Helsinki Biennaali järjestetään vaikka koronapandemia jylläisi - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Helsinki Biennaali järjestetään vaikka koronapandemia jylläisi

Tapahtumalla näytetään, että Helsinki on kaupunki, johon voi luottaa, pormestari Jan Vapaavuori sanoo.

Helsinki Biennaali nousee Vallisaareen Helsingin edustalle.­

7.4. 21:45

Suurtapahtuma Helsinki Biennaali aiotaan järjestää tulevana kesänä. Taidetapahtuma aukeaa 12. kesäkuuta ja jatkuu syyskuun loppuun asti. Teoksia tulee esille Vallisaareen, ympäri Helsingin kaupunkia ja digitaalisesti.

Helsinki Biennaali oli tarkoitus järjestää viime kesänä ensimmäistä kertaa. Helsingin kaupungin järjestämän tapahtuman kävijätavoitteeksi oli asetettu 300 000 vierasta.

Tapahtuma peruttiin pandemiatilanteen takia. Uutta yritystä on suunniteltu koronavirusvarmaksi. Vaikka pandemia jylläisi, taidetta voi kokea digitaalisesti.

Näyttely rakennetaan nykyisten rajoitusten mukaisesti. Vallisaaressa kolmasosa teoksista tulee esille ulkotiloihin. Loput sijaitsevat saaren ruutikellareissa ja vanhoissa asuinrakennuksissa. Teoksia on esillä myös manner-Helsingissä kuten Ham-taidemuseossa.

Mukana ovat viime vuodeksi valitut 40 taiteilijaa ja taiteilijaryhmää. Esillä on suomalaisen Jaakko Niemelän ja japanilaissyntyisen Tadashi Kawamatan Vallisaaren luonnosta vaikutteita ottavia teoksia, kuten Helsingin Sanomat kertoi maaliskuussa 2020.

Biennaalin tekijäkaartiin on lisätty helsinkiläinen taidekollektiivi Wauhaus.

Tapahtuman ohjelma julkaistaan toukokuussa.

Maija Tanninen-Mattila kuvattiin maaliskuussa Kauppatorin Lyypekinlaiturilla, jolla biennaalipaviljonki on odottanut kävijöitä jo syksystä asti.­

Biennaalin ja Helsingin kaupungin taidemuseo Hamin johtaja Maija Tanninen-Mattila kertoo tuoreessa tiedotteessa , että ihmisillä on suuri kaipuu kulttuurielämysten äärelle.

– Toivon, että biennaali tuo kaupunkilaisille ja kaikille vierailijoille toivoa, iloa ja valoa, hän sanoo.

Kaupungille biennaali on osa merellisen Helsingin kehittämistä. Tarkoitus on esitellä kaupunki ”kansainvälisen taiteen, suurtapahtumien, merellisyyden ja elämyksellisyyden keskuksena”. Nyt tarkoitus on näyttää, että kaupunki onnistuu järjestämään turvallisia tapahtumia.

– Helsinki on kaupunki, johon voi luottaa ja kannattaa satsata, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoo.

Koronapandemian takia joka toinen vuosi järjestettävään tapahtumaan ei tänä vuonna voida odottaa yhtä suurta määrää kansainvälisiä vieraita kuin alkuperäisissä suunnitelmissa kaavailtiin.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?