Pori Film Festival Isoon Karhuun - tapahtumassa alastonelokuvien sarja - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Pori Film Festival ottaa kantaa Yyterin nudistirannan sulkemiseen alastonelokuvien sarjalla

Pori Film Festival siirtyy tänä vuonna Ison Karhun tiloihin.

Pori Film Festival otti ohjelmistoonsa alastonlyhytelokuvien sarjan kommenttina Yyterin nudistirannan sulkemiselle. Mukana on muun muassa nudismista elämäntapana kertova lyhytelokuva. Arkistokuva on Yyterin naturistirannalta.

11.11. 13:42

Pori

Yyterin naturistirannan sulkemiseen kytkeytyvä lyhytelokuvasarja on yksi osa Pori Film Festivalin tämän syksyn ohjelmistoa. Paljaana-nimisessä elokuvasarjassa ollaan nimen mukaisesti ilkosillaan.

Sarjan yhdessä Tytti Rantasen kanssa kuratoinut Niilo Rinne kertoo, että aihe tuntui ajankohtaiselta juuri Yyterin naturistirannan sulkemisen takia. Hänestä on kiinnostavaa, että yhteiskunta on muuttunut siten, ettei kaupungin aikoinaan hyväksymää rantaa pidetä enää sopivana. Sulkemisen perustelu tuntui olevan se, että naturistiranta nähtiin jotenkin likaisena ja sopimattomana.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut