Vuoden 2021 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saa kirjailija-dramaturgi Jukka Viikilä teoksellaan Taivaallinen vastaanotto (Otava).
Voittajan valitsi tänä vuonna elokuvaohjaaja Zaida Bergroth.
Perusteluissaan Bergroth kuvailee voittajateoksen olevan ”kielellisen tarkkuutensa ja havaintojensa omaperäisyyden ja osuvuuden ansiosta ainutlaatuinen”.
”Sen fragmentaarinen, kokeellinen rakenne on yllättävän luonnollinen, ja lukemisen jälkeen olo on kevyt, mutta ravittu”, Bergroth jatkaa.
”Taivaallinen vastaanotto nyrjäyttää, sumentaa, tarkentaa ja jättää lukijan kiitolliseksi”, hän summaa palkinnonjakopuheessaan.
Kyseessä on harvinainen kaksoisvoitto Viikilälle. Aiemmin kaksi kertaa kaunokirjallisuuden Finlandian ovat voittaneet Bo Carpelan ja Olli Jalonen.
Mutta toistamiseen Viikilä palkittiin kuitenkin ennätyksellisen nopeasti: Akvarelleja Engelin kaupungista voitti palkinnon vain viisi vuotta sitten. Carpelanin palkitsemisväli oli 12 ja Jalosen 28 vuotta.
Viikilän voiton poikkeuksellisuutta lisää se, että hän on julkaissut ainoastaan nämä kaksi romaania, jotka molemmat on nyt palkittu. Niiden lisäksi hän on julkaissut runokokoelmia ja poeettisen tietosanakirjan.
Puhelimessa tuore tuplavoittaja kuulostaa häkeltyneeltä:
”En tiedä, osaanko täysin sanoakaan, miltä tämä tuntuu. Varmaan on vähän kaksijakoinen olo. Toisaalta tuntuu äärimmäisen iloiselta asialta, riemastuttavalta ja ylenpalttiselta ennen kaikkea sen vuoksi, että kirja käsittelee vaikeita henkilökohtaisia asioita. Siksi on tavanomaista ihanampaa saada niille teksteille näin suopea vastaanotto”, Viikilä sanoo ja jatkaa:
”Toisaalta herättää huolta, että miten tämä jatkossa vaikuttaa siihen suopeuteen, jolla teksteihini suhtaudutaan.”
Viikilä arvelee, että Bergrothin ratkaisu saattaa jakaa lukevaa yleisöä.
”Ennen kaikkea siksi, että miten suhtaudutaan tällaiseen palkintojen ja huomion kasautumiseen, ja kirjakin on sellainen, että se on edellistä romaania enemmän herättänyt lukijoissa jakolinjoja.”
Taivaallinen vastaanotto ei ole perinteinen juoni- ja henkilövetoinen romaani. Sen moniääninen puhujajoukko kommentoi sydänleikkaukseen joutuneen Jan Holmin teosta Taivaallinen vastaanotto. Palkitusta kirjailijasta liikkuu kaikenlaisia juoruja, mutta puhujilla on omiakin murheita sekä loputtomasti mielipiteitä.
Viikilä huomauttaa huvittuneena, että vedonlyöntitoimiston sivuilla hänen teokselleen annettiin kaikista korkeimmat kertoimet: 10.
”Jos joku on lyönyt vetoa Taivaallisen vastaanoton puolesta, on saanut rahat kymmenenkertaisena takaisin”, hän sanoo nauraen.
Viikilä arvelee korkeiden kertoimien johtuneen siitä, että hänen romaanillaan on teoreettisen teoksen maine, siinä missä aiemmin Finlandia-palkintojen kohdalla on saatettu painottaa romaaniteknistä puolta.
Kirjailija ei itse pidä teostaan varsinaisesti ”kokeellisena”, jollaiseksi sitä on kuvattu kritiikeissä ja palkintoperusteissa.
”Halusin kirjoittaa mahdollisimman vapaasti ja avoimesti erilaisista keskenään ristiriitaisistakin näkökulmista. Mutta toki kyse on vain näennäisestä vapaudesta. Kun teos alkaa kehittyä, se muuttuu yhä teoksellisemmaksi eikä ota sisäänsä mitä tahansa”, hän kuvailee.
Runoilijana kirjailijan uransa aloittanut Viikilä paljasti aikoinaan, että Akvarelleja Engelin kaupungista salakuljetti lyriikkaa kaupallisemman romaanimuodon sisässä. Taivaallinen vastaanotto olisi voinut olla kirjakaupoissa puolestaan mietelmäkirjojen osastolla, hän pohtii.
”Se on sellainen tunteellinen tyynynaluskirja. Ei lainkaan hankalasti lähestyttävä, vaan helppolukuinen.”
Ei tämä ole romaani avosydänleikkauksesta, vaan avosydänleikkaus.
Viikilä kirjoitti Taivaallista vastaanottoa toipuessaan sydänleikkauksesta kahden ja puolen vuoden aikana. Samalla päivittäisestä kirjoittamisesta tuli osa parantumisen rutiinia.
”Sydänleikkaus teki hyvää teokselle. Se toi verisyyttä ja poisti teoreettisuutta. Lähestyin kardiologiaa omien tunteideni ja ruumiini kautta, mikä tuntui arvokkaalta materiaalilta.”
Aiemmassa palkintopuheessaan Viikilä korosti, että yksittäistä kirjailijaa merkittävämpi tekijä on kirjallisuuden historia, josta teos syntyy ja johon se kiinnittyy. Taivaallinen vastaanotto sisältääkin paljon puhetta kirjallisuudesta mutta myös musiikista.
Musiikkia hän käytti inspiraationa ja osana työprosessia. William Basinski: Disintegration loops, Max Richter: Sleep, Philip Glassin alkukauden radikaalimmat työt, Viikilä luettelee.
”Olen kuunnellut paljon pitkiä, laajoja ja päättymättömän tuntuisia elektronisia albumeja. Sellaista todella luuppaavaa musaa, joka on ikään kuin yhtä tilaa. Ajattelen, että romaaninikin tapahtuu sellaisessa yhdessä isossa aulassa tai hallissa.Tarvitsin kompressoitua ja pysyvää musiikkia.”
”Kompressoitu” sopii sanana hyvin myös Viikilän tyyliin. Romaanin yksittäiset lauseet pakkaavat sisäänsä paljon asioita.
”Teoksen vallitseva estetiikka noudattaa modernistista tiiviin lauseen ihannetta. Halusin saada neljään–viiteensataan sivuun mahdollisimman paljon asioita, niputtaa ja poijuttaa kokonaisen maailman.”
Viikilä kertoo olevansa erityisen ylpeä siitä, että on saanut kirjoitettua teokseen pimeitä nurkkia, joita lukija ei välttämättä muista ensimmäisen lukukerran jälkeen.
”Silloin teoksen maailma on tietyllä tavalla päättymätön ja tyhjentämätön. Se on kuin rakennus, johon voi astua uudestaan sisään mistä kohdasta vain.”
”Kaikki finalistit varmaan ajattelevat, että mitä, jos diktaattori valitsisi oman kirjan. Ajattelin ja toivoin sitä, mutta en kuitenkaan uskonut siihen. Olin yllättynyt”, Viikilä sanoo.
Finlandia-palkittu teos sisältää runsaasti Viikilän sanoin ”toraisia” mielipiteitä, ja niitä riittää myös esimerkiksi suomalaisesta kirjallisuudesta:
Suomalaiset romaanit ovat joko ideologisia tai lapsellisia. Ideologiset ovat tavisten kirjoittamia, ne suhtautuvat moraalisin äänenpainoin maailman tilaan, maailman, joka on heille kaikille yhteinen ja selkeä: on selvää missä sen rajat kulkevat, mitä sille on tehtävä, ketkä ovat sen vihollisia ja ketkä kunnon tyyppejä. Nämä kirjat ovat yhtä ennalta arvattavia kuin lapselliset kirjat. Lapselliset kirjat ovat poikien kirjoittamia, ideologiset sekä tyttöjen että poikien. Lapsellisissa kirjoissa kirjoitetaan outouksia, hassutteluja ja kevyitä yllätyksiä ilman jännitteistä suhdetta maailmaan ja sen tosiasioihin. Ne ovat toisten kirjojen tuottamia kirjoja.
Kuinka paljon esimerkiksi tämä havainto kiinnittyy Jukka Viikilän omiin näkemyksiin?
”Puhujien paljous antaa mahdollisuuksia kertoa päiväkohtaisia totuuksia. Tuo on esimerkiksi sellainen retorinen totuus, joka kirjassa sitten asettuu muiden näkökulmien joukkoon”, hän vastaa.
”Toisaalta jokainen väite teoksessa on tavallaan totta, mutta ei välttämättä enää seuraavana päivänä. Romaani antoi mahdollisuuden hetkellisille tunteille ja totuuksille.”
Viikilän mielestä kaunokirjallisuuden Finlandian finaaliin valitut teokset ovat ”fantastisia romaaneja, joiden joukossa on luultavasti tulevia klassikoita”.
”Valinnat osoittavat, ettei äänikirja ole pystynyt tekemään ainakaan vielä täyttä tuhoa”, Viikilä toteaa ja jatkaa:
”Esiraadin päätökset osoittavat näkemyksellisyyttä. Tämän kuusikon valinta kannustaa ja rohkaisee, sillä välillä tuntuu, että kirjallisuutta ei meillä nähdä taiteena vaan jonkinlaisena nautinto- tai viihdekoneistona. On vähän ihmeellistäkin sellainen tarinallisen henkilövetoisen romaanin voittokulku ja hegemonisuus vaikka muihin taidemuotoihin, musiikkiin tai kuvataiteisiin verrattuna. Kirjallisuutta on totuttu käyttämään johonkin tarpeeseen, tarinoihin sukeltamiseen tai se laitetaan päälle, kun lähdetään lenkille. Mutta ei Amos Rexissä tai Musiikkitalossa ihmetellä, miksi tämä taide on niin outoa.”
Pitkän palopuheen jälkeen Viikilä havahtuu: ”Ei minun kyllä pitänyt tehdä tässä mitään kulttuuripoliittisia julistuksia”, hän sanoo nauraen.
Hänen seuraava teoksensa on sattumoisin pienimuotoinen ja tarinallinen, Viikilän sanoin aiempia teoksia ”lihallisempi” romaani.
”Enhän minä voi samaa kirjaa kirjoittaa enää uudestaan”, hän perustelee.
Aiemmin HS:n haastattelussa kirjailija kuvaili, että sydänleikkaus tyhjensi pöydän Finlandian aiheuttaman humun jälkeen, ja hän pystyi kirjoittamaan taas vapaasti. Tuoko tuplavoitto paineet takaisin?
”Toive on, että voisin sulkea tämän hässäkän pois, että voisin vain luoda. Toisaalta tämä toi uskoa ja varmuutta kirjoittamiseen, että on lupa jatkaa tätä työtä. Toiveena on, että palkinnon vaikutus olisi enemmänkin rauhoittava”, hän vastaa.
Finlandia-palkinnon rahallinen arvo on 30 000 euroa. Viimeksi Viikilä kertoi antavansa koko palkintorahan vaimolleen, joka oli tukenut hänen kirjallista työtään vuosikaudet. Joko hän nyt ottaa palkintorahat omaan käyttöönsä?
”Sinänsä tämä raha tulee nyt hyvään saumaan, kun meillä toinen aikuisista on alkanut opiskella ja perheeseen kuuluu nyt kaksi koululaista, äiti ja lapsi. Palkintoraha menee kaikkiin välttämättömiin juttuihin.”