Hyvistä videopeleistä syntyi taas masentavan surkea elokuva: Uncharted on liuku­hihnatuote, jota tehdessä tuskin kenelläkään on ollut hauskaa

Tom Hollandin tähdittämä Uncharted on malliesimerkki ”videopelielokuvien kirouksesta”.

Nathan Drake (Tom Holland) ja Victor ”Sully” Sullivan (Mark Wahlberg) etsivät aarretta Uncharted-elokuvassa.

17.2. 16:58

Toiminta, seikkailu

Uncharted, ohjaus Ruben Fleischer. 116 min. K12. ★

Indiana Jones -tyylisiä seikkailuelokuvia ilmaantuu edelleen valkokankaille aina silloin tällöin. Eli sellaisia, joissa seikkaillaan eksoottisissa maisemissa historiallisten aarteiden ja muinaisten salaisuuksien perässä.

Siinä missä ensimmäinen Indy-filmi Kadonneen aarteen metsästäjät (1981) on ylittämätön mestariteos (ja sen kaksi jatko-osaakin hyviä), eivät muut vastaavat yritelmät ole erityisesti jääneet elokuvahistoriaan.

Sen sijaan videopelien puolella genre on toiminut paremmin. Esimerkiksi Tomb Raider -pelisarjasta tuli ilmiö jo 1990-luvulla, ja uuden vuosituhannen puolella sen rinnalle nousi Uncharted.

Amerikkalaisen Naughty Dogin Playstation-konsoleille luomat Unchartedit lisäsivät 3d-seikkailumuottiin runsaasti toimintaa ja elokuvamaista fiilistä. Unchartedeissa aarteenmetsästäjä Nathan Drake ystävineen päätyy milloin mihinkin maailmankolkkaan etsimään historiallisia kalleuksia ja taistelemaan suuruudenhulluja pahiksia vastaan. Pääsarjan neljä peliä ovat kaikki huolella tehtyjä toimintaseikkailuja, parhaimmillaan aivan huippuluokan peliviihdettä.

Entäs tämä, mainittuihin peleihin perustuva uutuuselokuva?

No: se on kaikkiaan malliesimerkki ”videopelielokuvien kirouksesta”: siitä, kuinka hyvistäkin peleistä tehdyt filmatisoinnit ovat kerta toisensa jälkeen mitättömiä, sieluttomia ja unohdettavia tekeleitä, joissa ei toimi käytännössä mikään.

Uncharted-elokuvassa Nathan Drake (Tom Holland) on peliversiotaan nuorempi, 25-vuotias baarimikko ja näppäräsorminen korujen näpistelijä. Nathan kaipailee isoveljeään Samia, joka opetti hänet lapsena rakastamaan historiaa – erityisesti myyttisiä aarrekätköjä – ja katosi sittemmin teille tietymättömille.

Sitten kuvaan astuu herrasmiesvaras Victor Sullivan (Mark Wahlberg). Hän pyytää Nathania apurikseen vohkimaan huutokaupasta arvokkaan kultaisen ristin, jonka avulla voisi päästä löytöretkeilijä Fernão de Magalhãesin kadonneen kulta-aarteen jäljille. Victor vihjailee tietävänsä myös Sam Draken kohtalosta jotakin.

Espanjassa avuksi tulee naispuolinen seikkailija Chloe Frazer (Sophia Ali), kapuloita rattaisiin taas heittelee rikas roistopomo Moncado (Antonio Banderas) ja tämän palkkasoturikätyri Jo Braddock (Tati Gabrielle).

Pian Nathan ja kumppanit väistelevät ansoja hautakammioissa, selvittelevät muinaisiin mekanismeihin perustuvia puzzleja sekä tappelevat pahisten kanssa maalla, merellä ja ilmassa. Indiana Jones -elokuvissa kaikki tällainen on jännittävää ja viihdyttävää katsottavaa. Unchartedissa kaikki on täydellisen epäkiinnostavaa.

Tekijät ovat ilmeisesti ajatelleet, että koska Uncharted-peleissä tapellaan, hypitään ja ratkotaan pulmia, Uncharted-elokuvassa pitää näyttää samoja asioita ja se riittää katsojalle. Ei se toimi näin. Mekaanisissa ja kliinisissä kohtauksissa ei ole vetävyyttä, elokuvallisuutta, vaaran tuntua, ei mitään.

Lisäksi: kaikki suureellisimmat action-kohtaukset on nykytyyliin toteutettu digitaalisesti, totta kai. Eli näyttelijät kikkailevat studiossa vihreää taustaa vasten ja kaikki muu on tietokonegrafiikkaa. Että sellainen ”liveversio” videopelistä.

Tekijöilläkään on tuskin ollut hauskaa, kun kaikki käsikirjoitusta myöten on näin masentavan väkinäistä liukuhihna- ja komiteatyötä. Hämähäkkimies-elokuvista supernimeksi noussut Tom Holland yrittää parhaansa, veteraaninäyttelijät Mark Wahlberg ja Antonio Banderas näyttävät melko avoimesti siltä, että heitä kiinnostavat lähinnä rooleista saadut palkkiosummat.

Isot Playstation-yksinoikeuspelit ovat usein olleet suorastaan loistavia teoksia, kuten viime vuosien Death Stranding, The Last of Us II ja Returnal sekä uunituore Horizon Forbidden West.

Harmi, ettei se riitä. Uncharted-elokuvan taustalla on Playstation Productions, eli konsoliyhtiön uusi elokuva- ja tv-tuotanto-osasto. Siellä tehdään kovalla tohinalla jo ainakin The Last of Us -televisiosarjaa. Unchartedillekin pedataan sen lopussa jatkoa hampaat irvessä.

Antaisitte videopelien olla pelejä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut