”Kaikki haavat vuotavat edelleen”, sanoo politiikasta pudonnut Rosa Meriläinen – Nyt hän on kulttuurilobbari, joka tietää, miten saada edustajat puolelleen - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

”Kaikki haavat vuotavat edelleen”, sanoo politiikasta pudonnut Rosa Meriläinen – Nyt hän on kulttuurilobbari, joka tietää, miten saada edustajat puolelleen

Kulta ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen uskoo, että kansanedustajavuosista on paljon hyötyä hänen nykyisessä työssään. Hän tietää, miten politiikkaa tehdään eikä verkostoja tarvitse rakentaa alusta alkaen.

Rosa Meriläisen viisihenkiseen uusperheeseen kuuluu myös kolme koiraa. ”Ajattelen kaikessa, että mieluummin överit kuin vajarit”, Meriläinen sanoo.

19.11. 18:51

Pienellä Ville-pojalla on selvästi paha mieli. Sen näkee painuneesta päästä ja mutruun vääntyneistä huulista.

Ville on ollut aina tärkeä Rosa Meriläiselle. Kun Meriläinen viitisentoista vuotta sitten toimi kansanedustajana, hän kävi usein hakemassa Villeltä lohdutusta.

Viime aikoina Meriläinen on puolestaan käynyt tsemppaamassa Villeä. Aimo Tukiaisen pronssinen patsas seisoo vain naisille tarkoitetun huoneen ikkunalaudalla Eduskuntatalossa, ja aina ohi kulkiessaan Meriläinen on luvannut poikapatsaalle pitävänsä tämän sekä koko kulttuuri- ja taidealan puolta.

Se on paljon luvattu. Mutta se on Meriläisen työtä. Kolme vuotta sitten perustetun Kulta ry:n pääsihteeri on Suomen ensimmäinen kokopäiväinen kulttuurin lobbari.

Kun Meriläinen aloitti uudessa työssään, veikkausvarojen menetys ja siitä seuraavat valtavat taloudelliset haasteet olivat jo tiedossa. Mutta pandemiaa ei kukaan voinut etukäteen kuvitella, eikä sitä, miten paljon juuri kulttuuri-, taide- ja tapahtuma-ala tulisivat siitä kärsimään.

Jos jollain, niin Meriläisellä on kykyjä, uskoa ja itseluottamusta pelastaa ala kurimuksen aikana.

”Ajattelin, että tähän työhön ei löydy minua parempaa henkilöä. Tämä on se, missä minua tarvitaan”, hän sanoo, kun puhumme hänen valinnastaan Kulta ry:n pääsihteeriksi.

”Toki kuka tahansa voi lähteä verkostoja rakentamaan, mutta etumatkani politiikan kentällä oli iso, koska verkostoni olivat valmiit ja tiesin, miten makkaraa tehdään. Hämmästyttävän moni ei tajua politiikan tekemisestä mitään”, hän sanoo.

Kulttuuri- ja taidealalla oli toki jo ennen Kulta ry:tä monia jäsenjärjestöjä, mutta ei aivan samanlaista yhteistä edunvalvontaa ajavaa keskusjärjestöä. Vaikka Kulta ry ei aja yksittäisen taiteilijan asiaa, alalla koetaan, että kaikkia sen toimijoita yhdistävät samat päämäärät ja intressit, joten lisänäkyvyydestä ei ole ainakaan haittaa.

Meriläinen on ehdottanut haastatteluntekopaikaksi Eduskuntataloa, johon hänellä entisenä kansanedustajana on ikuinen pääsy. Se on hänen työnsä kannalta enemmän kuin kätevää.

Kulttuurilobbarin aamu on alkanut varhain Veikkauksen hallintoneuvoston kokouksella. Iltapäivällä edessä on toinen pitkä palaveri, sillä Meriläinen osallistuu parlamentaarisen työryhmän kokoukseen, jossa pohditaan rahapelijärjestelmän tulevaisuutta.

”Käyn paljon valiokunnissa kuultavana ja kertomassa asiantuntijalausuntoja. Eilen viimeksi toimitin talousvaliokuntaan kirjoittamani lausunnon kustannustuen uusimmasta muodosta. Tehtäväni on palvella järjestelmää parhaalla mahdollisella tiedolla kulttuuri- ja taidealalta. On arvokasta, että pystyn tarjoamaan päättäjille taidealan yhteisen kannan, sen sijaan, että jokainen järjestö esittäisi omansa”, hän kertoo.

Yhtä tärkeitä ovat epämuodolliset tapaamiset ja keskustelut päättäjien kanssa.

Meriläisen tavoitteena on olla yhteydessä jokaiseen kansanedustajaan henkilökohtaisesti vähintään muutaman kerran vuodessa. Hän ei usko saarnaamiseen, käännyttämiseen tai luennoimiseen, vaan pyrkii ottamaan selville, mikä kutakin kansanedustajaa kulttuurissa tai taiteessa voisi kiinnostaa. Yleensä jokaiselta löytyy jokin lempilapsi, jonka kautta aiheeseen pääsee kiinni.

”Jokaisen tapaamani poliitikon kanssa kiinnostuksen kohde on löytynyt. Esimerkiksi perussuomalaisten Riikka Purralle kirjastot ovat tärkeitä, ja perussuomalaisten kulttuuripoliittisessa ohjelmassa on paljon ansiokkaita kohtia juuri vaikkapa kirjastojen kohdalta.”

Ammattitaitoa on Meriläisen mukaan myös tietää, keneen aikansa käyttää.

”Jokainen kansanedustaja ei ole niin sanottu delivery-kansanedustaja, joka pystyy viemään asian maaliin. Kaikilla ei ole erityistä valtaa ja kykyä saada muutosta aikaiseksi. Minun tehtäväni on tietää, kenellä on.”

Kulttuuriasiat kiinnostavat esimerkiksi sosiaalidemokraattien kansanedustajaa Merja Mäkisalo-Ropposta, jonka kanssa Meriläinen tekee tiiviisti yhteistyötä. Hän tietää paljon siitä, miten taiteen avulla edistetään ihmisten hyvinvointia ja terveyttä.

Useita kertoja kuukaudessa Meriläinen hyppää junaan, jotta pysyy kartalla siitä, mitä pääkaupungin ulkopuolella tapahtuu.

Rosa Meriläinen ulkoilee koiriensa Napiksen, Namun ja Murun kanssa.

Kun tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) tviittasi käyneensä loka–marraskuussa kahdesti elokuvissa ja suositteli uutta James Bondia sekä Juho Kuosmasen Hytti nro 6 -elokuvaa, Meriläinen jakoi ministerin tviitin eteenpäin.

Twitterissä Meriläinen myös kiitteli Helsingin demareita sanojensa mittaiseksi, kun Helsingin kaupunki julkaisi ensi vuoden budjettinsa, jossa kulttuurialaa elvytetään mittavalla rahasummalla. Tässäkin jutussa hän on tähän mennessä ehtinyt kehua jo ainakin kolme kansanedustajaa.

Meriläiselle kiittäminen ja kehuminen ovat mietittyjä toimintatapoja.

”Uskon kaikessa tekemisessä positiiviseen vahvistamiseen, on kyse sitten koiranpennun kasvatuksesta tai lobbaamisesta. Kiitoksella ja kehulla on valtava voima, hän sanoo.

Eduskuntatalon sisällä Meriläisen linja on toiminut. Ainakaan päättäjät eivät käytävillä juokse kulttuurilobbaria pakoon.

”Ihmiset täällä Eduskuntatalossa kertovat minulle usein, missä kaikissa kulttuuritapahtumissa ovat käyneet. Ja minä tietenkin annan heille Meriläis-pisteitä palkinnoksi, että upeasti taas käyty ja muistathan somettaa”, Meriläinen kertoo ja nauraa raikuvaa nauruaan.

Jotkut tahot ehkä odottivat kulttuurilobbarilta korona-aikana kuitenkin myös räväkämpää ulostuloa.

Meriläinen itse ei halua olla jälkiviisas, sillä se ei ole hänen mielestään viisautta.

”Koska itselläni on tausta politiikassa, ymmärrän kyllä minkälaisissa olosuhteissa päätöksiä tehdään. Täytyy ymmärtää myös muuta yhteiskuntaa, eikä voi toimia vain omassa kuplassaan. Tässä kriisissä on ollut kyse ihmisten hengestä ja terveydestä”, hän sanoo.

Hänen mukaansa kriisiaikojen edunvalvonnassa on oltava tyylitajua.

”Olen ylpeä siitä, että olen näinä vaikeina aikoina pitänyt hermoni kurissa enkä ole käynyt missään pääuutisissa peräsuoli pitkällä haukkumassa poliitikkoja.”

”Jos pitää saada miekkari pystyyn, niin se ei ole minun hommani. Minä olen omimmillani kabineteissa.”

”En ole käynyt missään pääuutisissa peräsuoli pitkällä haukkumassa poliitikkoja.”

Vaikka kansanedustajavuosista (2003–2007) on ollut Meriläiselle valtavasti hyötyä lobbarin työssä, hän myöntää, ettei Eduskuntataloon palaaminen ole ollut ainoastaan helppoa.

Vihreiden nuori kansanedustaja teki ahkerasti töitä, mutta herätti huomiota ennen kaikkea lyhyellä hameellaan ja ”Vittu haisee hyvältä” -rintanapillaan. Edustajakautensa loppupuolella hän uupui ja joutui vielä masennusdiagnoosinsa jälkeen mediakohuun kerrottuaan Imagen jutussa käyttäneensä kannabista. Meriläinen jäi sairauslomalle eikä enää pyrkinyt jatkokaudelle seuraavissa vaaleissa.

”Kaikki haavat vuotavat edelleen. Minulla on todella traumaattinen suhtautuminen omaan poliittiseen uraani”, hän sanoo.

Meriläinen kuvailee viettäneensä koko nuoruutensa kokoushuoneissa, tehneensä politiikkaa intohimolla ja laittaneensa kaikki munat samaan koriin.

”Ilman muuta minulle oli kova paikka, että minusta tuli niin nopeasti siipirikko. Poliitikot selviytyvät tosi isoistakin kolhuista, jos omat tukevat ja itse jaksaa odottaa, mutta minua ei huvittanut jäädä takariviin odottamaan, että koska saan anteeksi.”

Hän kertoo käsitelleensä asiaa paljon ja olevansa ylpeäkin siitä, ettei häneen jäänyt katkeruutta – surua kyllä paljonkin.

Jos hän jotain onkin oppinut niin sen, että kenestä tahansa istuvasta kansanedustajasta voi hetkessä tulla entinen poliitikko. Silloin Meriläinen on se, joka ensimmäisenä soittaa pudonneelle ja kertoo arvostavansa tämän työtä.

”Nuorena saatoin tehdä julkisuudessa julmempia arvioita ihmisistä. Mutta olen nähnyt, miten ihmiseltä voi aseman myötä kadota kaikki. Olen halunnut toimia toisin.”

”Minulla on todella traumaattinen suhtautuminen omaan poliittiseen uraani.”

Hän kokee tehtäväkseen tukea ihailemiaan nuoria naispoliitikkoja – myös vihreiden ulkopuolelta. Musta hevonenkin Meriläisellä on: hän kertoo tavoitteekseen Fatim Diarran (vihr.) nostamisen pääministeriksi.

”Diarra on tosi kyvykäs eikä hän pelkää virheitä. Se on tärkeää, jos aikoo tehdä pitkän uran politiikassa. Virheiden pelko tekee meistä liian varovaisia.”

Vapaa-ajallaan Rosa Meriläinen käy teatterissa, lukee ja soittaa pianoa. ”Olen puolisooni verrattuna surkea pianisti, mutta vetelen silti Suurista toivelaulukirjoista hartaasti läpi kansanlauluja, iskelmiä ja Jamppa Tuomista”, hän kertoo.

Meriläinen kertoo päättäneensä jo nuorena, ettei tee eroa julkisen ja yksityisen minänsä välille. Elämä on paljon helpompaa, jos ei tarvitse miettiä, mitä puolia itsestään milloinkin tarjoilee.

Niinpä hän on esimerkiksi aikakausilehden haastattelussa kertonut saavansa orgasmin pelkän ajatuksen voimalla ja kirjailija Elina Hirvosen vetämässä Keskusteluja kryptassa -podcastissa liputtanut lihallisen rakkauden ja vaginan pyhyyden puolesta.

”Meidän kulttuurissamme on niin kummallinen suhde naisen seksuaaliseen nautintoon ja naisen ruumiiseen ylipäänsä, että tällaiselle avoimelle puheelle on tosi paljon tarvetta edelleen”, hän sanoo.

Kulttuurikodissa kasvanut Meriläinen ei näe tarvetta tehdä eroa viihteen ja taiteen välille.

Pieni Rosa soitti pianoa ja klarinettia, teki lapsinäyttelijän rooleja televisiossa ja hänet perehdytettiin ”pikku pakkosella” kaikkiin taidelajeihin. Hän muistaa, miten tuskastuttavaa oli, että kaikki television RSO:n konsertit piti aina katsoa loppuun asti.

”Tiedän olevani etuoikeutettu kotitaustani takia. Minulta jäi isänmurha ja äitikapina kokonaan tekemättä, koska vanhemmillani on niin hyvä musiikkimaku ja he lukevat niin hyviä kirjoja.”

Samalla tyylillä – lievästi pakottamalla – Meriläinen on tutustuttanut myös oman Frans-poikansa taiteen maailmaan. Keinovalikoimaan on tosin lisätty myös lahjonta, minkä poika tajusi aika varhain.

”En muulloin ostanut Fransille Legoja, mutta hän sai niitä minulta joskus palkinnoksi kulttuuririentojen jälkeen. Niinpä hän osasikin jo kysyä minulta, milloin menisimme taas oopperaan, koska tiesi pääsevänsä sen jälkeen leluosastolle”, Meriläinen nauraa raikuvaa nauruaan.

”Niin kauan kuin on olemassa runohylly, jonka luona nuori ihminen kysyy Risto Rasan runoja, niin meillä ei ole yhteiskuntana mitään hätää.”

Kulta ry:n pääsihteeriys ei ole lisännyt Meriläisen kulttuurin harrastamista, sillä hän on aina ollut kulttuurin suurkuluttaja. Jos joku asia on muuttunut, niin se, että hänen asemassaan hän ei enää voi lähteä esityksestä kesken pois.

”Olen ollut aivan mahdoton keskenpoislähtijä, koska teatteri on minulle niin intohimolaji. Sen takia ei-tykkäämiseni on todella voimakasta. Huonossa esityksessä olen kuin löylyissä ja heijaan itseäni tuskan hiki naamassa.”

Toisaalta Meriläinen ei pysty myöskään hillitsemään myönteisiä tunnereaktioitaan.

Hänen silmäkulmansa kostuivat, kun hän käveli ensimmäistä kertaa sisään Rosebudin uuteen kirjakauppaan Kaisaniemessä ja näki kassalle kiemurtelevan jonon. Meriläinen halusi ostaa Jacques Prévertin runosuomennoksen ja kohtasi runohyllyllä ”hyvin nuoren miehen”, joka etsi Risto Rasan runoja. Se oli liikaa.

”Aloin itkeä, sillä ajattelen, että niin kauan kuin on olemassa runohylly, jonka luona nuori ihminen kysyy Risto Rasan runoja, niin meillä ei ole yhteiskuntana mitään hätää.”

Meriläisen uusperheeseen kuuluu kolme kouluikäistä lasta sekä tietokirjailija-toimittaja Tuomas Muraja, jota Meriläinen kutsuu luksuspuolisoksi, koska Muraja on humanisti, puhuu ranskaa ja soittaa hyvin pianoa.

Koti ja perhe ovatkin Meriläiselle tärkeitä tasoittavia elementtejä hektisen työn rinnalla.

”Käyn palautumassa puolisoni kainalossa”, hän sanoo.

Oikein kuormittavina aikoina kulttuurilobbari rauhoittuu parhaiten, kun hän saa istua ja lukea kirjaa – mieluiten mahdollisimman paksua ja vanhaa.

”Käsin kosketeltava, vanha paksu kirja auttaa muistamaan, että hyvät asiat ottavat aikaa ja ettei minkään asian tarvitse tapahtua juuri tänään. Vähän aikaa sitten luin George Eliotin Daniel Derondan ja ajattelin, miten hienoa on, että tämä nainen puhuu minulle 200 vuoden takaa. Se aikajänne oli hirveän lohdullinen.”

Kulta ry

  • Kulttuuri -ja taidealan keskusjärjestö on vuonna 2018 perustettu edunvalvontajärjestö.

  • Jäseniin kuuluu 32 kulttuuri- ja taidealan ammattimaista tuki- ja tuottajaorganisaatiota, kuten Suomen museoliitto ry, Suomen elokuvasäätiö, Lukukeskus, FILI, Suomen Kansallisteatteri ja Suomen jazzliitto.

  • Tärkein tavoite kulttuuribudjetin pelastaminen, kun valtio on menettänyt satoja miljoonia Veikkauksen tuottoja.

  • Pääsihteeri Rosa Meriläisen lisäksi palkkalistoilla on järjestökoordinaattori.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut