Kolumni: Inhoan Finlandia-palkinnon voittaneen Taivaallisen vastaanoton kaltaisia ”romaaneja” - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Inhoan Finlandia-palkinnon voittaneen Taivaallisen vastaanoton kaltaisia ”romaaneja”

”Minun oli pinnisteltävä joka sivulla. En olisi lukenut teosta kokonaan, ellei olisi ollut arvostelun vuoksi pakko.”

2.12.2021 12:24

Jukka Viikilä (s. 1973) voitti torstaina 1.12 kaunokirjallisuuden Finlandian. Toisen kerran, jopas! Osittain autofiktiivinen Taivaallinen vastaanotto (Otava) on kokeellinen romaani, joka kyseenalaistaa paitsi oikean tavan tehdä kaunokirjoja myös vakiintuneita tapoja lukea niitä.

Luin Viikilän teoksen syyskuussa arvostelua varten. Lukukokemus ei ollut mitenkään mairitteleva.

Minun oli pinnisteltävä joka sivulla. En olisi lukenut teosta kokonaan, ellei olisi ollut arvostelun vuoksi pakko.

Ymmärsin, että Viikilän teos on hieno, älykkäästi kirjoitettu ja oivaltava.

En vastusta teoksen valintaa Finlandian arvoiseksi. Taivaallisen vastaanoton valintaa on tosin liian helppo perustella juuri kokeellisen kerronnan vuoksi:

”[Teoksen] fragmentaarinen, kokeellinen rakenne on yllättävän luonnollinen, ja lukemisen jälkeen olo on kevyt, mutta ravittu. [--] Taivaallinen vastaanotto nyrjäyttää, sumentaa, tarkentaa ja jättää lukijan kiitolliseksi.”

Olin itse lukukokemuksesta yhtä ”kiitollinen” kuin aikoinaan lukiessani Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuoleman (1985). Kokemuksen karvautta kokeellisen romaanimuodon äärellä ei poistanut edes havainto, että näinkin voi kirjoittaa ”romaanin”.

Makuasioita? Totta kai! Kirjallisuus on aina makuasia!

Se, mikä oikeasti häiritsee, on se, ettei Viikilän ”himmelimäisestä” teoksesta ole lukuromaaniksi. Ei ole ollut monesta muustakaan Finlandia-voittajasta.

Juu, tiedän. Minua rasittaa vanhanaikainen kirjallisuuskäsitys, syntynyt joskus viime vuosituhannella. Tiedostan lukeneeni aikoinaan liikaa Mika Waltaria ja Alexandre Dumas’ta.

Romaanimuoto on kynnyskysymys, Molokin kita, johon tungetaan nykyään liian erilaista ainesta.

Kaipaan juuri romaanilta suurta kertomusta, sellaista, joka tempaisee mukaansa vastustamattomasti kuin vuolas joki eikä itsessään vastusta lukemista.

Pelkään, että muut kirjailijat haksahtavat ja yrittävät tehdä viikilät eli kirjoittaa kokeellisia romaaneitaan sen sijasta, että yrittäisivät kirjoittaa eeppisen runoelman, veret seisauttavan novellikokoelman tai kunnon lukuromaanin.

Onneksi myös vahvoja kertojia on viime vuosina huomioitu kirjallisuuspalkinnoilla. Ne näyttävät suuntaa siihen, miten aikaa kestävä kertomus tehdään.

Cervantesin tavoin: tekemällä teksti niin yksinkertaiseksi, havainnolliseksi ja kuvaavaksi, että varsinaiseen asiaan pääsee saman tien kiinni.

Kirjoittaja on ulvilalainen opettaja, kulttuuritoimittaja ja tietokirjailija.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut