Aki Sirkesalo kuoli traagisesti tsunamissa vuonna 2004 – julkaisi juuri ennen kuolemaansa pysäyttävän tekstin: ”Nostaa yhä palan kurkkuun”

Arvoituksellisesta artistista ilmestyy merkkipäivän kunniaksi rehti, koskettava ja konstailematon elämäkerta, kirjoittaa toimittaja Matti Kuusela.

Antti Luukkanen pysähtyi muistelemaan toimittaja Matti Kuuselan kanssa muusikko Aki Sirkesaloa, josta Luukkanen on kirjoittanut kirjan yhdessä Laura Haaralan kanssa. Luukkanen kirjoittaa työkseen musiikkilehti Soundiin ja paikallislehti Akaan Seutuun. Sirkesalo-kirja on hänen ensimmäisensä.

22.6. 16:25

Antti Luukkanen sanoo tärkeimmän heti ensimmäiseksi:

Aki Sirkesalo muistetaan melkein yksinomaan hänen surullisen loppunsa takia. Kirjamme tarkoitus on näyttää, että hänet pitäisi muistaa ennen muuta musiikkinsa takia. Se oli ainutlaatuista, hänen sielukkaat laulunsa ja ajatuksensa, ei hänen kuolemansa.”

”Aivan varmasti Aki olisi onnellinen siitä, että hänet muistetaan hänen musiikistaan.”

Istumme Akaan keskustassa ravintola Leskirouvassa ja olemme ilosta ja surusta hiljaa. Onneksi saan pakahduttavan hetken päätteeksi pidellä tovin kädessäni juuri painosta tullutta kirjaa Aki Sirkesalo – musiikki soi.

Kirjan kannessa hymyilee maailman tai ainakin Pirkanmaan ehkä kaunein mies Aki Sirkesalo niin valoisasti ja iloisesti kuin suomalainen mies ikinä hymyillä voi.

Akaa nimesi vuonna 2016 kaksi katua suurelle pojalleen. Ne löytyvät vaikeasti ja vähän nolosti ABC:n takaa. Antti Luukkasen mielestä kadut olisi voinut sijoittaa arvokkaampaan paikkaan.

Ei ehkä haudalle?

Akaassa asuva musiikkitoimittaja Luukkanen on kirjan toinen kirjoittaja, ensimmäinen ja kirjan alulle pannut Laura Haarala on puolestaan syntynyt Toijalassa, jonne Sirkesalo ja hänen vaimonsa Johanna ja lapsensa Sampo ja Saana on haudattu.

Pitäisikö meidän siis käydä ottamassa kuva Sirkesalojen haudalla Toijalan hautausmaalla?

”En pidä yhtään siitä ajatuksesta”, Luukkanen sanoo ja suostun täpärästi olemaan samaa mieltä.

Sirkesalon traagista kuolemaa ei kirjassa silti voi mitenkään kokonaan ohittaa.

Se päättyykin koskettavasti mutta kosiskelematta lukuun, jossa Luukkanen kertoo Sirkesalon viimeiseksi jääneen levyn synnystä.

”Akin biisi Viimeinen valssi nostaa yhä palan kurkkuun”, Luukkanen myöntää.

Enkä ihmettele yhtään. Näin se keinuu:

Onnea päin

leijumme näin

Juhlissa jumalten

Tähtien taa

Keinua saa

Valssimme viimeinen

Tähtien taa

Keinua saa

Valssimme viimeinen

Mitä tähän osaa ihminen sanoa? Kysyä? Oliko Akilla joku aavistus…

Onneksi Antti Luukkanen on viisas tolkun ihminen ja sanoo:

”Kun lauluntekijältä on paljon tekstejä, niihin voi aina keksiä jonkun syyn ja selityksen ja aavistuksen, vaikka sellaisia ei varmasti olisikaan.”

Silti, joulukuussa 2004, juuri ennen viimeistä matkaa, tällainen laulu?

Tyttö tanssii pyörryksiin

Luukkanen nostaa Sirkesalon viimeiseltä levyltä toisen hienon biisin. Sen nimi on Turistit.

”Vasta kirjaa tehdessä perehdyin todella Akin elämään, ja tajusin, miten henkilökohtainen tämä biisi on. Aivan uskomattoman hienovarainen kuvaus oman elämän arjesta eli onnesta.”

Ja kun ette tätäkään ole kuitenkaan kuulleet, niin pannaan tähän, että ymmärrätte.

Sä tulit Pohjanmaalta

Ja tanssit minut minuutissa pyörryksiin

Tavastian baarissa

Numeroita vaihdettiin

Huopalahden asemalta viidessä minuutissa

Elämääsi kävelin

Nyt asutaan me landella

Ikkunasta näkyy kaksi traktoria

Naapureill' on navetta

Ja pihassa hevosia

Kasvimaalta kiskon perheelle perunaa

Miksi Stadiin palaisin?

No turistiksi tietenkin

Näin Aki kertoo elämästään. Tyttö, joka tanssi minuutissa Akin sydämeen on hänen vaimonsa Johanna, tanssija. Ja he muuttivat yhdessä maalle, Klaukkalaan, jossa elivät onnellisina elämänsä melkein loppuun asti.

Luukkasen mielestä Sirkesalon viimeinen levy oli ”harvinaisen hienoa ja aikuismaista kerrontaa omasta elämästä.”

”Aki ei kertonut elämästään mediassa, mutta biisien sanoituksiin hän sijoitti yllättävän paljon omaa ja läheistensä elämää”, Luukkanen sanoo.

Yksi esimerkki on laulu Hiljennä Siiri, joka kertoo arvattavasti Sirkesalon serkusta Sohvi Sirkesalosta.

Antti Luukkasen takana Toijalan torilla taivaisiin kurottaa Sami Karhusaaren arvoituksellinen veistos Maan siunaus.

Juha Hurme ja teatteri

Kirjaan on haastateltu kymmeniä Sirkesalon ystäviä serkusta ja veljestä kollegoihin, bändikavereihin ja ystäviin. Yksi yllättävimmistä ja mielenkiintoisimmista on kirjailija ja teatterintekijä Juha Hurme.

Aki ja Juha tutustuivat Jyväskylän yliopistossa opiskellessaan taidehistoriaa. Molempia kiinnostivat niin musiikki, suomen kieli, elokuvat kuin teatteri.

Aki houkutteli Juhan jopa lähtemään Helsinkiin ylioppilasteatterin pääsykokeisiin. Aki sai toisen pääroolin, Juha kolmen minuutin sivuroolin – yli kolmen tunnin näytelmässä.

Se oli kuitenkin tärkeää suomalaisen teatterin tulevaisuuden kannalta.

”Katsellessani harjoituksia rupesin kriittisesti miettimään, miten näytelmiä pitäisi harjoittaa”, Hurme kertoo kirjassa.

”Mä innostuin siitä touhusta. Kiitos Akin, että pääsin mukaan esitykseen, ja kiitos oman huonouteni, että pystyin seuraamaan sitä kriittisesti ja miettimään, kuinka koko touhua voisi paremmin organisoida.”

Sirkesalo tajusi Hurmeen kielellisen nerouden ja pyysi tätä kirjoittamaan itselleen sanoituksia. Kaksikko joutui toteamaan, että Juha teki liian kieroja juttuja eikä niitä oikein saisi käännettyä sanoituksiksi.

Harmi.

Vahvoja rauhanlauluja?

Entä jos Sirkesalo eläisi? Vieläkö hän, kuusikymppisenä, tekisi biisejä?

”Aivan varmasti. Aki halusi uudistua koko ajan. Hän oli hyvin tietoinen siitä, että muusikko ei voi jäädä vanhojen biisien vangiksi. Aivan varmasti hän tekisi nyt hyvin ajankohtaista, koskettavaa, tärkeää musiikkia.”

Kuten rauhanlauluja?

”En pitäisi sitä yhtään mahdottomana. Aki otti nuorempana hyvin voimakkaasti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja oli myös aseistakieltäytyjä. Niin, itse asiassa olen melkein varma siitä, että hän tekisi nyt myös rauhanlauluja, mutta aivan toisenlaisia kuin muut”, Luukkanen sanoo.

Olen lukenut kirjan ja voin vakuuttaa, että jokaisen kannattaa tehdä samoin. Sirkesalo näyttäytyy siinä aivan uusin silmin, samoin kuin muu maailma, rakkautta ja raikkautta säihkyvä sana-avaruus.

Uskokaa tai älkää, ihan lähettyvillä on jotain niin kaunista ja ihmeellistä, että sitä on melkein mahdoton sanoa.

Paitsi parilla biisillä.

Suomen kielen himo

Yksi yllätys on Aki Sirkesalon suomen kielen kateus ja himo.

”Aki ihaili suuresti sanoittajia. Juice Leskistä, Tuomari Nurmiota, Kauko Röyhkää, Dave Lindholmia. Ja ennen muuta Reino Helismaata. Hänellä oli jonkinlainen epävarmuus siitä, pystyisikö hän ikinä yhtä hienoihin teksteihin”, Luukkanen sanoo.

”Kielellinen lahjakkuus oli Akille yhtä aikaa siunaus ja kirous. Koko ajan olisi pitänyt pystyä parempaan. Hän oli toisaalta hyvin itsevarman oloinen, sujuva, supliikki. Mutta silti vähän ujo, epävarma.”

”Aki oli tarkkailija, katseli kaikkea sivusta. Ja hyvin tarkasti. Ja juuri se yhdistää kaikkia hyviä biisien tekijöitä. Kyky nähdä ihmiset läheltä ja tarkasti. Ehkä osuvin sana kuvaamaan Akia on analyyttinen.”

Toijalan takana

Aki Sirkesalo katseli tarkasti myös Toijalaa ja näki sen sieluun muutamalla säkeellä. Klassikkobiisi Toijalan takana syntyi neljässä tunnissa!

”Musiikkiohjelmassa Hotelli Sointu oli sellainen juju, että piti tehdä neljässä tunnissa biisi, johon annettiin ennalta yksi lause. Akille annettiin Sillä Toijalan takana ei ole paljon mitään”, Luukkanen kertoo.

”Sehän on Pentti Saarikosken runosta. Ja asiaan kuuluu, että ohjelman juontaja Arto Nyberg on kotoisin Viialasta, siis Toijalan takaa.”

Niin se syntyi. Neljässä tunnissa, Sirkesalon ainutlaatuisissa aivoissa:

On elämä tuolla ulkona jossain,

se ylväänä kiitää ohi mun seisakkeen.

Sillä Toijalan takana ei ole paljon mitään,

ei Toijalan takana sellot ja pasuunat soi.

Mä kiskalta kannan Apua, Seuraa ja Satua Silvon viipale kerrallaan.

Sillä Toijalan takana ei ole paljon mitään,

ei Toijalan takana sellot ja pasuunat soi.

Kuka?

Aki Sirkesalo

Syntyi 25. heinäkuuta 1962 Toijalassa, kuoli 26. joulukuuta 2004 Khao Lakissa, Thaimaassa.

Kävi koulunsa Toijalassa, kirjoitti viisi laudaturia.

Aloitti musiikin harrastamisen 10-vuotiaana Toijalan seurakunnan puhallinorkesterissa ja kuorossa. Ensimmäinen soitin oli trumpetti.

Aloitti soolouran 1990-luvun alussa. Ensimmäinen menestys oli Hikinen iltapäivä, sitä seurasivat Mustankipee ja Naispaholainen.

Esikoisalbumia Mielenrauhaa myytiin yli 40 000 kappaletta.

Keikoilla Sirkesalon yhtyeenä oli Lemmen jättiläiset.

Juonsi Ylessä vuonna 2004 ohjelmaa Poppia kyydissä.

Asui viimeiset vuotensa vaimonsa Johannan ja lastensa Sampon ja Saanan kanssa Klaukkalassa.

Ehti ennen viimeiselle matkalleen lähtöä saada valmiiksi levyn Sanasta miestä, joka julkaistiin helmikuussa 2005. Levy nousi välittömästi listaykköseksi ja myi platinaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut