Nykytaideryhmä Kylkiäisen ensimmäinen oma näyttely venyttää vaatteet viivoiksi

Nykytaideryhmä Kylkiäinen: Hetkellisiä nautintoja, 2022, tekstiili-installaatio, osa kokonaisteoksesta

10.6. 10:39

Nykytaideryhmä Kylkiäinen: Hetkellisiä nautintoja, 19.6. saakka Galleria 3h+k:ssa, Yrjönkatu 4 Pori, avoinna ke-pe 11–17, la-su 12–16.

Jo kymmenen vuotta toiminut Nykytaideryhmä Kylkiäinen esittäytyy vihdoin ensimmäisessä omassa näyttelyssään. Ryhmän muodostavat kuvataiteilijat Kati Juurikka ja Katriina Sjöblom.

Kylkiäisen rempseästi tilaa ottavia installaatioita ja humoristisia performansseja on ollut esillä ryhmänäyttelyissä ja tapahtumissa. Itse olen kohdannut niitä etenkin perinteisten valkoisten gallerioiden ulkopuolella. Ars Pori Megastoressa oli tursuilevia tavararullakoita. Viime kesänä Kauttuan ruukinpuistossa roikkui pieniä muovipusseihin säilöttyjä tavaroita ja Viikkarin Kyläjuhlilla nähtiin vuonna 2015 kotien ikkunoihin kiinnitettyjä puhekuplia.

Galleria 3h+k:n näyttely on eheä ja oivaltava. Nimeämättömät teokset muodostavat tekstiilien kulutusta ja hylkäämistä käsittelevän tilallisen kokonaisuuden, jonka osat toimivat myös itsenäisinä. Selkeä galleriatila rauhoittaa teoksia ja korostaa Kylkiäisen taiteen visuaalisuutta.

Musta vanha vaate on purettu pieniin osiin ja sommiteltu suurelle seinälle. Osista muodostuu piirroksen kaltainen tutkielma vaatteen rakenteesta. Läsnä ovat sekä syntykaava että tuho, tekemisen ja purkamisen vaiva, materiaalin nuhjuisuus ja kaunis graafisuus.

Nykytaideryhmä Kylkiäinen: Hetkellisiä nautintoja, 2022, tekstiili-installaatio, osa kokonaisteoksesta

Vaaleanpunaisiksi maalatuista takeista leijuu hento nahkainen tuoksu. Ne roikkuvat nahkurin orsilla muistuttaen takkien moninkertaisesta kuolemasta. Ne olivat joskus eläimiä. Joku tappoi eläimet ja valmisti takit. Joku osti ne, puki ylleen. Takin käyttäjä, kuolevainen itsekin, hylkäsi vaatteen ja teki turhiksi takin hyväksi tehdyt uhraukset.

Teosten kriittisyys ei tarkoita synkistelyä. Näyttelyn nimi Hetkellisiä nautintoja viittaa paitsi vaatteiden lyhyeen käyttöikään myös ilmeiseen iloon, jota teosten tekeminen on tuottanut. Katsoja pääsee osalliseksi raaka-aineiden muodonmuutoksista. Näyteikkunan suuri ruukku on kursittu kokoon huovasta ja se on piripintaan täynnä lumppuja.

Yksi hauskimmista teoksista näyttää kristalliselta kyntteliköltä, jonka sävyt ja muodot syntyvät venytetyistä sukkahousuista. Näyttely antaakin feminististä potkua Niksi-Pirkan synnyttämälle sukkahousuhuumorin lajityypille. Kehopositiivisella hilpeydellä käsitellään muun muassa epäekologisten ja epämukavien pukineiden epätodenmukaista mainoskuvastoa.

Tuuli Penttinen-Lampisuo

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut