Suomalaiset elokuvat siirtävät ensi-iltojaan - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Suomalaiset elokuvat siirtävät ensi-iltojaan

Pitkään odotetun suomalais-yhdysvaltalaisen nuorisokomedian Supercoolin ensi-esitys siirtyy helmikuuhun.

Miles J. Harvey ja Jake Short yrittävät esittää viileitä elokuvassa Supercool, jonka ensi-ilta siirtyy ensi vuoteen.

21.12.2021 19:53

Suuria katsojalukuja odottavat kotimaiset elokuvat siirtävät ensi-iltojaan.

Huonot naiset -draamakomedian ensi-ilta lykkääntyy tammikuun alusta helmikuulle. Seksityöläisten saapumisesta pikkukylään kertovan elokuvan ensi-ilta on näillä näkymin 4. helmikuuta. Leea Klemolan tähdittämää elokuvaa on ehditty jo esitellä mediakiertueella eri Suomen kaupungeissa joulukuussa.

Suomalaisittain harvinaisen nuorisokomedian Supercoolin ensi-iltaa on lykätty useasti. Nyt se siirtyy uudenvuodenaatolta, uusi päivä on 11. helmikuuta. Yhdysvaltalainen komedia on tehty suomalaisten vetämänä. Ohjaajana on Juice-elokuvasta tunnettu Teppo Airaksinen.

Emma Kilpimaa (vas.) ja Leea Klemola esittävät tytärtä ja äitiä komediassa Huonot naiset.

Vuodenvaihde on perinteisesti sesonkia elokuvateattereille. Nyt elokuva-ala joutuu odottamaan parempia aikoja.

Elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö Suomen Filmikamari julkaisi kannanoton Lounais-Suomen aluehallintovirasto päätökseen kieltää yleisötilaisuudet. Täyskielto sulki alueen elokuvateatterit.

Kannanotossa Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen vetosi elokuvateatterien jo todistettuun kykyyn järjestää näytöksiä ”mahdollisimman turvallisesti”.

Filmikamari vaatii ”elinkeinon harjoittamisen kieltämisestä täysimääräistä taloudellista korvausta.”

”Kaksi vuotta kestänyt korona on tyhjentänyt elokuvateattereiden taloudelliset puskurit ja loppuvuoden täyskiellot tuhoavat elokuvateattereiden usean kuukauden tuloksen”. Koistinen kirjoittaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut