Arvio Marjo Niemi Kuuleminen - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Lue arvio euralaislähtöisen Marjo Niemen Finlandia-ehdokkaaksi yltäneestä romaanista – Kukapa meistä ei haluaisi tulla kuulluksi? Niemen romaani etsii merkitystä kärsimyksestä

Marjo Niemen Kuuleminen vaatii lukijaltaan kärsivällisyyttä, mutta lumoaa omintakeisella kielellään.

Kirjailija Marjo Niemi vuonna 2018.

11.11. 10:39

Romaani

Marjo Niemi: Kuuleminen. Teos. 222 s.

Kuuleminen on tilaisuus, jossa kuullaan osapuolta, jotta asiakirjoihin voidaan kirjoittaa: toista osapuolta on kuultu. ”Sitten ei yleensä tapahdu mitään.”

Marjo Niemen minäkertoja haluaa tulla kuulluksi, joten hän kirjoittaa kirjeitä kirjeiden perään. Epätoivo sekoittuu röyhkeyteen synnyttäen kiihkeän rytmin, joka vie nopeasti mennessään.

Titta K. on menettänyt rakkaansa. Hän on töissä mainostoimistossa, jossa arvostetaan julmuutta. Kuolevaan isään kietoutuu kurja lapsuus, haava, jossa on mukava kieriskellä: ” - - itsesääli on marinadi, joka maustaa maussaan vähäiset!”

Päähenkilö yrittää tarrautua elämän merkityksellisyyteen etsimällä ja toitottamalla totuuttaan. Hän on ymmärtänyt, että ihminen tulee haavoineen kuulluksi ja rakastetuksi, jos on taiteilija.

Hän käy elokuvakurssilla, suunnittelee suureellisia kuvataideteoksia, ryhtyy stand up -koomikoksi, sellaiseksi uudenlaiseksi, joka oikeastaan enemmän itkettää kuin naurattaa.

Täydellinen taiteilijaesikuva ja päähänpinttymän kohde on Loimaalle mystisen patsasmetsän luonut Alpo Jaakola.

Hyvänä toisena tulee Marina Abramović, ”joka teki kärsimyksestään bisneksen”. Niemen teoksessa kuvaillaan Abramovićin performanssia Rhytm o vuodelta 1973. Sattumoisin samaa teosta käydään läpi myös norjalaisen Vidgis Hjorthin romaanissa Perintötekijät (suom. 2020).

Teos, jossa Abramovićille sai tehdä mitä vain kuuden tunnin ajan pöydältä löytyvillä esineillä, osoitti sivistyksen ja empatian masentavan haurauden. Onko taiteestakaan merkityksellisyyden säilyttäjäksi?

Entä löytyisikö uusi elämä luostarista? Koirasta? Ihmishirviöiden vertaistukiryhmästä?

Kirjeiden seassa on tekstifragmentteja, etäännyttävää kohinaa ulkomaailmasta, Rumin runoja, bonsaipuunkasvatusohjeita, dialogeja pikatreffeiltä.

Lopulta kärsimyksen jalostaminen kasvaa hyperboliseksi viihdeshow’ksi, viimeiseksi epätoivoiseksi yritykseksi tehdä kärsimyksellä rahaa. Tässä kohtaa olisi kai tarkoitus nauraa ja itkeä yhteiskunnalle, jossa kaikki ovat enemmän tai vähemmän sätkynukkeja huomiotalouden alttarilla. Mutta lopputulos on sekava kuin ihmiselämä itse.

Niemi, joka on ammatiltaan myös dramaturgi, tekee monologiteksteistä kiinnostavalla tavalla tilallisia, kuin astuisi sisään abstraktiin taideteokseen ja löytäisi itsensä jonkin tunteen ytimestä. Tällaistakin voi tehdä vain sanoilla!

Kuumeiseen monologiin perustuu myös kirjailijan edellinen teos Kaikkien menetysten äiti (2017), joka oli suorastaan fyysinen lukukokemus. Vuosien takainen lukumuisto äidin ja tyttären myrkyllisestä suhteesta palaa mieleen mustana varastotilana täynnä ahdistusta.

Kuuleminen ei valitettavasti yllä edellisen romaanin tasolle. Se hajoaa liikaa jo teoksen keskivaiheilta lähtien ja jännite katoaa loppua kohden. Mutta miten railakas kirjailija Niemi onkaan! Välillä on pysähdyttävä nauttimaan, nauramaan.

Alusta loppuun rempseänä ylitsevyöryvä tyyli myös näännyttää. Henkilö jää postmodernilla tavalla etäiseksi ja keskeneräiseksi. Se sopii teoksen sanomaan, mutta varmasti jakaa mielipiteitä.

Lisää aiheesta: Satakunnan Kansa haastatteli Marjo Niemeä vuonna 2018 hänen edellisestä kirjastaan ”Kaikkien menetysten äiti”.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut