Kaarina Kaikkonen tunnetaan ennen kaikkea näyttävistä teoksistaan, joiden materiaalina on käytettyjä vaatteita – ”Ajattelen, että osa eletystä energiasta siirtyy taideteokseen uudessa muodossa”

Parhaillaan kuvanveistäjä Kaarina Kaikkonen tekee Matti Nykäsen muistomerkkiä Jyväskylään. Teos on kaareva kuin mäkihyppyteline.

Kaarina Kaikkosen ura kuvanveistäjänä on kestänyt jo lähes 40 vuotta.

27.3. 17:00

Kuvanveistäjä Kaarina Kaikkosta korona-ajan eristäytyminen on masentanut. Pandemia keskeytti hänen ulkomaiset työnsä, kun matkustaminen katkesi rajoitusten takia kaksi vuotta sitten maaliskuussa.

”Töiden ja näyttelyiden peruuntumiset vaikuttivat, tuntui tyhjältä ja kurjalta. Mutta onhan kuvataiteilija voinut jatkaa työtään toisin kuin yleisölle esiintyvät taiteilijat, muusikot tai teatterilaiset”, Kaikkonen tähdentää.

Pandemiasta huolimatta hän on ollut kiinni kotimaisissa töissä, joista keskeisin on Matti Nykäselle tekeillä oleva muistomerkki Höyhen Jyväskylään. Kaikkonen voitti vuosi Nykäsen kuoleman jälkeen järjestetyn kutsukilpailun koronakeväänä 2020.

Taiteilija koki kutsun erittäin myönteisenä asiana.

”Olin iloinen, että minut kutsuttiin tekemään pysyväisluontoista teosta”, hän sanoo.

Muistomerkin paikka on Jyväskylän Hippoksen liikuntapuistossa lammen rannalla. Teos on jo pitkällä. Höyhenen mieleen tuova teos on kaareva kuin mäkihyppyteline, jota kannattelevat terässukset muistuttavat Nykäsen aikoinaan voittamista kisoista. 42:sta suksessa kussakin on merkintä yhdestä voitosta.

Kaarina Kaikkosen ura kuvanveistäjänä on kestänyt lähes 40 vuotta. Siihen mahtuu monia julkisia teoksia sekä useita museoiden ja gallerioiden yksityis- ja yhteisnäyttelyjä kotimaassa ja ulkomailla.

Lisäksi hän on toteuttanut lukuisia ympäristöteoksia. Niistä muistetaan monesti materiaalina olleet paidat tai miesten pikkutakit.

Teokset ovat herättäneet paljon mielipiteitä, mutta ne ovat myös osallistaneet yleisöä ja saaneet useat katsojat mukaansa. Sekä Suomessa että muualla ihmiset ovat olleet innoissaan, kun he ovat voineet tuoda vaatteitaan teoksiin, joita he ovat saaneet välillä olla myös mukana rakentamassa.

Vuonna 1999 Kaarina Kaikkosen teos Varjo ripustettiin Tampereen Satakunnankadun ylle.

Sellaisia ympäristöteoksia Kaikkonen on tehnyt moneen paikkaan maailmalla: Englantiin, Chileen, Japaniin.

Hän mainitsee tulevan teoksen USA:n Texasissa, se tulee mustien asuttamalle alueelle Houstonin yliopiston lähistöllä.

”Yhteisöllisyys on toiminut terapeuttisena asiana alueen ihmisille. Siitä on tullut monille kohottava kokemus, kun he saavat olla mukana tuomassa vaatteitaan ja olla itse töissä”, hän kertoo. ”Miamissa teosta rakentaneet avustajat matkustivat myöhemmin omilla rahoillaan Italiaan ollakseen taas mukana.”

”Brysselissä teokseni valmistamiseen osallistui maahanmuuttajayhteisön jäseniä, joille se merkitsi kotouttamisprosessia. Se oli heille kannanotto, tapa ilmaista että ’me ollaan täällä’.”

Kaikkonen oli opiskellut jo Kuopion yliopistossa ennen kuin tuli Helsinkiin Suomen taideakatemian kouluun. Siellä hän opiskeli taidemaalariksi, mutta pian akatemian koulun jälkeen hän esitteli näyttelyissä kollaasimaisia maalauksia ja teoksia, jotka asettuivat tilaan.

Ensimmäisen oman näyttelynsä hän piti Helsingissä Taidemaalariliiton galleriassa vuonna 1984, ja seuraavana vuonna hänen veistoksiaan oli ns. Skatta-ryhmän näyttelyssä Katajanokalla vanhan satamamakasiinin tilassa.

Käytettyjä vaatteita Kaikkonen esitteli taiteessaan ensimmäistä kerran gallerianäyttelyssään vuonna 1988. Ensimmäinen ulos valmistettu vaateteos oli Jo saavutettu etu Kotkan paloasemalla 1990.

Vuonna 1999 Tampereelle Satakunnankadun ylle ripustettiin takkiteos Varjo, ja siitä tuli niin suosittu, että se on toteutettu sittemmin monta kertaa.

”Nimiään myötä kaikki teokseni käsittelevät ihmisenä olemisen tarkoitusta ja problematiikkaa niin kuin minä olen sen kokenut. Minulla on aina sellainen olo, että pitäisi olla parempi ja kilvoitella”, Kaikkonen sanoo.

Hälyn herätti aikoinaan Tie, vanhoista vaatteista koostunut valtava teos, jonka Kaikkonen avustajineen toteutti Helsingin Tuomiokirkon portaille alkukesästä 2000. Teoksesta tuli vahva symboli, joka oli paikallaan muutaman päivän ja näkyi kauas yli Senaatintorin.

Kaikkosen teosten vaatteet ovat herättäneet keskustelua myös sukupuolesta. Esimerkiksi miesten takit on katsottu symboleiksi miehistä. ”Kaarina Kaikkonen käyttää miehiä kynnysmattona”, kuului eräs palaute.

Taiteilijalle itselleen miesten paidat ja takit olivat alun perin muisto omasta isästä, jonka varhaisen kuoleman hän näki aikoinaan nuorena.

”Paidat ovat olleet minulle isän syli ja ihmisen symboli”, Kaikkonen kertoo. ”Isän kuoleman jälkeen ikävöin isää ja pukeuduin hänen vaatteisiinsa. Vaatteen kautta tunsin isän rakkauden ympärilläni.”

”Käytetyn paidan sisällä on aina sykkinyt lämmin rakastava sydän. Ajattelen, että osa siitä eletystä energiasta siirtyy taideteokseen uudessa muodossa.”

Taide on kiinnostavaa, koska jokainen meistä katsoo sitä oman menneisyytensä kautta.

”Minulla ei ole pääsyä siihen, miten muut katsovat. Jokainen suodattaa näkemäänsä kokemusmaailmaansa, siihen, mikä on hänelle tuttua.”

Kaarina Kaikkonen

  • Syntyi 1952 Iisalmessa.

  • Opiskeli Suomen taideakatemian koulun maalaustaiteen osastolla 1978–1983.

  • Useita yksityis- ja yhteisnäyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla vuodesta 1984 lähtien. Helsingin juhlaviikkojen ympäristöteos Taitettu taival Hakaniemen metroasemalla 1987. Tie Helsingin tuomiokirkon portailla 2000.

  • Teoksia lukuisissa kokoelmissa kotimaassa ja ulkomailla, muissa Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

  • Useita julkisia teoksia, mm. Hanasaaren Suomalais-ruotsalaisessa kulttuurikeskuksessa ja Viikin normaalikoulussa.

  • Taiteilijaprofessori 2012–2021. Opettaa Aalto-yliopistossa, kuratoinut näyttelyjä.

  • Taiteen Suomi-palkinto 2001. Valtion kuvataidepalkinto 1989 sekä monia muita palkintoja. Ehdolla Ars Fennica -palkinnonsaajaksi 2001.

  • Asuu Helsingissä. Puoliso, aikuinen tytär ja poika.

  • Täyttää 70 vuotta maanantaina 28. maaliskuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut