Kirsi Kunnas on poissa – taiteilijaperheen tytär uudisti suomalaisen lastenrunouden - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Kirsi Kunnas on poissa – taiteilijaperheen tytär uudisti suomalaisen lastenrunouden

Taide ympäröi Kirsi Kunnasta (1924-2021) ja hänen koko elämäänsä sekä henkisesti että fyysisesti. Tiitiäisen satupuun kirjoittajan sukupuu on täynnä taiteilijoita

Kirsi Kunnas oli taiteilija henkeen ja vereen. Kuva on vuodelta 2014.

8.11. 19:12

Taiteen akateemikko ja kirjailija Kirsi Kunnas on kuollut 96-vuotiaana. Asiasta kertoi Kunnaksen perhepiiri maanantaina STT:lle.

Kirsi Marjatta Kunnas-Syrjä syntyi Helsingissä 14. joulukuuta 1924.

Hänen vanhempansa Wäinö ja Sylvi Kunnas olivat kuvataiteilijoita. He kuuluivat Tulenkantajiin, 1920-luvulla vaikuttaneeseen kirjailijoiden ja taiteilijoiden ryhmään, joka halusi tuulettaa Suomen ummehtunutta kulttuurielämää uusilla eurooppalaisilla virtauksilla. Tunnuslause kuului ”Ikkunat auki Eurooppaan!”

Niinpä lapsuudenkodissa vallitsi koko lailla boheemi ilmapiiri. Wäinö Kunnas kuitenkin kuoli 32-vuotiaana jo vuonna 1929. Seuraavana vuonna Sylvi Kunnas avioitui taidekriitikko Einari J. Vehmaksen kanssa, ja perheeseen syntyi vielä tytär.

Kirsi Kunnas kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Tyttönormaalilyseosta vuonna 1944. Sen jälkeen hän aloitti opinnot Taideakatemian koulussa.

Keuhkovian vuoksi pensseli vaihtui kuitenkin kynään. Sodan jälkeen Kunnas siirtyi opiskelemaan humanistisia aineita Helsingin yliopistoon, aloitti kustannusvirkailijan työt WSOY:llä ja julkaisi esikoisteoksensa. Se oli runokokoelma Villiomenapuu (1947).

Villiomenapuu / pidätä henkeäsi /odota!

Sydänyön hetkenä saapuu taika /elokuun yönä tapahtuu ihme: hedelmäsi ovat kypsät / ja jalot oksasi painuneet niiden painosta.

(Kirsi Kunnas: Villiomenapuu, 1947)

Runoilijana Kirsi Kunnas oli modernisti. Villiomenapuuta seurasivat 1950- luvulla Uivat saaret, Tuuli nousee ja Vaeltanut.

Useiden aikalaistensa tavoin hän halusi luoda uuden runokielen. Sielunsisaria olivat muiden muassa Aila Meriluoto, Eeva-Liisa Manner, Eila Kivikk’aho ja Anja Vammelvuo.

Oman tuotantonsa ohessa Kunnas ryhtyi suomentamaan englannista lastenrunoja sekä Ivan Krylovin satuja. Käännöstyö innosti suomentajan käymään ylettömän opettavaisen ja moralisoivan kotimaisen lastenrunouden kimppuun.

Lopputulos oli vuonna 1956 julkaistu Tiitiäisen satupuu. Siitä muodostui uuden lastenlyriikan magnum opus, jonka rivien väleistä saattoi modernismin lisäksi lukea vaikutteita brittiläisen Hanhiemon satuaarteen (Mother Goose) nonsense-perinteestä.

Herra Pii Poo oli taikuri.

Hän huusi: hii hoo! ja maata potkaisi ja taikoi:

rusinoita mansikoita omenoita perunoita porkkanoita prinsessoita makkaroita

(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu, 1956)

1980-luvulla Kirsi Kunnakselta ilmestyivät runokokoelmat Kuun kuva metsässä, Kaunis hallayö ja Valoa kaikki kätketty.

Hänen runonsa tuntuvat yhä selkeiltä ja kuulailta. Niille on ominaista luontosymboliikka ja lähes minimalistinen kielenkäyttö.

Kunnaksen muu tuotanto käsittää draamoja ja tietokirjoja sekä käännöksiä muiden muassa Lewis Carrollin ja Federico García Lorcan teoksista. Hänen omia kirjojaan on käännetty ainakin ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi, unkariksi, puolaksi ja viroksi.

Vuosina 1975–1980 Kunnas toimi kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen Penin puheenjohtajana.

Avasin ikkunani kuullakseni sateen / Avasin ikkunan kuullakseni sateen / puut kuiskailivat salaisuuksiaan /sävy sävyyn / vaihtoivat sanoja hetkestä toiseen / muunnellen tarinaa / jonka alkua en enää muista /mutta lopun / ennen kuin oksien alle heittyy /kirkas hiljaisuus / tahdon kuulla.

(Kirsi Kunnas: Valoa kaikki kätketty)

Jos Kirsi Kunnaksen lapsuudenkoti Helsingissä oli taiteilijoiden boheemi tapaamispaikka, niin tuiki tavalliseksi ei voi kutsua myöskään Kunnaksen myöhempää kotia Ylöjärvellä.

Takamaan vanha kansakoulu oli pihapiireineen Eppu Normaalin Mikko ”Pantse” Syrjän ja Martti Syrjän kasvuympäristö, jonka mailla sijaitsee yhtyeen kuuluisa harjoituskämppä Rantala.

Kunnas ylöjärveläistyi ja myöhemmällä iällä tamperelaistui avioiduttuaan kirjailija Jaakko Syrjän kanssa vuonna 1957. Mikko ja Martti ovat heidän poikiaan.

Siellä rannalla vihreän joen / rakkaudestani kertoen / sanoin eivät kai kukkaset kuki turhaan / nyt poimimme sen ensimmäisen yhteisen

(Eppu Normaali: Vihreän joen rannalla - kauan sitten, 1985)

Kunnakselle myönnettiin taiteen akateemikon arvonimi vuonna 2009. Lisäksi hänelle on myönnetty Valtion kirjallisuuspalkinto (1957, 1975, 1980 ja 1987), Pro Finlandia -mitali (1973), Tampereen yliopiston humanististen tieteiden kunniatohtorin arvo (2000) sekä Väinö Linnan (2011) ja Aleksis Kiven palkinto (2012).

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut