Ukraina voitti Euro­viisut, mutta ensi vuoden kilpailut saatetaan järjestää jossakin toisessa maassa

Vahvoja ehdokkaita korvaavaksi finaalimaaksi ovat toiseksi sijoittunut Britannia sekä Ruotsi ja Saksa.

Ukrainalaiset euroviisufanit Kristina Kristohka ja Dima Varvarik poseerasivat ennen lauantain finaalia Torinon Pala Alpitour -areenan edustalla.

15.5. 9:55

Vuoden 2023 Euroviisujen finaali järjestetään todennäköisesti jossain muualla kuin Ukrainassa.

Tämän vuoden voittajayhtyeen, ukrainalaisen Kalush Orchestran solisti Oleh Psiuk sanoi finaalin jälkeen, että ensi kevään viisufinaali järjestettäisiin ”missä tahansa itsenäisen Ukrainan kaupungissa”.

Vaihtoehtoisia paikkoja on kuitenkin etsitty jo jonkin aikaa.

Euroviisuja järjestävän Euroopan yleisradioliiton EBU:n tiedotteen mukaan ensi vuoden finaalin järjestämistä suunnitellaan Ukrainan yleisradioyhtiön kanssa.

Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneessa Ukrainassa viisujen järjestäminen olisi vaikeaa, vaikka maahan saataisiin ensi kevääseen mennessä rauha.

”On selvää, että ensi vuoden finaalin järjestämisessä on ainutlaatuisia haasteita”, Euroviisujen järjestelystä EBU:ssa vastaava Martin Österdahl sanoo.

Voittajamaalla ei ole velvoitetta järjestää seuraavan vuoden finaalia, vaan se voi antaa EBU:lle valtuudet sopia finaalin järjestämisestä jonkun muun EBU-jäsenmaan kanssa.

Jo ennen finaalia Tukholma tarjoutui ensi vuoden finaalin järjestäjäksi ja esitti perusteeksi muun muassa sen, että Tukholma ja Kiova ovat ystävyyskaupunkeja.

Keskusteluja on tiettävästi käyty myös tänä vuonna toiseksi sijoittuneen Britannian kanssa. Myös Saksa on vakavasti otettava vaihtoehto, sillä maassa on runsaasti finaalipaikaksi sopivia suuria monitoimihalleja.

Lue lisää: Ukraina voitti Euro­viisut hurjalla yleisö­ääni­saaliilla, Suomi oli 21:s – The Rasmus: ”Jo finaaliin pääseminen oli meille ilo ja kunnia”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut