Porispere kasvaa ensi vuonna – tässä ensimmäiset esiintyjäkiinnitykset - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Porispere kasvaa ensi vuonna – tässä ensimmäiset esiintyjäkiinnitykset

Porispere kasvattaa yleisökapasiteettiaan.

Porisperen tapahtuma-alue kasvaa ensi vuonna. Arkistokuva on vuodelta 2019.

25.11. 9:00

Pori

Ensi vuoden Porisperen vetonauloina nähdään muun muassa ruotsalainen The Hellacopters, lavoille palaava Tehosekoitin sekä Amorphis, Haloo Helsinki! ja JVG. Porispere julkaisi ensimmäiset 11 artistinimeä kesän 2022 tapahtumaan.

Tapahtuman tyyliin mukaan on siroteltu harvinaisempia vieraita. Rankemman musiikin ystäviä saattaa kiinnostaa kalifornialainen thrash metal -yhtye Death Angel.

Ensi kesäksi festivaalijärjestelyihin tehdään muutoksia. Elokuun 5. ja 6. päivänä järjestettävän festivaalin tapahtuma-aluetta laajennetaan Lokkilavalta areenan suuntaan ja samalla toteutetaan kaksi uutta tapahtumapaikkaa.

Kolme esiintymispaikkaa mahdollistavat aiemman 8 000 päiväkohtaisen asiakkaan sijaan yli 10 000 hengen asiakasmäärän.

Pori Jazzin päälavanakin tunnetun Kirjurinluodon areenan alueelle nousee isommat tuotannot mahdollistava estradi, jonka festivaalijärjestäjät ovat nimenneet Uroslavaksi.

Kesäteatterin tiloihin rakentuu oma kokonaisuus. Myös perinteinen Lokkilavan alue toimii Porisperessä edelleen isossa roolissa.

Jatkossa Porispere-festivaali on aikaisemman kolmen päivän sijaan kaksipäiväinen. Tapahtumapäivät ovat perjantai ja lauantai.

Varsinaisesta Porispere-festivaalista tulee samalla ikärajallinen festivaali. Anniskelulain vaatimat karsinat on tarkoitus jättää historiaan ja hakea koko alue tapahtumaravintolaksi.

”Perheen junioriosastolle annetaan kuitenkin optio päästä vierailemaan ja haistelemaan festivaalitunnelmaa vanhempien seurassa ennen klo 21:tä, eli alle 12-vuotiaille tarjotaan ilmainen sisäänpääsy alkuiltaan”, Porisperen tiedotteessa kerrotaan.

Suosittu sunnuntain perhepäiväkin järjestetään, mutta se eriytetään selkeästi omaksi kokonaisuudekseen. Sunnuntaipäivä toteutetaan päätapahtumaa pienemmällä alueella Lokkilavan ympäristössä.

Porisperen promoottorin Harri Vilkunan mukaan 10 vuotta täyttäneen Porisperen on aika kehittyä.

”Me olemme aivan hillittömän innoissamme uudistuksista ja uskomme, että into tarttuu myös alati kasvavaan asiakaskuntaamme. Sen lupaamme, että ainutlaatuinen Porispere-henki, iloisen linjaton artistikattaus sekä porilainen itseironia tulee jatkossakin olemaan käsikirjoituksemme, josta ammennamme virtaa tuleville vuosille”, Vilkuna sanoo tiedotteessa.

Esiintyjäkattaus

Porisperen 2022 ensimmäiset julkistukset:

The Hellacopters (SWE)

Haloo Helsinki!

Tehosekoitin

JVG

Amorphis

Vesala

Ismo Alanko

Death Angel (USA)

Mokoma

Huora

Sami Yaffa

Loput esiintyjät sekä päiväkohtainen ohjelma julkaistaan ensi vuoden puolella.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut