Yllätyksellinen äänisuunnittelu loi nautittavan kehyksen Mannerin runoille

Henrika Bäcklund arvioi Lainsuojattomat-festivaalin Kun kissani kuoli aloin nauraa -esityksen.

Saija Raskullan valo- ja äänisuunnittelu oli onnistunutta. Erityisen kaunis hetki oli, kun valoelementti pyöri Petriikka Pohjanheimon yllä muuten pimeässä tilassa.

10.6. 22:13

Näytelmä ja ohjaus Elina Snicker, runot Eeva-Liisa Manner, dramaturgi Heini Junkkala, ääni- ja valosuunnittelu Saija Raskulla, skenografiakonsultaatio Jonna Kuittinen.

Näyttämöllä: Petriikka Pohjanheimo ja Saija Raskulla

Ääninäyttelijät: Matti Koistinen, Marja Myllylä, Saija, Jouka ja Loimu Raskulla, Taisto Reimaluoto, Timo Teern

Kun kissakin kuoli aloin nauraa – kirjeitä Eeva-Liisa Mannerille. Teatteri 2.0:n ja Eeva-Liisa Manner -seuran yhteistuotanto. Kantaesitys 27.8.2021 TTT Kellariteatteri. Porissa Lainsuojattomat-teatterifestifaaleilla 9.6.

Lavalla Petriikka Pohjanheimo käy kirjeenvaihtoa runoilija Eeva-Liisa Mannerin kanssa. Kun kissakin kuoli aloin nauraa onnistuu siirtämään dialogin katsojan pään sisäiseksi: se kuljetti minut keskusteluihin oman äitini kanssa, mökkituvan illan rauhaan. Kiireettömyyteen, yhteen teoksen teemoista.

Tämä taitaa olla sellainen näytelmä, jonka jokainen yleisössä ollut näkee aivan omalla tavallaan – jokainen kokee kuin eri esityksen.

Alkupuoli oli lähes tipauttaa minut kyydistä, mutta kun löysin tekstistä kulman, josta sain kiinni, pääsin sisälle. En täysin, mutta riittävästi. Teksti soljuu miellyttävästi Pohjanheimon suussa. Siihen heittäytymistä olisi varmasti edesauttanut, jos olisi entuudestaan ollut syvempi suhde Mannerin teksteihin.

Esitys on toteutettu osana Eeva-Liisa Manner -seuran Muiston pysyvyys -ohjelmistoa, jolla juhlistetaan runoilijan 100-vuotissyntymäpäivää, jota vietettiin 5.12.2021. Näytelmässä kuultiin useita Mannerin runoja, kuten Tämä matka -läpimurtoteoksen (1956) tekstit Sade avaa korvat nukkujalle… ja Surusta puhuminen edellyttää tahdikkuutta.. Pidän tärkeänä, että tämä esitys on tehty.

Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä, on toisen suuren suomalaisrunoilijan – Tommy Tabermanin – kaunis ajatus, johon palaan aika ajoin. Näytelmä nosti tuon katkelman jälleen pintaan: se kietoutui osaltaan saman ajatuksen ympärille käyttäen vertausta hauraasta mutta vahvasta munasta, joka Mannerin hahmokin lampussa ikään kuin oli.

Yllätyksellisen kulman näytelmään toi Saija Raskullan äänisuunnittelu, jota Raskulla myös toteutti lavalta käsin. Piuhoilla kytkettyjen arkipäiväisten esineiden kautta hän loi äänimaailman, josta rakentui runoteksteille nautittava kehys. Hetken tuntui, kuin lamppu-Mannerilla olisi ollut syke. Viehättäviä olivat myös näyttelijöiden improvisaatiolauluhetket.

Olisin suonut teokselle akustisesti intensiivisemmän esitystilan. Hurisevista kylmäkaapeista ja jopa yleisön laseissa helisevistä jääpaloista tuli harmillisen tietoiseksi, koska äänimaailmalla oli niin iso oma roolinsa.

Väliaika olisi voinut ollut paikallaan, jotta olisi saanut hetken jäsennellä omia ajatuksiaan, mutta ymmärrän, miksi väliajattomuuteen on päädytty eikä tunteikasta tilaa rikottu tauolla.

En täysin päässyt yli siitä, että Eeva-Liisa Manner oli juuri tuo Ikean lamppu, joka on roikkunut niin monien suomalaiskotien olohuoneissa - myös omassani. Esityksen jälkeen jäin miettimään, kuka olisi se kirjailija, jonka kanssa haluaisin itse käydä vastaavaa dialogia. Ehkä käyn hakemassa lampun varastosta, kytken virrat, puhun sille – ja jännitän, vastaako kukaan.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut