Mallina uransa aloittanut Charlotte Rampling loistaa epäsovinnaisena isoäitinä, mutta tarina kääntyy yhtäkkiä ylitunteelliseksi

Elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Matthew J. Saville saa draamasta irti mukavan kirpeitä sävyjä, mutta lopussa se kääntyy sentimentaaliseksi.

Charlotte Rampling ja George Ferrier pelaavat hyvin yhteen Isoäiti-elokuvassa.

13.5. 15:11

Draama

Isoäiti (Juniper), ohjaus Matthew J. Saville. 94 min. K12. ★★★

Charlotte Rampling (s. 1946) on kautta vuosikymmenien säilyttänyt asemansa yhtenä karismaattisimmista vanhan koulun brittinäyttelijöistä, vaikka hän ei olekaan Judi Denchin, Eileen Atkinsin tai Maggie Smithin kaltainen teatterinäyttämöiden veteraani. Rampling oli ennen elokuvauraansa valokuvamalli ja aloitti elokuvissa 1964 nimettömänä diskosiskona Beatles-filmissä A Hard Day’s Night. Hänen lempinimensä ammattipiireissä on, aika sopivasti, The Legend.

Rampling on tehnyt viime vuosina hyviä rooleja etenkin brittiläisissä ja ranskalaisissa elokuvissa, mutta Isoäiti vie hänet Uuteen Seelantiin, paremmin näyttelijänä tunnetun Matthew J. Savillen ensimmäiseen pitkään ohjaustyöhön.

Monissa viimeaikaisissa elokuvarooleissaan Rampling on ollut suorasukainen ja melkeinpä tyly asialinjan nainen. Niin myös Isoäidissä, roolissa, joka melkeinpä tuntuu räätälintyöltä hänelle.

Rampling esittää Isoäidissä entistä sotavalokuvaajaa Ruthia, joka matkaa Britanniasta Uuteen Seelantiin poikansa Robertin (Marton Csokas) taloon parantelemaan murtunutta jalkaansa. Ruth on äreä ja äkkiväärä nainen, joka on tottunut tekemään asiat oman mielensä mukaan.

Robertin mukaan perhe ei pärjää ilman Ruthin varoja, ja siksi hän ottaa äitinsä luokseen, vaikka onkin vieraantunut tästä.

Poikansa talossa Ruth kohtaa ensimmäistä kertaa myös pojanpoikansa Samin (George Ferrier), murjottavan teinin, joka yhä suree liian varhain kuollutta äitiään. Pojan ja isoäidin tutustuminen ei ala hyvissä merkeissä.

Sopeutumattoman teinin ja änkyrän vanhuksen yhdistelmä ei ole kovinkaan tuore, mutta elokuvan myös käsikirjoittanut Saville saa siitä irti aika pitkälti mukavan kirpeitä sävyjä. Poika ja isoäiti osoittautuvat luonteiltaan hieman samanlaisiksi ja ennen pitkää heidän hapokas suhteensa alkaa lieventyä. Ongelmana on se, että se lieventyy liikaa ja Isoäidin kerronnan sävy vaihtuu loppua kohti täysin.

Hauskan terävänä alkanut tarina kääntyy äkkiä kyynelehtivän sentimentaaliseksi ja menettää sekä tehoaan että kiinnostavuuttaan, koska tällainen yltäkylläinen tunneähky on klisee, jos mikä. Raikkaana käynnistynyt elokuva valahtaa siis lopulta aika tunkkaiseksi, ikään kuin olisi pidetty välttämättömänä, että alun terävyyttä pitää laimentaa lopun ylitunteellisuudella, jotta katsoja sen hyväksyisi.

Rampling ei tosin missaa askelmerkkejään missään kohtaa, vaikka elokuvan sävy vaihtuukin. Hänen jämäkän suorituksensa vuoksi Isoäidin kestää katsoa. Myös nuori George Ferrier pelaa vanhan konkarin kanssa yllättävän hyvin yhteen.

Elokuvan alkuperäinen nimi on monitulkintainen. Juniper tarkoittaa katajaa, mutta slangissa myös mahtavaa tyyppiä, joka Ruth kieltämättä on, ja myös katajanmarjoista tehtyä giniä, jota Ruth reippaasti elokuvassa siemailee.

Käsikirjoitus Matthew J. Saville, tuottajat Desjay Armstrong, Angela Littlejohn. Pääosissa Charlotte Rampling, George Ferrier, Marton Csokas, Edith Poor.

Charlotte Rampling

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut