”Me olemme kestävyysvaje”, laulavat vanhukset, hoitajat taas kertovat uupumuksesta ja pelosta – Susanna Helke näyttää vanhustenhuollon surkean tilan

Ohjaaja Susanna Helke käyttää pateettisiakin keinoja sulavasti dokumentissaan Armotonta menoa – hoivatyön lauluja, jossa hän kuvaa vanhusten ja hoitajien heikkoa asemaa.

Suurimmat ongelmat kerrotaan dokumentissa hoitajien kuorolaululla ja työntekijöiden nimettömillä, ääneen luetuilla kokemuksilla.

8.4. 19:01

Dokumentti

Armotonta menoa – hoivatyön lauluja. Ohjaus: Susanna Helke. 92 min. S. ★★★★

Dokumentaristi Susanna Helke haluaa tuoda näkyville kasvavan ongelman: suomalaisten viimeiset vuodet. Hän alkoi seurata savolaisia eläkeläisiä, jotka kokevat, että vanhustenhoidon yksityistänyt Kaavin kunta on myynyt heidät hoivafirma Attendolle.

Docpointissa ja Tampereen elokuvajuhlilla palkittu dokumentti ei kerro yksittäistä tarinaa vaan näyttää vanhustenhuollon surkean tilan useilla eri keinoilla. Armotonta menoa – hoivatyön lauluja on kuin kaleidoskooppi, jonka palasissa on vain sinisiä sävyjä.

Perinteinen seurantadokumenttiosio näyttää päättäjien, hoidettavien, tulevien hoidettavien ja hoitajien turhautumisen. Absurdeimmissa kohtauksissa robottihoitaja liukuu vanhusten luo, mutta ei osaa keskustella ihmiskollegoiden tes-sopimuksista.

Suurimmat ongelmat kerrotaan katsojille hoitajien kuorolaululla ja työntekijöiden nimettömillä, ääneen luetuilla kokemuksilla. He puhuvat ja laulavat lääkevirheistä, tylystä kohtelusta ja potilaiden pelosta.

Kameralle laulaminen on pateettinen tyylikeino, jolla on pyritty ennenkin liikuttamaan dokumenttikatsojia.

Kenen joukoissa seisot -taistolaisdokumentissa laulettiin poliittisia lauluja arkisissa tilanteissa. Tunnustusdokumentti Miesten vuorossa kylpijät hoilasivat tuutulaulua saunojen kulmilla.

Helken kuorot vertautuvat kuitenkin paremmin nykytaiteeseen. Ars Fennica -palkittujen Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen teos Valituskuoro on laulanut tavallisten ihmisten huolista ympäri maailmaa. Siinä ylevään muotoon yhdistyy tumma huumori, kuten Armottomassa menossakin.

"Me olemme kestävyysvaje", eläkeläiset laulavat ja nostelevat käsiään päiväjumppatahdissa.

Hoitajat laulavat olevansa lopen väsyneitä.

Hoitajat laulavat olevansa lopen väsyneitä. He katsovat asetelmissa aluksi kameran ohi, mutta kun laulavat myöhemmin tehokkuuden vaatimuksista, he katsovat katsojaan.

Helke teki varhaisurallaan useita dokumentteja Virpi Suutarin kanssa, kuten klassikoksi nousseen nuorisokuvauksen Joutilaat (2001). Siinäkin hyvää elämää tavoittelevat yksilöt yrittävät selvitä yhteiskunnassa, joka ei tunnu antavan paljoa.

Dokumentti-ilmaisusta tohtoriksi väitelleen ja dokumenttielokuvan professorina Aalto-yliopistossa työskentelevä Helken edellisestä pitkästä elokuvasta, yhdessä Mary Morganin kanssa ohjatusta homoparin matkaa kuvanneesta American Vagabondista, on jo yhdeksän vuotta. Sen pohjana olivat Yhdysvalloissa asutut vuodet.

Muutettuaan takaisin Suomeen Helke on sanonut huomanneensa, miten suhtautuminen hyvinvointivaltioon on muuttunut.

Armotonta menoa on taitavasti rakennettu protesti.

Sari Aaltosen kuvaus on sinisävyisen haikeaa. Kaivinkoneet kuopivat Kaavilla paikkaa Attendon toimipisteelle kuin kaivaisivat hautaa.

Inka Lahden, Markus Leppälän ja Samu Kuukan leikkaus on tyyntä, mutta ei jumittavaa. Anna-Mari Kähärän musiikki toimii kahdella tavalla: kaihoisasti taustalla ja terävöittävästi kuoroissa.

Laulujen ja tarinoiden toisteisuus on uuvuttavaa, mutta hoivatyön taakkaa kuvatessa tunne on toivottava.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut