Soittajat halusivat keikalle, mutta päätyivät tekemään levyn, joka julkaistaan lauantaina – samalla selviää, millainen on maalilauluksikin ehdotettu 29200 - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Soittajat halusivat keikalle, mutta päätyivät tekemään levyn, joka julkaistaan lauantaina – samalla selviää, millainen on maalilauluksikin ehdotettu 29200

Paikallinen muusikkokaksikko näyttää, miten basso ja rummut riittävät musiikin tekemiseen.

Ari Yliahtela ja Jukka Rauta ovat soittaneet vuosia yhdessä. Nyt he julkaisevat ensimmäisen kahdestaan tekemänsä levytyksen.

30.10. 10:00 | Päivitetty 30.10. 14:11

2010-luvun alkupuoliskolla perustettua brittiläistä rockduoa voitaneen kiittää ainakin osittain siitä, että vuonna 2021 julkaistaan kappale 29200, jolla saattaisi olla eväitä myös paikallisten urheiluseurojen maalilauluksi.

Maalilauluidean heittää ilmoille rumpali Ari Yliahtela, joka runsas vuosi sitten perusti yhdessä basisti Jukka Raudan kanssa yhtyeen RY!

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut