Enemmän kuin vaatimukset täyttävä elämäkerta Porissa varttuneesta Jaakko Iloniemestä – ”Opusta on massiivisuudessaankin helppo suositella”

Politiikan analyytikkona Iloniemeä voi verrata ystäväänsä, Yhdysvaltojen entiseen ulkoministeriin Henry Kissingeriin.

Paitsi elämäkerta, Hannu Himasen kirjoittama teos on kriitikon mukaan perusteellinen katsaus ajan poliittiseen historiaan.

7.6. 17:56

Hannu Himanen: Iloniemi – eminenssi. Docendo 2022. 585 sivua.

Ministeri Jaakko Iloniemi, joka juuri täytti 90 vuotta, vertautuu eräissä suhteissa amerikkalaiseen ystäväänsä, entiseen ulkoministeriin, professori Henry Kissingeriin, 99. Kolmaskin arvostettu kansainvälisen politiikan analyytikko voidaan mainita: Max Jakobsonin ystävä Georg F. Kennan. Hän eli 101-vuotiaaksi.

Kaikkien näiden ikämiesten ajattelun lähtökohtana on ollut historian syvällinen tuntemus.

Jaakko Iloniemi kirjoitti ylioppilaaksi Porin perinteikkäästä lyseosta vuonna 1952. Ainoa hänen opettajistaan, joka elämäkerrassa mainitaan, on kansanedustajanakin toiminut historian lehtori ja filosofian tohtori Lauri Iivari Kaukamaa. Paljolti tämän innoittamana Iloniemi ryhtyi Helsingin yliopistossa opiskelemaan poliittista historiaa. Hän valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 1957.

Iloniemi oli muuttanut Helsingistä Poriin vuonna 1946, kun hänen isänsä Toivo Iloniemi oli valittu Porin palopäälliköksi. Sukujuuret johtavat muun muassa Etelä-Pohjanmaalle. Toivo Iloniemi oli tannerilainen sosiaalidemokraatti, joka seurasi politiikkaa ja vaihtoi siitä ajatuksia poikansa kanssa.

Jaakkokin liittyi aikanaan sosiaalidemokraatteihin mutta vierasti varsinaista puoluetoimintaa ja erosi puolueesta tultuaan valituksi uuden nuorsuomalaisen puolueen eurovaaliehdokkaaksi. Hyvä äänimäärä ei riittänyt valituksi tuloon.

Nuoren maisterin terävä-älyisyys ja dynaamisuus pantiin varhain merkille. Hän oli ehtinyt toimia Suomalaisuuden Liiton ja Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteerinä sekä Paasikivi-seuran sihteerinä ja monessa muussa tehtävässä, kun hänet vuonna 1961 valittiin ulkoministeriön puitteissa toimineen Kansainvälisen kehitysavun komitean sihteeriksi.

Iloniemi oli paljon muuta kuin sihteeri, ja komitea hahmotteli hallintomme aivan uuden sektorin toimintalinjat. Tuntuu itsestään selvältä, että Iloniemi nimitettiin ulkoministeriön uuden kehitysaputoimiston ensimmäiseksi päälliköksi, jossa tehtävässä hän toimi vuodet 1965–1971.

Tästä urkeni hänen vaikuttava diplomaattiuransa, joka huipentui Washingtonin suurlähettilään tehtävään vuosina 1977–1983. Sitä ennen hän oli ehtinyt myötävaikuttaa Etykin toteutumiseen sekä toimia ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkönä ja alivaltiosihteerinä.

Washingtonista Iloniemi siirtyi Suomen Yhdyspankin johtokuntaan ja sieltä vielä kymmeneksi vuodeksi Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) toimitusjohtajaksi.

Erilaiset arvostetut luottamustehtävät ovat seuranneet Iloniemeä tähän päivään saakka. Ennen kaikkea hänen kynästään on kuitenkin lähtenyt hämmästyttävä määrä muun muassa kansainvälistä politiikkaa koskevia analyyseja. Iloniemi haaveili nuorena journalistin urasta, ja sekin on toteutunut runsain mitoin.

Suurlähettiläs Hannu Himasen sujuvasti kirjoittama Iloniemi-opus on vaatimukset täyttävä elämäkerta. Se on enemmänkin: ajan poliittinen historia on käsitelty perusteellisesti ja valaisevasti. Kirjaa on sen massiivisuudessaankin helppo suositella.

Pekka Harttila

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut