Anneli Kanto kirjoitti romaanin Hattulan kirkkomaalausten tekijöistä - Kulttuuri - Satakunnan Kansa

Anneli Kanto väritti aikaa kestävän kuvan kirkkomaalausten tekijöistä

Uutuusromaanissa Hattulan kirkon seiniä pääsee maalaamaan yllättävä henkilö.

Kirjailija Anneli Kanto kuvattiin kotipihassaan maaliskuussa 2021.­

7.4. 11:00

Anneli Kanto: Rottien pyhimys. Gummerus 2021. 406 s.

Anneli Kannon (s. 1950) huikaisevan uutuusromaanin Rottien pyhimys näyttämönä on Hämeen vanhin kirkko eli Hattulan Pyhän Ristin kirkko.

Eletään 1510-lukua. Romaanin päähenkilöt tekevät 30 vuotta aiemmin valmistuneen kirkon seiniin hienoja sekkomaalauksia.

Hämäläisten projektiin halutaan maan parhaat kirkkomaalarit. Sveanmaalta löytyy kaksi maalarimestaria, Martinus ja Andreas, jotka taitavat paitsi ammattinsa, myös neuvottelutaidot ja talousmatematiikan. Mukaan Hattulaan lähtee ulvilalainen apupoika Vilppu Niilonpoika.

Katolisen kirkon voima jyllää vielä Suomessa. Uskonpuhdistus, joka kietaisee myös Pyhän Ristin kirkon luterilaisuuden helmaan, on kymmenen vuoden päässä.

Rottien pyhimys on paljon kirjoittaneen Kannon viides historiallinen romaani.

Vivahteikas teos on täynnä historiallisia yksityiskohtia sekä maalaamisen tekniikkaa, lähtien maalikalkin rouhimisesta, värien sekoittamisesta, oravankarvasiveltimien valmistamisesta ja telineiden pystyttämisestä.

Kirkkoväärti eli -isäntä Klemetti Mikonpoika, kirkkoherra Petrus Herckepaeus sekä Hämeen linnaa hallitseva Äke Tott vaimoineen saavat ruotsalaisista kumppanit, joiden kanssa tuskainen projekti viedään maaliin vaikka väkisin. Alituiset tinkimiset, takaisinvedot ja epätoivon näytökset seuraavat toistaan.

Romaanin naispäähenkilönä on nuori Pelliina, joka pääsee kohtalon oikun myötä mukaan maalauspuuhiin. Tytölle ei löydy sijaa paikallisyhteisössä, ja niin hän eristäytyy muista. Kun Pelliina tapaa mukavat ruotsalaiset kirkkomaalarit, hänelle aukeaa uusi elämä.

Rottien pyhimys seuraa Pelliinan kasvua suuriin saappaisiin kirkkomaalarina, joka luo kestäviä kuvia ikuisista ideoista.

”Kirkon koskemattoman puhtaat seinät, huikaisevan korkealla siintävä katto, syntymistään odottavat kuvat, maailman alku ja loppu, koko kristinoppi, maalaaminen Jumalan kunniaksi, kirkkokansalle iloksi ja opetukseksi sekä kirkolle kallisarvoiseksi työksi. Kalkkiseinä oli armoton: mitä siihen maalattiin, se pysyi. Seinä ei sallinut erehtymistä.” (s. 32)

Naiset ja mammona ovat romaanin hengenmiesten heikkouksia. Alaston Eeva on maalareita vahtiville kaniikeille kauhistus. Eihän sellaista voi maalata kirkon seinään.

Kannon rehevä henkilökuvaus näkyy sekä kielessä että vuoropuheluissa. Ihminen on Rottien pyhimyksessä kokonainen pieni maailma, minor mundus.

Kirjailija ei sorru kertaakaan tyylittömään henkilökuvaukseen. Romaanihenkilöt ovat koskettavia, hienostuneen koomisia ja perin juurin inhimillisiä. Ne ovat kuin pylväiden viivoja, arvokkailla väreillä maalattuja kuvia, jotka säilyvät ajasta aikaan.

Romaanin nimeke liittyy pyhimykseen, jonka Pelliina päättää maalata sakariston ikkunasyvennykseen. Synkkään maalaukseen sekoittuu omaa tarinaa, ympäristön vihamielisyyttä ja korkeampia voimia.

Kirkkotaiteen tekemisen ajaton problematiikka on kirjailijalle tärkeä. Mitä merkitsevät mesenaatin eli rahoittajan toiveet, minkä verran annetaan tilaa omalle näkemykselle?

Pyhän Ristin kirkon maalauksiin yhdistetään lopulta Raamatun ja legendojen kuvastoa renessanssiajan arkielämään sopivilla maalauksilla.

Anneli Kanto on onnistunut kuvaamaan uskottavasti sekä historiallista epookkia että suurten ideoiden ja synkän todellisuuden ristiriitaa. Ylimääräisiä sanoja ei ole.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?