Uusi Bond-elokuva saa maailmanensi-iltansa syyskuussa - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Uusi Bond-elokuva saa maailmanensi-iltansa syyskuussa

Koronapandemia siirsi elokuvan julkaisua useampaan otteeseen.

Näyttelijä Daniel Craig kuvattuna punaisella matolla James Bond 007 Spectre-elokuvan ensiesityksessä Berliinissä vuonna 2015.

21.8. 16:15

Lontoo

Uusimman James Bond -elokuvan maailmanensi-ilta järjestetään syyskuun lopulla Lontoossa, kertoi elokuvasarjan virallinen Twitter-tili perjantaina.

Alun perin "No Time To Die" oli ilmestymässä vuoden 2020 maaliskuussa. Koronapandemian takia julkaisua lykättiin ensin marraskuulle ja myöhemmin tämän vuoden huhtikuulle.

Elokuva on 25:s Bond-elokuvien sarjassa ja sen odotetaan olevan viimeinen, jossa pääroolia esittää Daniel Craig. Elokuvan roistoa esittää Rami Malek, ja muissa rooleissa nähdään muun muassa Lashana Lynch, Lea Seydoux, Ana de Armas ja Ben Whishaw.

Koronapandemia on johtanut useiden suurelokuvien ensi-iltojen lykkääntymiseen. Osa filmeistä on siirretty suoratoistoon, mutta Bondin kohdalla näin ei ole tehty.

Tammikuussa tuotantoyhtiö MGM kertoi elokuvan maailmanlaajuisen ensi-illan olevan 8. lokakuuta.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: