Rauman teatteri aloittaa syyskauden jännärillä ja hervottomalla komedialla

Lastennäytelmä Hui kauhistus jatkaa syksyllä. Ibsenin Nukkekoti ensi-iltaan tammikuussa vuoden koronaviiveen vuoksi.

Taiteellinen johtaja Otto Kanerva (vasemmalla) ja ohjaaja Teemu Heinämäki iloitsevat yhdessä teatterin normaalielämän elpymisestä ja yleisön paluusta katsomoihin.

16.5. 13:26

Rauma

Teatteri on palaamassa Raumallakin kahden koronavuoden jälkeen normaaliaikaan ja tulevan näytäntövuoden syyskausi tarjoaa kaksi ensi-iltaa. Syyskuussa saa ensi-iltansa amerikkalaisen näytelmäkirjoittajan Ira Levinin murhamysteeri ja jännäri Murhaloukku.

Lokakuussa ensi-iltavuorossa on Reidar Palmgrenin ja Tapio Liinojan kirjoittama komedia Perinnönjakajat, joka kertoo perhe- ja sukulaisuussuhteiden koettelemuksista jäämistön jakamisesta.

Taiteellinen johtaja Otto Kanerva on toiveikas normaaliaikojen paluusta teatteriin.

”Ihana elpyminen on koittamassa ja lähdemme takaisin sinne, minkä pandemia katkaisi, ja täysillä rakentamaan uutta”, Kanerva sanoo.

Alkavalla näytäntökaudella tämä tarkoittaa suuntaa kohti draamaa, mutta myös viihdyttävää komediaa. Keväällä 2023 on Kanervan mukaan luvassa näyttämölle jotain musiikillista.

Syyskauden avaus Ira Levinin Murhaloukku (Deathtrap) on vuodelta 1978 ja se on Broadwaylla suuren suosion saanut mustan huumorin komedia-jännäri. Näytelmää on esitetty useissa teattereissa Suomessa.

Levinin muita menestysteoksia ovat muun muassa käsikirjoitukset elokuviin Rosemaryn painajainen, Taivaansilpoja ja Stepfordin naiset.

Rauman teatteriin esityksen ohjaa aiemmin muun muassa Tampereen Teatterissa ja Porin Teatterissa teatterinjohtajana työskennellyt Reino Bragge.

Reidar Palmgrenin ja Tapio Liinojankirjoittama Perinnönjakajat sai kantaesityksensä Mikkelin teatterissa viime vuoden syksyllä. Raumalla kirjoittajilta on aiemmin esitetty musiikkinäytelmä Rakastunut Ryti (2017–2018).

Perinnönjakajat -komedian ohjaa Tero Heinämäki, joka ohjasi Raumalle edelliskaudella esitetyn Fingerporin. Hervotonta menoa on luvassa perinnönjaossakin, jossa surusta siirrytään tavaranjaon iloiseen soppaan ja ihmissuhteiden koetuksiin.

Rauman teatterissa jatkaa syyskaudella Mauri Kunnaksen kirjaan perustuva, huhtikuussa ensi-iltaesityksen saanut lastennäytelmä Hui kauhistus. Tammikuussa 2023 ensi-iltavuorossa on kevätkaudelta siirretty Henrik Ibsenin draamaklassikko Nukkekoti. Sen ohjaa Otto Kanerva.

Lisäksi teatterin kauden ohjelmistossa on kaksi Lisää saikkua, kiitos! -vierailuesitystä. Mikko Kivinen, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen esittävät suositun komediaesityksensä kakkososan Huittisissa 4. marraskuuta ja kolmososan Raumalla 5. marraskuuta.

Kesäkuussa Rauman suviteatterissa saa ensi-iltansa Kaisa Kuikkaniemen ja Otto Kanervan käsikirjoittama Dingo -musikaali.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut