann, Sam Bromell, Craig Pearce, Jeremy Doner, tuottajat Luhrmann, Gail Berman, Catherine Martin, Patrick McCormick, Schuyler Weiss, pääosissa Austin Butler, Tom Hanks, Olivia DeJonge, Richard Roxburgh.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut